1.jpg

Mystiset voodoomenot

Teksti Hannele Huhtala

Afrikkalaisuuden mystifioiminen ei ole mielekästä.

Viimeisimmässä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä oli juttu Beninistä ja siellä sijaitsevasta kulttuurikeskus Villa Karosta. Varsinaisesti juttu ei käsitellyt Villa Karoa, joka tarjoaa taiteilijoille puolentoista kuukauden residenssejä, vaan voodoota, jota esimerkiksi Beninissä harjoitetaan.

Kahdella aukeamalla oli mystisiä kuvia, joiden sisältöä tai tapahtumahetkeä ei kuvateksteillä avattu. Eli ei varsinaisesti juttuakaan. Ja miksi ihmeessä tarvitsisikaan, onhan se hienoa, että maailman voi jakaa mystiseen, tuntemattomaan Afrikkaan ja omaan, turvalliseen elämään. Näin kärjistetysti sanottuna.

Vierailin pikaisesti Villa Karossa vuonna 2009. Jo silloin puhuttiin siitä, kuinka taiteilijatalon ympärille on muodostunut oma kulttuurinsa: taiteilijoille tarjotaan sitä, mitä he haluavat nähdä. Hämäriä voodooesityksiä, joihin vain harvat ja valitut pääsevät osallistumaan. Niinpä vissiin. Kun raha liikkuu, mitä tahansa järjestetään turisteille.

Helsingin Sanomissa voodookuviaan esittelee valokuvaaja Juha Metso. Jutussa sanotaankin, että ”voodoo on eettinen koodisto ja bisnes”, varmaankin lainauksena Metsolta. Tästä bisneksestä olisi toivonut jutun kertovan hieman enemmän.

Älkää käsittäkö väärin, minulla ei ole mitään turismia vastaan. Olen itse usein turisti, eikä sille oikeastaan voi mitään. Mutta sille kai voi, julkaiseeko kuvia nimettömistä kasvoista, voodookontekstissa, pitelemässä albiinolasta, uhkaamassa veitsillä kanankaulaa ja kantamassa ruumista kohti merta.

No, en lupaa mitään, vaikka toivoisin tässä kolmen kuukauden Tansanian-matkani aikana oppivanikin ymmärtämään vähän paremmin ihan tavallista afrikkalaisuutta. Toivoisin voivani ylittää sen ajatuksen, että täällä ihmiset ovat onnellisia vähästä ja iloisia köyhyydestä huolimatta. Kyllä, joissain Afrikan maista voodoota harjoitetaan, mutta sen tai koko afrikkalaisuuden mystifioiminen ei ole mielekästä.

Merkityksellistä se on, sillä tällaisilla kuvilla jatketaan Afrikan toiseuttamista ja outouttamista. Ja toisaalta yksinkertaistamista. Juuri ennen matkaani Tansaniaan työkaverini Kati jakoi herättävän linkin: Afrikkaa käsittelevien kirjojen kannessa on usein sama akaasiapuu.

Miten monimuotoistaa kuvaa Afrikasta? Ettei se olisi vain yksi puu savannilla tai hikinen ja raaka voodoon syntysija? Tärkeintä on kai aloittaa siitä, että puhuu maista, ei koko maanosasta yhtenä kokonaisuutena. Kertoo asioista niiden nimillä ja koettaa suhteuttaa asioita.

Tässä on yksi yleinen puu Tansaniassakin: manteliketapani, jota täällä kutsutaan englannista suoraan käännettynä intianmantelipuuksi, indian almond tree. Swahiliksi sen nimi on mkungu. Puu on yleinen trooppisilla alueilla, ja sen lehtiä voi käyttää kankaiden värjäämiseen.

Terminalia catappa tunnetaan sen isoista lehdistä.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu