1.jpg

Pitkän kampanjan ilta

Teksti Sonja Hyppänen

Riemu-uutisia: Japanin valaanpyyntilaivasto on kääntynyt kotimatkalle ja poistunut Eteläisen jäämeren valaidensuojelualueelta.

Laivan yleishälytys yllättää minut sohvalta lounaan jälkeisestä koomasta. “Oliko meidän tarkoitus tehdä laivanjättöharjoitus iltapäivällä?” mutisen viereiseltä sohvalta itseään keräilevälle puosulle, joka vain pudistaa päätään epäuskoisen unisena.

Manaten hölkkään hyttiini laivan toiseen päähän ja nappaan pelastautumispukuni, pelastusliivini ja lämmintä päälle. Ulkona peräkannen pelastusasemalla kapteeni vain hymyilee muulle miehistölle. Ympärillä kamerat surraavat. Kenties emme uppoakaan, pohdin.

Viimeisen reilun viikon sekä Bob Barker että Steve Irwin ovat partioineet pienillä hyvän sään alueiden rippeillä Eteläisellä jäämerellä. Molempia aluksia on seurannut Japanin valaanpyyntilaivaston harppuunalaiva välittäen koordinaattimme Nisshin Marulle ja estäen meitä pääsemästä sen lähelle.

Seuraamalla laivojamme harppuunalaivat ovat tehneet meille palveluksen. Normaalisti valaanpyyntilaivasto pysähtyy öisin ajelehtimaan ja säästää polttoainetta. Laivastomme on kuitenkin pitänyt Yushinit liikkeellä. Polttoaineensa miltei loppuun polttaneiden harppuunalaivojen heittelehtiminen kovassa merenkäynnissä on aiheuttanut miltei sympatiapahoinvointia. Harppuunalaivat jättäytyivätkin vähin äänin pois tutkistamme muutama päivä sitten.

Miehistön dramaattiselle kokoonkutsulle on vertaisensa syy. Japanin valaanpyyntilaivasto on kääntynyt kotimatkalle ja poistunut jo Eteläisen jäämeren valaidensuojelualueelta. Saimme tiedon tehdaslaiva Nisshin Marun napsauttaessa päälle sen AIS:n, automaattisen paikannusjärjestelmän, jossa se ilmoittaa määränpääkseen Japanin kolmen viikon kuluttua.

Uutinen vastaanotetaan riemulla. Valaanpyynnin ollessa ohi tältä kaudelta on myös meidän aika suunnata vihdoin satamaan. Ennen kuin Steve Irwin ottaa kurssin kohti Tasmanian Hobartia ja Bob Barker suuntaa Uuteen-Seelantiin, laivat kohtaavat nopeasti. Seitsenmetrisestä aallokosta huolimatta molempien laivojen miehistöt uskaltautuvat kannelle ja hurraavat yhdessä alusten torvien huutaessa. Kolmas laivamme Sam Simon vastaanottaa riemu-uutiset Melbournessa, jonne se saapui muutama viikko sitten.

Nyt purjehdimme pohjoiseen kohti Tasmaniaa, jonne laskettu rantautumisaika on 22. maaliskuuta. Siksakkaamme yli 50:n ja 60:n leveyspiirin, vuodenajan pahamaineisia myrskyjä vältellen. The Furious Fifties ja Screaming Sixties ovat nimensä veroiset merialueina.

Tämän vuoden Eteläisen jäämeren kampanja, Operation Relentless, muutti Japanin valaanpyyntikauden katastrofiksi. Löysimme koko laivaston neljä kertaa kolmen kuukauden sisällä ja ajoimme Nisshin Marun pois valaidensuojelualueelta kahdesti. Häpeällistä onkin että vaikka laitonta valaanpyyntiä Eteläisellä jäämerellä on roimittu niin oikeussaleissa kuin poliitikkojen puheissa, ei yksikään hallitus ole liikauttanut eväänsä pitääkseen harppuunalaivat poissa suojelualueelta.

Maihinpaluun lisäksi tulevaisuudessa häämöttää Haagin Kansainvälisen tuomioistuimen päätös tapauksessa Australia vastaan Japanin valaanpyyntilaivasto, jossa Australia kyseenalaisti Japanin toimien laillisuuden Eteläisellä jäämerellä. Juttua puitiin ennen valaanpyyntikauden alkua ja oikeuden on määrä antaa päätöksensä maaliskuun 31. päivä. Tämä vuosi oli viimeinen Japanin JARPA II -tutkimusohjelmassa, joten tulevaisuus näyttää, palaako laivasto eteläisille vesille ensi vuonna.

Pancake ice on varma merkki Rossin meren jäätymisestä.

Kuvat: Eliza Muirhead.

Kuva: Tim Watters.

Screaming Sixties. Kuva: Eliza Muirhead.

Steve Irwinin ja Bob Barkerin tiet eroavat valtameren keskellä. Kuvat: Tim Watters.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu