Pääministerit pahanteossa

Teksti Sonja Hyppänen

Nyt viikonloppuna Australiassa ja ympäri maailman pidetään ääntä Ison valliriutan ja Tasmanian erämaiden puolesta.

Vaikka Iso valliriutta ja Tasmanian erämaat ovat Unescon maailmanperintöluettelossa, niillä menee kaikkea muuta kuin hyvin.

Tasmanian aarnimetsät ja erämaat ovat vertaansa vailla monimuotoisuudessaan ja kauneudessaan. Aikaisemmin tänä vuonna Tasmaniassa pääsin vierailemaan niin luonnontilaisessa metsässä kuin avohakkuilla ja eukalyptusplantaaseillakin. Ei ole vaikea arvata, mikä näistä varasti sydämeni.

Yksi metsäkoneiden uhkaamista alueista on Florentinen laakso, jossa moottorisahat ovat jo laulaneet ja protestit ovat olleet myös kovimmillaan. Australialainen Miranda Gibson asui alueella puussa 457 päivää, kunnes tahallaan sytytetyiksi epäillyt metsäpalot pakottivat hänet alas.

Tasmaniassa koettiin onnen päiviä, kun saaren metsistä lisättiin 120 000 hehtaaria Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2013, Florentinen laakso silloin muiden joukossa. Nyt pääministeri Tony Abbottin johtama hallitus haluaa poista listauksen 74 000 hehtaarilta luonnontilaista metsää ja avata sen hakkuille. Kirveen alle on joutumassa myös 50 000 hehtaaria kansallispuistoa.

13.–15. kesäkuuta järjestettävä Global Action to Defend World Heritage on tempaus yhteistyössä Miranda Gibsonin Observertreen, Bob Brown säätiön ja Australian Marine Conservation Societyn kanssa. Sea Shepherd Australia osallistuu tapahtumaan järjestämällä tapahtumia kaikilla Australiassa tällä hetkellä olevilla laivoillamme, metsin ja merien hyväksi.

Defend World Heritage haluaa ihmisten tuovan mielipiteensä Tasmaniasta ja Isosta valliriutasta Unescon tietoon sähköisesti, valokuvin ja vetoomuksin. Kesäkuun puolivälistä eteenpäin Unescon Maailmanperintökomitea kokoontuu Qatarissa, ja asialistalla on niin Tasmanian erämaiden poistaminen maailmanperintöluettelosta kuin Ison valliriutan suojeluluokituksen tiukentaminen.

Australian Iso valliriutta on maailman suurin koralliriutta, jonka biodiversiteetti on katoamassa huimaa vauhtia esimerkiksi merten happamoitumisen ja lämpenemisen myötä. Nykyisellä tuhovauhdilla elämän on arvioitu häviävän Isolta valliriutalta vuoteen 2030 mennessä. Tony Abbottin hallitus haluaa lisätä pökköä pesään ja on antanut luvan maailman suurimman hiilisataman rakentamiseen Queenslandiin osavaltioon. Tämä on johtamassa miljoonien kuutioiden ruoppaamiseen koralliriutalta, puhumattakaan laivojen valtatiestä, jota riutalle suunnitellaan.

Australian hallitus ja pääministeri eivät ole ainoita jotka vähät välittävät kansainvälisistä suojelualueista. Haagin Kansainväliseltä tuomioistuimelta tyrmäävän tuomion vastaanottanut Japanin valaanpyyntilaivasto saa nyt tukea maansa pääministeriltä Shinzo Abelta, joka haluaa maansa aloittavan kaupallisen valaanpyynnin, siitäkin huolimatta että valaanpyynti kaupallisiin tarkoituksiin on ollut kiellettyä vuodesta 1986 lähtien.

Japani on nyt avoimesti karistanut tieteellisen pyynnin viitan harteiltaan, ja Shinzo Aben sanojen mukaan maa aikoo kerätä valaista tutkimustietoa, joka on välttämättä valaskantojen hallintaan eli valaiden tappamiseen. Maa on pitkään yrittänyt todistaa oikeaksi väitettään, jonka mukaan sukupuuton partaalle metsästetyt valaskannat ovat toipuneet jo tarpeeksi kestääkseen teollista pyyntiä, tässä kuitenkaan onnistumatta.

Meillä laivat valmistautuvat lähtemään taas kohti Etelämannerta vuoden lopussa, valvomaan Eteläisen jäämeren valaidensuojelualueen rauhaa ja koskemattomuutta. Sam Simon viettää viimeisiä päiviä Sydneyn pilvenpiirtäjien varjossa ja valmistautuu seilaamaan kohti Melbournea. Siellä odottavat laivan kunnostustyöt, jotta olemme jälleen valmiit kohtaamaan Japanin valaanpyyntilaivaston loppuvuonna.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Häiriköt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *