1.jpg

Luvassa varmasti ikäviä yllätyksiä

Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia vuodenvaihteessa 2013–2014.

Voiko ilmaston vähittäinen muuttuminen aiheuttaa äkillisiä seurauksia maapallon ekosysteemeille? Onko meillä tarvetta alkaa varautua isoihin muutoksiin, jotka tapahtuvat ehkä vain muutaman vuosikymmenen tai muutaman vuoden aikajänteellä? Tätä maailmanlaajuisesti relevanttia asiaa on pohdittu raportissa Abrupt Impacts of Climate Change: Anticipating Surprises, jonka Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia julkaisi viime kuussa. Raportissa tarkastellaan äkillisten muutosten todennäköisyyttä ennen vuotta 2100 ja sen jälkeen, sekä näiden arvioiden luotettavuutta.

Raportin mukaan kaksi äkillistä isoa muutosta on jo käynnissä. Arktisen merijään kesäaikainen niukkuus on yksi sellainen muutos. Jääkadon ekologiset ja yhteiskunnalliset vaikutukset voivat olla merkittäviä. Arktinen merenkulku ja luonnonvarojen hyödyntäminen saattavat kasvaa uusiin mittasuhteisiin.

Se toinen jo käynnissä oleva muutos tappaa eliölajeja sukupuuttoon. Ihmistoiminta on huonontanut ja hävittänyt monien lajien elinympäristöjä. Ilmastonmuutos etenee jo nyt nopeana ja sen arvellaan kiihtyvän vielä lisää. Nuo tekijät voivat ajaa yksinäänkin lajeja kriittisen kynnyksen tuolle puolen, niiden yhteisvaikutuksesta puhumattakaan. Ilmaston ominaisuudet kuten esimerkiksi kasvukauden kesto ja ajoittuminen tai äärisäiden intensiteetti ja esiintymistiheys voivat muuttua niin nopeasti, että eliölaji ei ehdi sopeutua tai siirtyä uuteen paikkaan.

Joidenkin muutosten todennäköisyyttä ei kyetä arvioimaan nykytietämyksen valossa. Tähän joukkoon kuuluu esimerkiksi Länsi-Etelämantereen mannerjäätikön (West Antarctic Ice Sheet, WAIS) hajoaminen ja siitä aiheutuva merenpinnan nousu. WAIS sisältää niin paljon vettä, että se voisi nostaa maailman merenpintaa 3–4 metriä. Sillä olisi vakavia seurauksia rannikkoseutujen ihmisasutukselle ja infrastruktuurille. WAIS onkin niitä kohteita, joita koskevat ennusteet edellyttävät vielä runsaasti lisätutkimuksia.

Kaavamainen esitys mereen päättyvän jäätikön hyllymäisestä kärkiosasta, jonka alapinta on vettä vasten. Jäätikön virtaussuunta on piirroksessa vasemmalta oikealle. Länsi-Etelämantereella on useita jäätiköitä, jotka ovat tällä tavoin kosketuksissa lämpenevään mereen ja alttiina sen sulattavalle vaikutukselle. (Kuva: Bethan Davies/Creative Commons)

Tutkimustiedon karttuminen on myös lievittänyt joitakin huolenaiheita. Atlantin valtameren merivirtojen kiertoliikkeen nopea seisahtuminen ei liene todennäköistä tämän vuosisadan aikana.

Metaanin laajamittainen vapautuminen ilmakehään arktisen vyöhykkeen sulavasta ikiroudasta tai merenpohjan metaanihydraateista ei sekään ole todennäköistä vielä tällä vuosisadalla. Nykykäsityksen mukaan lämpeneminen tulee kyllä aikanaan aiheuttamaan ilmastollisesti merkittäviä metaanipäästöjä, muttei kuitenkaan yhtäkkisenä purkauksena.

Golfvirran pysähtyminen tai napa-alueen valtaisa ”metaaniröyhtäys” eivät siis näytä muodostavan meille todennäköistä välitöntä uhkaa – mikä helpottava ajatus! Tiedeakatemian raportti tekee kuitenkin selväksi, että nyt ei pidä päästää otetta herpaantumaan vaan on ruvettava pystyttämään varhaisen varoituksen järjestelmää. Sellaista tarvitaan, jotta saadaan enemmän aikaa sopeutua ”väistämättä tuleviin yllätyksiin”. Ilmiöt, jotka eivät ole todennäköisiä tällä vuosisadalla, ovat silti edelleen mahdollisia, ja jotkut niistä kyllä tapahtuvat sitten myöhemmin, jos ihmiskunnan vaikutus ilmastoon jatkuu nykyisen kaltaisena.

Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian julkaisemasta raportista on tarjolla parisataasivuinen täydellinen versio, nelisivuinen tiivistelmä (pdf) ja muutakin materiaalia. Ilmastojärjestelmän ja ekosysteemin potentiaalisia äkkimuutoksia on eritelty yksityiskohtaisesti taulukossa Table S.1 (pdf) joka sijaitsee varsinaisessa raportissa sivuilla 14–17.

Suositeltavaa kevyttä luettavaa löytyy CU Connections -lehdestä. Siinä on haastateltu James Whitea, joka on geotieteiden professori Coloradon yliopistossa. Hän johti raportin laatinutta komiteaa. Videoformaatin ystäville on tarjolla tunnin mittainen tallenne raportin julkistamistilaisuudesta ja professori Whiten pikainen johdatus aiheeseen:

Koillisväylän purjehduskausi oli vuonna 2013 taas kerran edellisiä kausia vilkkaampi. Barents Observerin mukaan yhteensä 71 alusta kulki Beringinsalmen ja Barentsinmeren välisen reitin sen koko pituudelta. Toissa vuonna niin teki vain 46 alusta.

Arktisen merijään paksuudesta on saatu lisää tietoa CryoSat-satelliitin avulla. CryoSat mittasi jään määräksi lokakuussa 2013 noin 9 000 kuutiokilometriä. Jäätä oli siis noin 50 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa!

Jään kokonaismäärää on kasvattanut lähinnä monivuotinen merijää. Monivuotinen jää oli nyt keskimäärin noin 30 senttimetriä eli noin 20 prosenttia paksumpaa kuin lokakuussa 2012. Lokakuun 2013 jäämäärä on kuitenkin vielä kaukana 1980-luvun alkuvuosien lokakuiden tasosta, jonka arvioidaan olleen 20 tuhannen kuutiokilometrin luokkaa.

Arktisen merijään ala oli marraskuussa keskimäärin 10,24 miljoonaa neliökilometriä (mittaushistorian kuudenneksi pienin marraskuinen lukema) ja joulukuussa keskimäärin noin 12,38 miljoonaa neliökilometriä (vastaavasti neljänneksi pienin lukema). Talven jäämaksimi saavutetaan yleensä maaliskuussa.

Atlantin valtameren hurrikaanikausi päättyi viime vuoden osalta mielenkiintoisiin lukemiin. Nimen saaneita myrskyjä kertyi kauden aikana kolmetoista kappaletta, mikä osuu toukokuussa esitettyjen ennusteiden haarukkaan (ks. Sääasema 30.1.2013).

Myrskyjen voimakkuuden suhteen ennusteet menivät kuitenkin pieleen. Vain kaksi myrskyä voimistui hurrikaaniksi asti, ja sellaisinakin nuo trooppiset hirmumyrskyt Humberto ja Ingrid olivat heikoimmasta päästä, vain vaatimattomia ykköskategorian hurrikaaneja.

Myrskyjen ajallisen keston ja tuulen nopeuden pohjalta voidaan laskea myrskyjen hirmuisuutta kuvaava ACE-indeksi (Accumulated Cyclone Energy). Koko Atlantin kauden yhteenlaskettu ACE-arvo oli viime vuonna kuudenneksi pienin sitten vuoden 1950.

Ennusteiden laatimisen aikoihin monet seikat viittasivat siihen, että olisi tulossa keskimääräistä aktiivisempi hurrikaanikausi, mutta se tietomäärä ei siis riittänyt. Kokenut meteorologi Dan Satterfield on pohtinut blogissaan sitä, kuinka nämä kausiennusteet saavat tiedotusvälineissä varsin paljon huomiota suhteessa siihen miten kokeellisia ne vielä toistaiseksi ovat laadultaan.

Marraskuu 2013 oli maailman mittaushistorian lämpimin marraskuu sekä Nasan että Noaan tilastoissa. Joulukuu 2013 oli suhteessa hitusen viileämpi; Nasan tilastoissa neljänneksi lämpimin ja Noaan tilastoissa kolmanneksi lämpimin. Lämmintä oli etenkin Venäjällä. Paikallisten asukkaiden mukaan sellaista ”ei oltu koettu miesmuistiin”, uutisoi Siberian Times runsaan kuvituksen kera.

Marraskuun 2013 (vasemmalla) ja joulukuun 2013 (oikealla) keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981–2010 keskiarvosta. Keskimääräistä kylmemmät alueet on merkitty sinisillä, keskimääräistä lämpimämmät punaisilla sävyillä. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi poikkeama keskiarvosta. (Kartat © Noaa: marraskuu, joulukuu)

Weather Extremes -blogissa on tarjolla Christopher Burtin perinteiset koosteet sekä marras- että joulukuun hätkähdyttävimmistä sääilmiöistä eri puolilla maailmaa. Yksi niistä oli poikkeuksellisen voimakas trooppinen hirmumyrsky Haiyan, joka iskeytyi Filippiineille marraskuun kahdeksantena päivänä. Taifuunikatastrofissa sai surmansa ainakin 6201 ihmistä.

Maakohtaisia yhteenvetoja säävuodesta 2013 on saatavilla englanninkielisenä ainakin seuraavista maista: Britannia, Irlanti, Yhdysvallat, Saksa, Kiina, Uusi-Seelanti ja Australia. Australiassa vuosi 2013 oli sikäläisen mittaushistorian lämpimin.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *