Puhutaan säästä

Teksti Fanny Malinen

Talvimyrskyjen moukaroimassa Britanniassa voitaisiin puhua myös eriarvoisuudesta ja ilmastonmuutoksesta, mutta ei.

Lokakuun viimeisellä viikolla Britanniaan iski rajuin myrsky vuosikymmeniin. Se puhalsi puuskissa jopa 44 metriä sekunnissa: junavuoroja ja lentoja peruttiin, ihmisiä kehotettiin lähtemään töihin myöhemmin, kouluissa poissaoloista ei sakotettu.

Joulukuun alussa saarta moukaroi toinen myrsky. Ja joulun alla kolmas – istuin aatonaattoillasta viisi tuntia Heathrow’n kentällä jännittämässä, pääsenkö Suomeen. Pääsin. Menin laskuissa sekaisin, montako myrskyä joulukuun viimeisellä viikolla oikein oli. Kun tilastot tulivat julki, kukaan ei yllättynyt: joulukuu oli myrskyisin sitten vuoden 1969. Kovin mitattu tuulennopeus oli puuskassa Skotlannin ylängöillä: 63 metriä sekunnissa.

Joulukuu oli myös kuudenneksi sateisin sitten sen, kun säätä alettiin tilastoida. Skotlannissa se oli sateisin koskaan.

Mutta talvimyrskyt eivät loppuneet siihen: tammikuun alussa rannikolla vesi alkoi nousta, ja Lounais-Englannissa tulvi. Kaksi kuntaa julisti hätätilan ja pyysi armeijaa apuun. Totuimme uutiskuviin, joissa ihmiset tekivät kauppareissuja soutuveneillä.

Kun tammikuun tilastot tulivat julki, saimme lukea, että sadetta oli kertynyt Keski- ja Etelä-Englannissa kaksinkertaisesti yli satavuotisen seurannan keskiarvoon nähden.

Helmikuun ensimmäisellä viikolla myrskysi jälleen, ja rautatielinja Cornwalliin katkesi kokonaan, kun osa siitä sortui. Tulvat pahenivat. Pääministeri lupasi tulvavahinkojen korjaamiseen sata miljoonaa puntaa.

Viime keskiviikkona saapui taas astetta kovempi myrsky. Se ylitti hirmumyrskyn lukemat, ja talven ensimmäinen punainen varoitus, joka tarkoittaa uhkaa ihmishengelle, annettiin länsirannikolla ja Walesissa. Se jatkui perjantaihin asti.

Viime viikolla tulvat laajenivat: maa ei enää ime vettä, ja pohjavesi nousee. Tulvista tuli etusivun uutinen myös siksi, että poliittinen loanheitto niiden syyllisistä on kiihtynyt sitä mukaa kun tulvat ovat levinneet. Thames-joen varren arvoasunnoissa tietysti asuu paljon konservatiivien kannattajia.

En yhtään yritä vähätellä sitä, että varmasti ottaa pannuun, kun talo tulvii kirjaimellisesti paskaista vettä. Mutta onhan se ihan naurettavaa, kun tulvaveden keskellä kumisaapasteleva David Cameron ilmoittaa, ettei raha tule olemaan este tulvauhrien auttamisessa ja kannustaa vakuutusyhtiöitä reagoimaan korvaushakemuksiin nopeasti.

Samaan aikaan nimittäin yhä useammalla britillä on vaikeuksia vuokranmaksussa viimevuotisten sosiaaliturvan uudistusten seurauksena. Joka seitsemättä ”makuuhuoneveron” – jolla siis rangaistaan tuensaajia, jotka asuvat liian suurissa asunnoissa – maksajaa uhkaa häätö.

Kuten julkisten alojen ammattiliiton PCS:n puheenjohtaja Mark Serwotka kirjoittaa Huffington Postissa, tulvat ovatkin osoittaneet austerity-politiikan absurdiuden: ”Kukaan näillä [tulvista kärsineillä] alueille ei huuda G4S:ää tai Sercoa apuun; he huutavat valtiota apuun ympäristöviraston asiantuntijoiden, poliisin, palokunnan, paikallisviranomaisten ja armeijan muodossa.”

Mutta olisi optimistista väittää, että monikaan yhdistelee asioita niin kuin Serwotka. BBC:n uutisointi on ollut lähinnä kuin seuraisi hyvääkin draamaa: mihin tulvat seuraavaksi ulottuvat, kuka poliitikko on tänään joutunut hyökkäysten kohteeksi. Se, että tulviin liittyy monenlaisia poliittisia päätöksiä, jää valtamedialta täysin huomiotta.

Niin kuitenkin on. Kaikille tutuille, jotka kyselevät joko Lontoo tulvii, tiedoksi: Lontoo ei tulvi. Eikä se ole sattumaa. Lontoon itäpuolella on Thames Barrier, kymmenen metalliportin sarja, joka voidaan sulkea, kun sataa niin paljon että joki uhkaisi tulvia jos vuorovesi vielä puskisi siihen lisää vettä. Portit on suljettu kolmisenkymmentä kertaa joulukuun alun jälkeen, ja ilman niitä suuri osa Lontoon keskustasta, parlamentti mukaan lukien, olisi veden alla.

Pari faktaa Lontoosta: Asuntojen hinnat nousivat viime vuonna 12 prosenttia, mikä on valtavasti verrattuna muun maan 5,5 prosenttiin. 38 prosenttia Lontoon keskustan kiinteistöjen ostajista vuonna 2012 oli ulkomailta: enimmäkseen Venäjältä ja Lähi-idästä. Lontoon rikkaimman alueen, Kensington ja Chelsean, asukasluku itse asiassa väheni tuoreimmassa väestönlaskennassa, mikä viittaa siihen, että ulkomaiset rikkaat pitävät arvokiinteistöjä joko loma-asuntoina tai tyhjillään investointeina. Tällä hetkellä ulkomaalaiset eivät maksa veroa asunnon arvonnoususta, kun he myyvät Britanniassa omistamansa kiinteistön.

Taloudellisten myrskyjen keskellä maailman rikkaat siis käyttävät Lontoon kiinteistöjä eräänlaisena valuuttareservinä, ja Britannian orastava talouskasvu, tai sen illuusio, perustuu niiden inflaatiolle. Siksi uskon, että Cameron tekee mitä tahansa estääkseen saastaista Thamesia pääsemästä Lontoon kellareihin.

Poikkeuksellisilla sääilmiöillä on tietysti tärkeämpikin poliittinen puoli kuin niihin vastaaminen: niiden ehkäiseminen. Talouskriisi on pyyhkäissyt ilmastokriisin niin kauas poliittisten agendojen kärjestä, että paras uutinen, joka näihin tulviin voisi liittyä, olisi se että ilmastonmuutoksesta puhuttaisiin. Valitettavasti niin ei ole ainakaan vielä käynyt.

Sää ei tietenkään ole ilmasto, eikä yhden talven perusteella voi vetää mitään tieteellisesti päteviä johtopäätöksiä. On kuitenkin erilaisia todennäköisiä skenaarioita, ja yksi niistä on, että Britanniaan liukuhihnalta saapuvat myrskyt liittyvät arktisten alueiden lämpenemiseen. Saaren säätilan määrää Atlantilta tuleva suihkuvirtaus, joka syntyy arktisen kylmän ilmamassan törmätessä eteläiseen lämpimään ilmamassaan. Kun arktiset alueet lämpenevät nopeammin kuin muu ilmasto, pienenee virtausta ohjaava lämpötilaero, minkä seurauksena sää tulee pitkäkestoisempina aaltoina jatkuvan vaihtelun sijaan. Tänä talvena suihkuvirtaus on jumittunut työntämään meille tänne kosteaa ja lämmintä ilmaa sekä myrskyjä.

Tulevaisuus on, tietenkin, hämärän peitossa. Näkyvyyttä merelle ei ole montaakaan metriä.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: