Reippain mielin kohti yrittäjyystilaa!

Teksti Riina Yrjölä

Suomi ei ole ehkä enää Euroopan Japani, mutta piru vie meilläkin osataan. Ainakin jos maan konsultteja ja politiikkoja kuuntelee.

Kävin viime viikolla Suomessa. Tai tarkemmin sanottuna vierailin Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Kuten aikaisemminkin näillä pikavisiiteillä, kulutin aikaani oikein huolella. Kävelin pitkin kaupunkien katuja ja vietin iltoja ystävien kanssa keskustellen. Istuin puistojen penkeillä, tutkailin turistimaisesti ohitse kiitäviä ihmisiä. Tai tarkkailin heitä raitiovaunuissa ja busseissa.

Tästä ilmapiirin tunnustelusta on tullut minulle osa lomarutiiniani. Monet asiat, jotka ennen tuntuivat tutuilta, ihmetyttävät nyt minua suuresti. En usko, että enää ikinä tulen tottumaan kadulle sammuneisiin laitapuolenkulkijoihin kello kymmenen aamulla. Tai Virosta kaljalastejansa rullakolla perässään vetäviin kansalaisiin. Peukutteleviin, värimaailmaltaan skitsofreenisiin ABC-asemiin keskellä kaunista järvimaisemaa. Tai suomalaisten erikoislaatuiseen avoimuuteen, joka kahden kaljan jälkeen muuttuu joko henkeäsalpaavaksi ystävällisyydeksi tai sitten katkeraksi avautumiseksi.

Mutta en minä mikään ilonpilaajahan halua olla, pois se minusta. Haluan olla positiivinen, kansainvälinen ja visionäärinen suomalainen. Suomi ei ole ehkä enää Euroopan Japani, mutta piru vie meilläkin osataan ja yritetään. Ainakin jos erinäisiä maan konsultteja, politiikkoja, muutos- ja talousvalmentajien neuvoja kuuntelee ja lukee. Kahlattuani junassa lehtiä oman aikani minulle hahmottui nopeasti, mikä on oman aikamme ihannesuomalainen.

Hän on tyyppi, joka ei seuraa muita tai heihin tukeudu, vaan ajattelee rohkeasti “laatikon ulkopuolella”. Luova, joustava, innostava, innostunut, intohimoinen, lannistamaton, strateginen, laaja-alaisesti verkostoitunut ihminen, jossa positiivisuus, riskinottokyky ja omalaatuinen luova hulluus kiteytyy. Sparraava monityöläinen, joka näkee jatkuvasti ympärillään mahdollisuuksia ja uudistamisen mahdollisuuksia. Eli lyhykäisesti uusliberaali itseohjautuva yrittäjäminä, jossa vaatimattomuuden ja velvollisuuksien sijaan korostuu itsenäisyys, rohkeus, tarmokkuus ja kilpailullisuus.

Me emme ole maailmaa varten, vaan maailma on meitä varten, lehtijutut ja intohimoiset elämänmuotoilija-gurut kuiskailevat meille lehtien rivien välistä kuin samasta suusta puhuen. Jos heitä uskoo, jokaisessa meissä asuu kahlittu ollimuurainen, hjallisharkimo ja jarisarasvuo – vimmainen ja visionäärinen työn sankari – jonka voimme vapauttaa yrittämällä, tsemppaamalla ja joustamalla. Rohkeasti palo rinnassa, taistellen negatiivisuutta vastaan, joka kulminoituu varovaisuudessa, riskinottokyvyttömyydessä ja sääntöjen seuraamisessa. Uskokaa pois, elämä voi olla yhtä menestystä, jos vaan tarpeeksi yrittää. Mutta jos kaikki omat ja lainatutkin rahat menevät, älä lannistu, vaan karaistu ja voimistu. Usko paloosi ja itseesi. Ehkä olitkin ainoastaan aikaasi edellä. Maailma tai yhteiskunta ei ollut vielä valmis sinun suurelle visiollesi.

Valitettavasti tämä onnellisen joustavuuden kierteinen kertomus yrittäjyydestä ja yrittäjämäisestä asenteesta, jonka nyt kerrotaan muodostavan kansakuntamme hyvinvoinnin perustan nostattaa sisäisen muutosvastavirtaisen ja epädynaamisen antisankarillisen minäni pintaan. Ongelmani kun on, etten halua vapauttaa säännöin ja säädöksin alistettua kilpailukykyistä yrittäjäminuuttani onnellisuuden intohimomarkkinoille. Olen ihan hyvin pärjännyt tähänkin asti turvallisuushakuisella joustamattomuudellani.

En myöskään usko, että tämä vanhakantainen jymähtäneisyyteni tekisi minusta sen onnettomampaa, itsetunnolta heikompaa, epäyrittäjämäisempää tai intohimottomampaa ihmistä. Heti perään lisään, että monelle muulle saatan olla tulosvastuuttomuuden, tyhjänpäiväisyyden ja riittämättömän kunnianhimon kulminoituma. Mutta heille kerrottakoon, että älkäähän peljätkö. Olen saanut sähköpostitse kutsun tutkijoille kohdennettuun yrittäjyyskasvatukseen. Minulla on siis myös toivoa kouliintumiseen ja paremmoitumiseen, sisäiseen itseohjautuvuuteen, ”yrittäjyystilaan” ja menestymisenhaluun.

Mutta jos oikein positiivisen yrittäjämäiseksi visionääriseksi ryhdytään, ajan hengen saattelemana jäin miettimään, kuinka suomalaista keskustelua usein leimaa tietynlainen vaihtoehdottomuus, joka kulminoituu kriittisen keskustelun olemattomuuteen. Tietenkin rankasti yleistäen, mutta pelkistäminen kuuluu keskustelukulttuurimme luonteeseen. Olemme yhä vieläkin yhden totuuden Suomi. Harmaan sävyjä ei ole, tai niitä ei haluta nähdä. Totuutta ei kyseenalaisteta. Tai aina voi yrittää, mutta tämäntyyppinen yrittäjyys leimataan usein taantumukselliseksi muutosvastavirtaisuudeksi.

Kuten eräs tuttavani sanoi, Suomi on pullollaan tyyppejä, jotka jatkuvasti toitottavat, miten asioiden tulisi olla. Mutta haastavampia kysymyksiä, kuten miksi näin tulee olla, mitä se tarkoittaa, vaatii, velvoittaa, oikeuttaa, mahdollistaa tai sulkee pois, ei juurikaan kysytä. Maamme keskustelukulttuuri on olematonta – se rakentuu vastakkainasetteluihin ja jumiutuu usein kuppikuntamaiseksi huutamiseksi, kinaamiseksi ja vänkäämiseksi.

Näissä kyseenalaistamattomissa tunnelmissa olen taas Hongkongissa. Yrittäjäseminaarista ja sen voimaannuttavasta positiivisuudesta unelmoiden.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *