Miten varautua sotaan

Teksti Kadri Taperson

Ukraina-uutiset nostavat valmiustasoa maallakin.

Vanhan taloni takana metsässä on iso pommin tekemä reikä. Se on ollut siellä sodasta saakka. Kun purimme vanhaa navettaa, hirsistä löytyi pomminsirpaleitakin. Pommi oli kai tarkoitettu taloa varten, ei tulevaisuuden luistelupaikaksi metsään. Kun muutin tänne asumaan, kukaan ei puhunut tästä pommin tekemästä reiästä, asia ilmeni vasta myöhemmin niin kuin muutamat muutkin jutut, mutta ei sitä oltu unohdettu.

Viikko sitten seisoin nuoren naapurin kanssa nuotion vieressä ja yhtäkkiä puhuimme aivan rauhallisesti siitä, että millainen tilanne meillä on sitten, kun tulee sota. Hiidenmaalla kasvanut poika sanoi, että meillä on helpompaa: emme ole niin riippuvaisia sähköstä kuin kaupunkien ihmiset ja me osaamme asioita – viljellä vihanneksia, tiedämme mitä ja milloin poimia metsästä, tiedämme, että jos puu kaatuu, siitä saa lämpöä. Tiedämme, että syksyllä säilötään talven ruuat kellariin ja niin edelleen. Tänäpäivänä on valitettavasti vaikeampi mennä metsään piiloon, kun metsää on paljon vähemmän kuin sata vuotta sitten.

Kävimme keskustelun, kun Ukrainasta tuli paljon uutisia. Facebookissa puolet tutuista jakoivat ja kommentoivat Ukrainan uutisia. Toinen puoli oli niin kuin ei tietäisi tai ei halua tietää asiasta mitään. Tilannetta verrattiin paljon Viron vuoden 1940 tilanteeseen ja kyllä paniikkiakin lietsottiin. ”Mä meen ja ammun itse sen laukauksen, joka jäi ampumatta vuonna 40”, sanoi poliitikko kasvot innosta punaisena televisiossa. Hän vihjasi, että kun Neuvostoliitto miehitti Viron, sitä ei vastustettu.

Täällä saarella puhuttiin sodanuhasta monessa paikassa. Parhaat tiedot saa aina kaupasta tai pienen lääkäriaseman odotushuoneesta tai tietenkin kauppaautolta. Ihmeteltiin kun yli kuusikymppiset miehet väittelivät kumpi on pahempi, Putin vai Stalin. Miesten mielestä asiat pitää saada järjestykseen, eikä tässä yhteydessä puhuttu sanaakaan kansojen itsemääräämisoikeudesta. Voi olla että äänessä oli oikeastaan pelko.

Muistin kun nuoruudessa yksi ystäväni murehti että jos hänet viedään Siperiaan, hän on vaikeuksissa. Siperiassa selviävät ne, jotka osaavat rakentaa tai ovat lääkäreitä. Hän ei ollut kumpaakaan. Myöhemmin hänestä tuli pappi.

Siellä nuotion ääressä uudet kysymykset tulivat nopeasti mieleen. Uskon, että minuutissa kävin läpi mielessäni, mitä minulla vielä pitäisi olla kotona kun tulee vaikeat ajat: lääkkeitä varmaan, kahvia kai ja miten ne eläimet selviävät, pitäisikö minun varata kuivaruokaa…

En miettinyt kauaa ja en pelännyt, ymmärsin että olen rauhallisesti pohtinut minulle tavallisia, reaalisia asioita, että valmius siihen, että jotain voi tapahtua, on meillä geeneissä. Vähintään ne, jotka asuvat vanhoissa paikoissa maalla todellakin muistavat, miten kodeista vietiin, miten paettiin meren taakse ja mentiin metsiin.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: