Miksi Sinjarin kauheudet saavat toistua Kobanessa?

Teksti Kristiina Koivunen

Leviääkö rintama Kobanesta Turkkiin?

Lähiaikoina saattaa tulla paljon lisää huonoja uutisia Lähi-idästä, vaikka kauheuksien pitäisi jo riittää.

Elokuussa terroristijärjestö Isis hyökkäsi siviilien kimppuun Irakin Sinjarissa. Nyt sama on käynnissä Pohjois-Syyrian Kobanessa. Asukkaat pakenevat pakokauhun vallassa Turkkiin, jossa on jo ennestään niin paljon syyrialaisia pakolaisia, että Turkki pystyy tuskin edes rekisteröimään heitä.

Eikä kukaan näytä tietävän miten Isis, uudelta nimeltään IS, pysäytettäisiin – ei Barack Obama, ei EU, eivät shiia-arabit eivätkä kurdit. Järjestöstä käytetään molempia nimiä. Tässä blogissa käytän nimeä Isis, joka on tunnetumpi muoto.

Eikä tässä kaikki. Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n johtaja Abdullah Öcalan ja järjestön sotilaallisesta toiminnasta vastaava komentaja Murat Karayilan antoivat tiukkoja lausuntoja tällä viikolla, Öcalan asianajajansa välityksellä. Karayilanin arvio tulevasta kehityksestä julkaistiin Zaman-lehdessä, joka on Turkin suurin päivälehti ja kuuluu Fethullah Gülenin konserniin.

Eräs Tukholmassa asuva kurdiaktivisti selitti näiden lausuntojen tarkoittavan viime vuoden keväällä alkaneen aselevon ja rauhanprosessin päättymistä.

”Rauhanprosessi ei ole tosiasiassa edennyt yhtään ja nyt mittamme on täysi”, kurdimies selitti. Hän kertoi PKK:n käyttäneen aselevon ajan järjestön vahvistamiseen ja sissien kouluttamiseen ja arveli sen saavan nopeasti aseistettua 50 000 sissiä.

Kobanessa parhaillaan menossa oleva tragedia on Sinjarin valtauksen uusinta, osittain eri osanottajien voimin. Kohde on sama eli kurdit. Maallikkokin alkaa nähdä Isisin taistelustrategian kaavan: isketään sinne, missä on heikoin vastus. Vallatessaan Mosulin kesäkuussa Isis sai Irakin armeijan jälkeensä jättämiä tehokkaita amerikkalaisia aseita. Niiden avulla se valtasi elokuussa Sinjarin. Irakin hallituksen ja Kurdistanin aluehallituksen välit ovat sillä tasolla, ettei Bagdad jaa aseita kurdien kanssa, joten heidän oli vaikea puolustautua.

Sinjarin valtauksen jälkeen kansainvälinen yhteisö heräsi tajuamaan Isisin vaarallisuuden muillekin kuin kurdeille, ja peshmergoille alkoi virrata uusia aseita.

Syyrian kurdien YPG:n (Kansan puolustusyksiköt) sissit taistelevat Isistä vastaan vanhoilla kalashnikoveilla. Kesästä 2012 lähtien viime viikkoon asti ne riittivät Isisin liiittolaisen Nusran rintaman pitämiseen Syyrian kurdialueen ulkopuolella. Nyt tilanne on muuttunut Isisin tehokkaan aseistuksen takia.

Vaikka Turkki julisti pari vuotta sitten menevänsä Syyriaan ensimmäisten joukossa, se ei aluksi suostunut mukaan Isisin vastaiseen kansainväliseen koalitioon, jota Obama kokoaa. Turkille on kätevää, että joku tappaa sen puolesta Öcalanin ajatuksia kannattavia kurdeja.

Turkki hämmentyi Isisin hyökättyä kesäkuussa Irakiin. Silloin muut maat alkoivat toimittaa aseita Isisiä vastaan taisteleville Irakin kurdeille, mihin Turkinkin olisi pitänyt osallistua, koska se kuuluu Natoon. Turkki vetosi kuitenkin siihen, että Isis oli kidnapannut sen Mosulin lähetystöstä 49 työntekijää, joiden turvallisuutta Turkin oli ajateltava. Heidät vapautettiinkin viime viikolla hyvässä kunnossa.

Turkkilainen valtiotieteilijä Haluk Gerger uskoo Turkin auttaneen Isistä, koska se vastapalvelukseksi taistelee Turkin puolesta kurdeja vastaan.

YK: ympäristökokoukseen New Yorkissa osallistunut Turkin uusi presidentti Recep Tayyip Erdogan ilmoitti tällä viikolla Turkin osallistuvan Isisin vastaiseen liittoumaan. Toivottavasti lupaus ei ole tyhjää puhetta, vaan Turkki estää jihadistien pääsyn Syyriaan, eli sulkee ”jihadistien moottoritien”.

Osa lukijoista ei ehkä hahmota kurdien tilanteen perusasioita (se on vaikeaa minullekin, vaikka olen paneutunut siihen lähes päätoimisesti seitsemäntoista vuotta), joten pieni termien määrittely on paikallaan. Peshmergat ovat Irakissa sijaitsevan Kurdistanin autonomisen alueen sotilaita, ja sissit Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n ja sitä lähellä olevan YPG:n taistelijoita. Sekä peshmergoilla että sisseillä on vain käsiaseita. Kurdeilla on autonominen alue Pohjois-Irakissa ja Koillis-Syyriassa. Molemmilla alueilla poliiseja kutsutaan nimellä Asayish. Tämä kurdinkielinen sana tarkoittaa turvaa.

Kun Isis valtasi kesäkuussa Mosulin, Irakin armeija vetäytyi myös kurdikaupunki Sinjarista, joka siihen asti ei ollut kuulunut Kurdistanin autonomiseen alueeseen. Kurdien peshmergat ja Asayish ottivat sen haltuunsa. Kun Isis hyökkäsi sinne elokuussa, peshmergat ja Asayishin miehet pakenivat sieltä kuten Irakin armeija kesäkuussa Mosulista. Sinjar sijaitsee aivan Syyrian rajan tuntumassa, joten syyrialaisia YPG:n kurdisissejä saapui alueelle saattamaan pakenevia jesidejä turvaan.

Sinjarin menettäminen on tragedia, jonka epäonnistumiset eivät ole kenenkään syy. Kurdien sosiaalisessa mediassa alkoi tästä huolimatta ikävä keskustelu: peshmergoja syytettiin Sinjarin asukkaiden hylkäämisestä. Varsin nopeasti kurdit alkoivat kuitenkin puhua voimien yhdistämisestä yhteistä vihollista eli Isistä vastaan. Kobanen puolustamisessa yhteistyölupaukset ovat valitettavasti jo horjuneet.

Kurdien kansannousut alkoivat Ottomaani-imperiumiin kuuluvissa Kurdistanin osissa 1850-luvulla reaktiona osmanien keskittämispolitiikkaa ja veronkannon tehostamista vastaan (Persiaan kuuluvassa Itä-Kurdistanissa jo aikaisemmin), ja siitä lähtien jossakin päin Kurdistania on ollut lähes jatkuvasti menossa ainakin yksi kansannousu. Tyypillistä niille on ollut paikallinen luonne ja tuen puuttuminen muilta kurdeilta. Viime aikoina on ollut useita merkkejä kurdien keskinäisen yhteistyön parantumisesta, joten tilanne on menossa oikeaan suuntaan, vaikkakin hitaasti.

Kulissien takana tapahtuvia asioita, kuten kurdiliikkeen kehitystä, on vaikea arvioida. Kurdipoliitikkojen on edelleen vaikea tehdä keskenään yhteistyötä, mutta kurdikansan keskuudessa sen tärkeydestä puhutaan. Niiden, jotka eivät sitä käytännössä toteuta, on tietysti helppo puhua. Toisaalta, kurdipuolueiden on pakko opetella tekemään yhteistyötä keskenään, jos sitä vaaditaan ruohonjuuritasolla.

Isis olisi vallannut viime kuussa Kurdistanin autonomisen alueen pääkaupungin Hewlerin, mikäli Yhdysvallat ei olisi pysäyttänyt Isistä miehittämättömien lennokkien iskuilla. Tällä viikolla Yhdysvallat on pommittanut Isisin ”pääkaupunkia” Raqqaa. On mielenkiintoista nähdä, pommittaako se myös Kobanea, jossa tällä hetkellä on menossa rajuimmat taistelut ja josta on paennut kymmeniätuhansia ihmisiä muutamassa päivässä. Jos Yhdysvallat tekee näin, pommitukset tarkoittavat käytännössä Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n liittolaisen YPG:n tukemista. Jos Yhdysvallat ei iske Kobaneen, se sallii Isisille edelleen turvasataman jatkaa iskujen valmistelua muualle.

Mielenkiintoista on myös nähdä onnistuuko Obama yrityksessään koota islamilaisista maista liittolaisia Isisin vastaiseen taisteluun. Saudi-Arabian tapaisissa maissa, joissa on voimakasta kritiikkiä hallitusta kohtaan, yhteistyö amerikkalaisten kanssa voi pikemminkin johtaa jihadistien kannatuksen lisääntymiseen.

Toivottavasti lukijat ovat pystyneet seuraamaan ajatusteni kulkua. Kun viimeistelen tekstiäni, se tuntuu pomppivan asiasta toiseen yrittäessäni kommentoida muutamia tärkeimpiä viime aikoina Irakissa, Syyriassa ja Turkissa tapahtuneita asioita. Kaaosmaisesta, nopeasti muuttuvasta tilanteesta on vaikea kirjoittaa selkeästi tapahtumien vaikuttaessa koko ajan toisiinsa. Eikä näköpiirissä ole nopeaa ratkaisua, vaan pahin saattaa olla vielä edessä.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: