1.jpg

Pete Finland

Teksti NHL

3 X nuoruus: Vaaleasta tamperelaispojasta kasvoi lihaksikas pornotähti, mutta innostus alaan hiipui, kun henkilökemia vaihtui Viagraan.

Tuskin kukaan muu suomalainen homomies on ponnahtanut aikuisviihteen kuumaan kärkeen kuten Peter Karjalainen. Paremmin Karjalainen tunnettiin aktiiviuransa aikana pornonäyttelijä Eric Yorkina ja myöhemmin hän muutti taiteilijanimensä Pete Finlandiksi. Ruotsissa syntynyt, mutta Tampereella varttunut Karjalainen ei nuoruudessaan osannut kuvitella päätyvänsä aikuisviihteen pariin. Mutta niin vain kävi lähes sattumalta.

Vaikka elämä Hämeessä olikin nuorelle miehelle mukavaa aikaa, Karjalainen tiesi muuttavansa Kaliforniaan nähtyään Richard Geren tähdittämän American Gigolo -leffan. Tie Los Angelesiin kulki Tukholman, Ateenan, Lontoon ja Miamin kautta.

”Olin tosi nälkäinen elämälle. Minulla ei ollut mitään pelkoja eikä estoja”, hän kertoo nuoren miehen asenteestaan.

Nuoren Pete Karjalaisen elämä täyttyi toinen toistaan villeimmistä juhlista. 1990-luvulla Miamissa biletettiin taukoamatta. Karjalainen kävi miamilaisessa Paragon-klubilla, New Yorkissa Roxyssa ja Hollywoodin Probe-nimisessä legendaarisessa paikassa. Vaikka klubi-illat olivat lähes sekopäisiä, öiden jatkot olivat kuitenkin parhaita.

”Lihaksikkaat miehet ja drag queenit osaavat juhlia! Se oli huoletonta ja hullua aikaa”, Pete nauraa.

Aluksi Karjalainen elätti itsensä tarjoilijana, mutta elämä sai kuitenkin uuden käänteen, kun hän tapasi pornoelokuvien tuottajan David Forestin Los Angelesissa. Ikuiselta tuntuvassa rahapulassa kärvistelevä nuori mies ei voinut vastustaa tarjousta kokeilla pornonäyttelijän uraa.

”Minä tarvitsin rahaa”, Karjalainen muistelee uransa alkuvaiheita. Davidilla oli siihen aikaan alan isoimmat nimet, kuten Chi Chi LaRue ja Ryan Idol siipiensä suojissa.

Ensimmäisen elokuvan kuvaaminen ei ollut herkkua kokemattomalle miehelle. Kuvaukset sijaitsivat Laguna Beachilla, jonne jengi kuljetettiin veneellä. Leffan juoneen kuului, että osa kohtauksista kuvattiin veden alla.

”Vesi oli niin kylmää, että ei oikein pystynyt hengittämään. Mutta kun päästiin takaisin maalle, se sujuikin ihan hyvin”, Pete hymähtää.

Pornoteollisuus vei miestä seuraavien kahdenkymmenen vuoden ajan. Vuosien saatossa vaaleasta skandinaavista kasvoi lihaksikas, parrakas ja tatuoitu mies. Samalla elokuvien genre muuttui vaniljasta nahkaan. Pete Finlandia ei suinkaan nähty aina samassa asennossa: Hän sai Best Versatile Actor -palkinnon alan gaalassa vuonna 1996.

Vaikka pornon kuvaaminen olikin intohimoista hommaa, ei kuvauspäivien jälkeen kenelläkään ei ollut kiinnostusta jäädä paneskelemaan vapaa-ajallaan: ”Pitkien sessioiden jälkeen viimeisenä mielessä oli seksi. Silloin mentiin vauhdilla kotiin”, hän muistelee.

Parhaiksi leffoikseen Pete nimeää Prown-nahkaleffan, jossa on hänen mielestään paljon kuumia kohtauksia. Sen lisäksi The Big Finnish -leffa oli hauska tehdä ja kesympi BearCity 2 kuvattiin Peten suosikkipaikassa Princetownissa.

Viimeisen kohtauksen Pete Finland kuvasi vuonna 2012 Lontoossa. Samana vuonna hänet palkittiin pornoalan Living Legend Award -kunnianosoituksella. Pornon tekeminen oli muuttunut radikaalisti vuosikymmenten aikana. Kun hän oli mukana ensimmäisissä kuvauksissa, näyttelijät luottivat kemiaan toistensa välillä ja kohtaukset olivat todellisuudessakin intohimoisia. Sittemmin leffakuvaukset ovat muuttuneet suorituskeskeisiksi, ja henkilökemia on vaihtunut pillereihin.

”Nykyään näyttelijät napsivat Viagraa ja ottavat pistoksia pysyäkseen kovana. Se ei ollut enää hauskaa”, hän myöntää.

Vaikka Pete Finland ei omien sanojensa mukaan kadukaan aiempaa uravalintaansa, jotain tuo ”hardcore Hollywood party boy” tekisi nyt toisin:

”Säästäisin nyt näyttelemisestä saamani rahat”, hän huokaa katuvan oloisena.

Siitäkin huolimatta, että Pete on jättänyt pohjoisen kotimaansa jo vuosikymmeniä sitten taakseen, hänen idolinsa juuret löytyvät niin ikään Suomesta. Kun ”jätkät” alkoivat kiinnostaa Karjalaista enemmän 1990-luvun alussa, hän löysi Tom of Finlandin tuotannon. Touko Laaksosen luoma maailma merkitsi nuorelle Karjalaiselle paljon:

”Nuorena minun oli hyvin vaikeaa samaistua mihinkään homoesikuvaan. Mutta kun näin Tom of Finlandin kuvia, tiesin että myös minulla on paikka homoyhteisössä.”

Tom of Finlandin taide antoi myös ensimmäisen sysäyksen Karjalaiselle mennä puntikselle treenaamaan. Myöhemmin Pete Finland on täyttänyt erinomaisesti Laaksosen lihaksikkaiden miesten mallin. Hän on työskennellyt yhdysvaltalaisessa The Tom of Finland Foundation -järjestössä 90-luvun loppupuolelta alkaen muun muassa mallina.

Petellä on selässään näyttävä Tom of Finland -tatuointi kunnioittamansa taiteilijan mukaan. Yhteisö on vuosien saatossa muodostunut perheenkaltaiseksi osaksi Peten elämää Yhdysvalloissa. Oman suomalaisen lähipiirinsä kanssa hän ei ole koskaan puhunut urastaan pornonäyttelijänä. Suomalaisten asenne Tom of Finlandia kohtaan kaipasi Peten mielestä korjausta:

”Suomalaiset voisivat jo hyväksyä sen, että Touko Laaksonen on kuuluisin suomalainen täällä Yhdysvalloissa. Hänelle pitäisi antaa enemmän arvoa”, mies pohtii.

Nyt Pete Finland on luonut nahkansa uudelleen jälleen kerran. Tällä hetkellä mies tunnetaan Barber Petenä. Hän nimittäin työskentelee parturina Washington DC:ssa ja haluaa niittää nyt uudenlaista mainetta sillä saralla. Pete kertoo huvittuneena, että parturin ammatti saattaa johtua hänen verenperinnöstään:

”Siskollani on kampaamo Helsingissä, joten tämä saattaa olla sukuvika”, hän naurahtaa.

3 x nuoruus

1. ”12-vuotiaana kuulin Donna Summerin biisin Sunset People. Silloin tiesin muuttavani Los Angelesiin. 15 vuotta myöhemmin kuuntelin samaa kappaletta, kun ajoin autolla Sunset Bulevardilla. Se oli mieletön elämys!”

2. ”Nuorena minun oli vaikeaa samaistua homoesikuviin. Nähtyäni Tom of Finlandin kuvia, tiesin, että myös minulla on paikka homoyhteisössä. Touko Laaksosen taiteen ansiosta aloin käydä salilla ja myöhemmin olen toiminut ToF-mallina.”

3. ”Oli uskomatonta nähdä ensimmäinen oma XXX-leffa valkokankaalta Hollywoodissa.”

Olli-Pekka Kursi

Kirjoittaja on sosiaali- ja media-alan ammattilainen eli some. Hän tykkää raakaruuasta ja joogasta. Toisinaan Olli-Pekka nauttii kipollisen viiniä, jos joku tarjoaa.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: