Kutsumattomat vieraat

Teksti Riina Yrjölä

Taifuunit kuuluvat normaaliin elämään, sanovat hongkongilaiset.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa asiasta. Siis paikallisesta Occupy Central -liikkeestä. Mutta sitten luontoäiti päätti sekoittaa suunnitelmani pyyhkäisemällä taifuunin Hongkongin ohitse. Ajatukseni siirtyivät myrskytuulten mukana oman kotini miehittämiseen.

Aikaisemmin luulin, että taifuunit saapuvat äkkinäisesti ja yllättäen, kuin elokuvissa. Näin ei kuitenkaan ole. Taifuunin tulon tietää jo useita päiviä aikaisemmin. Niitä edeltävät poikkeuksetta upeat aurinkoiset ja kuumat päivät. Meri on tyyni ja vesi auringosta kirkkaan sininen. Seuraavaksi saapuu pehmeä tuulenvire ja sen mukana hiostavan tukahduttava ilma. Kaunista myrskyn edellä, kuten vanha sananlaskukin toteaa.

Taifuuneja Hongkongiin saapuu aika-ajoin. Ne kuuluvat normaaliin elämään, paikalliset sanovat. Ei niistä kannata jännittää, aivan kun kutsumattomat vieraat ne tulevat vaan käymään ja lähtevät pian taas muille kuokkimaan.

Suomalaisiin syysmyrskyihin verrattuna nämä kipakat kuokkavieraat kuitenkin aiheuttavat minulle huomattavaa verenpaineen nousua. On kovin vaikeata sanoiksi pukea sitä kireähköä tunnelmaa ja sekasortoista maisemaa, joka vallitsee kodissani, kun tuulenpuuskat iskevät ikkunoihin 110 kilometrin tuntivauhdilla. Meri on kuin nälkäinen, pitkään matkan tehnyt vieras, joka hyökkää rannan kimppuun kuin ahnas sika limppuun. Aallot lyövät valtaisia vesipatsaita rantoihin vieden mukanaan kaiken, mikä maasta irtoaa. Seuranaan niillä on vihainen ja monotoninen sade, joka rummuttaa vettä maahan satojen millimetrien voimalla.

Tunnelma ei todellakaan ole kotoisa. Ei tee mieli istua kynttilänvalossa ja jutustella romanttiseen sävyyn luonnonvoimien upeudesta. Taifuunien armottomuus tuntuu iholla, viheltää korvissa ja puhaltaa nilkoissa. Kun epätoivotut vieraat saapuvat ilmoittamatta ovesi taakse, pingpong ja moikkumoi, ne tekevät mitä lystäävät. Vievät ulkohuonekalusi mukanaan tai heivaavat ne naapurin pihoille ja katoille. Remuavat puutarhasi matalaksi. Tukkivat viemärisi. Katkaisevat sähkösi. Pölllivät veneesi ja kaappaavat mukaansa kaiken, mitä et ole muistanut pultata kiinni maahan ketjuin ja lukoin.

Kuokkavieraiden jäljiltä kotisi on kun käsistä lähteneiden teinibileiden jäljiltä. Näin tälläkin kertaa. Kattopeltejä, katkenneita puita ja veneitä lojuu hujanhajan pitkin kylämme rantoja ja nurmikoita. Rantamme on kuin sotatanner, nilkkoihin asti täynnä meren tuomaa jätettä ja tavaraa. Kenkiä, muovipulloja, lasten leluja, shampoopulloja, kuolleita kaloja, vaatteita, muovituoleja, ämpäreitä, öljytynnyreitä, kalaverkkoja, jääkaappien ovia, akkuja, köysiä, hammasharjoja, muoviastioita, koulukirjoja, matkalaukkuja ja kasseja.

Rojun määrä on häkellyttävä, hiljentävä ja pysäyttävä. Se pakottaa kohtaamaan ja pohtimaan kertakulutusyhteiskuntamme hintaa, ihmiskuntamme raskasta ja riistävää ekologista jalanjälkeä. Elämäntapojemme kestämätöntä kehitystä, kasvumme rajoja, luonnonvarojen riittävyyttä. Ihmisyytemme ja ympäristömme tilaa ja tulevaisuutta.

Ihmiskunnalla on vielä toivoa, sanotaan. Itse en ole asiasta niinkään varma. Kuten kutsumattomien vieraiden pitkittyneen visiitin jälkeen, olotilani on tänään sen suhteen jokseenkin lohduton.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *