Tansanialaiset verollepantuina

Teksti Hannele Huhtala

Tansanian työttömyysprosentti on 3,5. Tai 70.

Juuri ennen kuin lähdin Tansaniaan, globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö Kepa julkaisi raportin suomalaisyritysten veronmaksukäytännöistä Tansaniassa. Raporttiin oli valikoitu kaksi isoa yritystä, Nokia Solutions Network ja Wärtsilä, sekä suomalaisen kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin rahoittamat keskisuuret metsäalan yhtiöt Green Resources ja Kilombero Valley Teak Company. Selvisi, että kaupparekisterissä täällä Tansaniassa asioiminen vaatii hermoja, eikä kaikkea tietoa saa pyynnöistä huolimatta. Toisaalta kepalaisille selvisi, että isot suomalaisyritykset, jotka täällä toimivat, osaavat kansainvälisen verosuunnittelun säännöt eivätkä paljastaneet kaikkia tietojaan.

Wärtsilä kieltäytyi toimittamasta Kepalle Wärtsilä Tanzania Ltd:n tilinpäätöksiä, joita pyydettiin viideltä viimeiseltä vuodelta. ”Yritys katsoo, että yksittäisen maan luvut saattavat antaa virheellisen kuvan koko toiminnasta. Yksittäisen maan tilinpäätöslukuja on sen mukaan vaikea tulkita, koska yritys tekee niin paljon sisäistä laskutusta”, raportissa kirjoitetaan.

Nokia Solutions Networkin osalta ”tiedot yrityksen voitoista, tappioista, rahoitusjärjestelyistä ja veronmaksusta jäävät tulkintojen varaan, koska yritys kieltäytyi luovuttamasta tilinpäätöstietoja tämän selvityksen tekijöille. Se ei myöskään antanut Tansanian veroviranomaisille lupaa luovuttaa tietoja, vaikka viranomaiset olisivat voineet yrityksen suostumuksella näin toimia”.

Verovaroja Tansanian kaltainen maa kyllä kaipaisi. Tiepolitiikkaa täällä riittäisi, sillä peruskunnossapitoa voitaisiin tehdä paljon. Jo pienemmän sateen jälkeen täytyy poukkoilla ympäri kaupungin keskustan kaduille kertyneitä jättilammikoita, puhumattakaan maalis-toukokuun sadekaudesta. Kuraa ja pölyä on kaikkialla ja tiet ovat täynnä hirmuisia kuoppia ja aukkoja, joita autot väistelevät kiemurrellen aamu- ja iltaruuhkissa.

Toki verovaroista puhuttaessa on muistettava, että Tansania on jokseenkin korruptiotunut maa, jolloin pelkällä verojen keruulla kaduista ei saada parempikuntoisia. Mutta korruptiosta toiste enemmän.

Asukkaita koko Tansaniassa on reilut 49 miljoonaa. Dar es Salaamissa, entisessä pääkaupungissa ja maan suurimmassa kaupungissa asuu 4,4 miljoonaa asukasta ja vuonna 1996 pääkaupungiksi nimetyssä Dodomassa vain reilut 410 000, tosin sen seutukunnassa yli miljoona. Muutamia muitakin miljoonakaupunkeja on, mutta valtaosa väestöstä (53,7 prosenttia) asuu kuitenkin muualla kuin suurissa kaupungeissa.

Maan työllisyystilastot hämmentävät. Maailmanpankin vertailtavat tilastot ovat vuodelta 2012. Saharan eteläpuoliselle Afrikalle tai sen alueen kehittyville maille yhteinen työttömyysprosentti on 7,6. Sama luku kuin samana vuonna on ollut Suomelle. Pelkästään Tansanialle työttömyysprosentti on 3,5.

On tietenkin niin, että erilaisissa tilastoissa painotetaan eri asioita. Suomenkin kohdalla työttömyysprosentti vaihtelee, jos katsoo vaikka Suomen Pankin kausipuhdistettua lukua 8,7 (heinäkuu 2014) ja Tilastokeskuksen lukua 7,4 (elokuussa 2014, heinäkuussa prosentti oli 7). Työ- ja elinkeinoministeriön luku on 10,1 prosenttia (elokuu 2014, heinäkuussa 10.). Kyse on siitä, keitä lasketaan työttömiksi: minkälaisissa koulutuksissa ihmiset ovat tai vaikka siitä, kuinka moni on vuorotteluvapaalla. Mietin, lasketaanko työstään palkattomalla vapaalla työharjoittelua suorittava opiskelija työntekijäksi vai opiskelijaksi, mutta se menee jo saivartelun puolelle, eikä kumpikaan vaihtoehto kuulu kategoriaan työtön.

Mitä väliä tällä sitten on Tansanian kannalta? Kerroin vuokraemännälleni, että näyttää siltä, että työttömyysaste on sama Suomessa ja Tansaniassa. Hän katsoi minua hitaasti takaisin ja kysyi, onko Suomessakin 70 prosenttia väestöstä työttömänä.

Kotonani kuulen myöhään illalle saakka, kuinka nuoria miehiä kulkee lähikaduilla ja kilisyttää kolikkopinoa kädessään. Sama ääni kuuluu aamulla ensimmäisenä. Päidensä päällä heillä on kori, josta voi ostaa pähkinäpusseja tai tupakkaa tai vesipulloja. Pikkuisia, kahden kyytiläisen mopotakseja on joka kadunkulmassa. Polkupyörän kyydissä kuljetetaan kylmälaukullista jäätelöitä, joita voi myydä ruuhkassa jumittaville autoilijoille ja heidän kyytiläisilleen. Tiedän kadunkulmauksen, josta voin ostaa henkareita, jos iltapäiväruuhkassa joskus satun muistamaan, että ne ovatkin loppu.

Business man näyttää hyvältä, kun sen kirjoittaa lomakkeeseen, jossa kysytään ammattia. Mutta tätä pikkubisnestä on niin paljon, etteivät kaikki maksa veroja. Kaikista kauppapaikoista ei todellakaan löydy arvonlisäverorekisteriin tietoja lähettävää päätettä EFD:tä (electronic fiscal devise, elektroninen verolaite), joka otettiin vuoden 2013 lopulla käyttöön. EFD-pääte muistuttaa Suomessa käytössä olevia pankkikorttilaitteita. Kalliita laitteita vastaan on purnattu, eivätkä ne aina toimi ihan niin kuin pitäisi. Kuitin saa, jos internet toimii. Kännykkäliittymiä myyvästä Vodacomin liikkeestä sain käsinkirjoitetun kuitin. Kaipa kaikki tiedot lähetetään illan päätteeksi veroviranomaisille? Yksi pääte maksaa kauppiaalle 600 000-700 000 shillinkiä, noin 280-330 euroa siis. EFD:n käyttöikä on varmasti muutamia vuosia mutta sen hankkiminen on taloudellisesti mahdotonta usealle pienyrittäjälle.

EFD-päätteistä on ollut kovia riitoja. Viime viikolla Biharamulon kauppiaat sulkivat ovensa protestoidakseen laitteita, joiden käytöstä ei ole järjestetty koulutusta. Asuinalueellani Kariakoossa on iso torialue, jonka laitamia yhä täyttävät muutamaa vihannesta myyvät ja tupakkakoreja kantavat pikkukauppiaat, joita ennen ALV-uudistusta oli kuulemma vielä enemmän. Nyt epävirallista kaupanalaa siivotaan näkymättömiin. Korruptoituneet poliisit ovat perineet näiltä pikkubisnestä pyörittäviltä törkeästi ”veroja” taskurahoikseen ALV-uudistuksen nimissä.

Mutta siis, täysin vailla sosiaaliturvaa olevia ihmisiä, jotka eivät maksa veroja on Tansaniassa varmasti enemmän kuin 3,5 prosenttia väestöstä, varsinkin, kun osa ihmisistä asuu maaseudulla omavaraistalouksissa. Ovatko he työttömiä vai työllisiä? Tansanian tilastokeskuksen luvuissa tarkennetaan, että työttömyysaste on maaseudulla 1,9 ja kaupungeissa 8,5, Dar es Salaamissa suurin eli 13. Jos tähän lisätään pikkutavaroiden kauppiaat, aletaan lähestyä 70 prosentin työttömyyslukua.

Mitä verokeskusteluun tulee, puuhastelu EFD-laitteiden kanssa näyttää aivan yhtä tyhjänpäiväiseltä ja ristiriitoja herättävältä kuin Suomen poliisin ratsiat etnisiin ravintoloihin harmaan talouden estämisen nimissä. Kyllä, varmaan sitä kautta saadaan muutama verohilunen valtion kassaan, mutta isot rahat ovat muualla. Tätä myös Kepan raportti koittaa kuvata: Tansaniaan investoivien yritysten kotipaikka on usein Mauritius, Itä-Afrikan edustalla sijaitseva veroparatiisisaari. Tansania antaa itsekin verohelpotuksia tänne investoiville yrityksille ja kuuluu Itä-Afrikan yhteisön vapaakauppa-alueeseen, jota suunnitellaan laajennettavan. Täällä on myös verohelpotuksia tarjoavia erillistalousalueita.

Tosin Kepan raportti muistuttaa Maailmanpankin tutkimuksesta, jossa todettiin, että ”verokannustimet sijoittuvat Tansaniassa vasta 17. sijalle 22 kohdan listalla tekijöistä, joita sijoittajat pitävät tärkeänä sijoitusta harkitessaan”. Eli vastoin yleistä luuloa verohelpotukset eivät houkuttele investoijia. Ne myös murentavat yhteiskunnan taloudellista pohjaa.

Kaltaiselleni kansantaloutta vain pinnallisesti tuntevalle henkilölle tarkemmat laskelmat verollepanosta tai työttömyydestä ovat swahilin jatkokurssin kaltaista materiaalia. Mutta ymmärrän, miksi Kepa ajaa maakohtaista raportointia kansainvälisille firmoille pakolliseksi. Näkemäni perusteella voin sanoa, että sen sijaan, että pikkukauppiaat häädetään pampuin pois torin laitamilta, olisi syytä määrätä arvonlisäveroa laskevat laitteet vain tietyn päivätuloksen saaville bisneksille. Pienempituloisten pitäisi saada yrittää tienata elantonsa ilman uhkaa häädöstä tai kohtuuttoman kalliin laitteen ostamisen pakkoa.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu