Kosovon rauhanturvaoperaatio epäonnistui

Teksti Antti Rautiainen

Nato on osallinen Kosovon serbien etnisessä puhdistuksessa.

Tänä keväänä tuli 15 vuotta täyteen Naton pommituksista Jugoslaviassa ja niitä seuranneen Kosovon rauhanturvaoperaation alkamisesta. Suomen rauhanturvaajat poistuivat Kosovosta vasta vuonna 2010, yli kymmenen vuotta operaation alkamisen jälkeen.

Nato-pommituksia ja niitä seurannutta rauhanturvaoperaatiota pidetään Suomessa menestyksenä. Sota loppui ja luotiin uusi valtio, jonka on tunnustanut yli sata Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiota – mukaan lukien suurin osa Euroopan unionin valtioista. Nato-operaatio nähdään positiivisena esimerkkinä rauhaan pakottamisesta. Se nousi myös esimerkiksi siitä, mikä on sotilasliiton tarkoitus tällä vuosisadalla. Vuonna 2008 Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon, osaksi myös työstään Kosovossa, jonka itsenäisyyttä hän puolsi.

Virallisesti pommituksien ja rauhanturvaoperaation tarkoituksena oli suojella sekä Kosovon albaanienemmistöä että alueen serbi- ja romanivähemmistöjä. “Suojelun” aikana Kosovon serbiväestöstä kahdeksankymmentä prosenttia on paennut maasta. Luvussa eivät ole mukana Kosovon sisällä muuttamaan pakotetut. Myös Kosovon romanien kohtalo on ollut lohduton.

KFOR on vakiinnuttanut etnisen puhdistuksen Kosovossa

Nato oli yksi toimija Kosovon serbien etnisessä puhdistuksessa, koska se antoi suoraa sotilaallista tukea Kosovon vapautusrintamalle (UÇK) sodan aikana. Serbien etninen puhdistus ei olisi ikinä onnistunut ilman Naton epäsuoraa tukea.

Kosovon albaanialueet on käytännössä etnisesti puhdistettu serbiväestöstä. Naton KFOR-operaatio on oman näkemyksensä mukaan yrittänyt suojella serbejä, mutta tulos on lähes nolla. KFOR (Kosovo Force) on Naton johtama ja YK:n valtuuttama monikansallinen rauhanturvaoperaatio Kosovon tasavallassa. Operaation tuloksena albaaneihin kohdistunut etninen puhdistus epäonnistui, serbeihin kohdistunut etninen puhdistus onnistui. Miksi tämä tulos olisi parempi kuin päinvastainen tulos, joka olisi todennäköisesti tapahtunut ilman KFOR-operaatiota? En näe syytä valita kahden etnisen puhdistuksen välillä sitä kumpi on parempi. Suomen hallituksen päätös osallistua KFOR-operaatioon oli kuitenkin tällainen valinta.

Suurin osa Kosovon serbiväestöön kohdistuneesta etnisestä puhdistuksesta tapahtui aikana, jolloin Jugoslavian armeija oli vetäytynyt ja KFOR vasta saapumassa. Serbejä on kuitenkin väkivalloin karkotettu ja vaadittu poistumaan myös rauhanturvaajien läsnäolon aikana. KFOR on vakiinnuttanut asiantilan, koska se ei ole luonut olosuhteita, jotka mahdollistaisivat etnisesti puhdistettujen serbien paluun koteihinsa.

Kosovon albaanihallinto ei ole selvittänyt Kosovon vapautusarmeijan sotarikoksia

Voi tietysti sanoa, että UÇK ja Nato eivät välttämättä olleet tietoisia serbien vastaisista väkivallanteoista. Yhtäkään UÇK:n johtajaa ei ole tuomittu kansainvälisissä tuomioistuimissa. UÇK:n jäseniä on tuomittu sotarikoksista pääosin vain Serbiassa, esimerkiksi tammikuussa 2011 Belgradissa tuomittiin yksitoista niin sanotun Gnjilane-ryhmän taistelijaa yhteensä 32 serbisiviilin murhista. European Union Rule of Law Mission in Kosovo (EULEX) tuomitsi ensimmäisen UÇK-taistelijan sotarikoksista vasta syksyllä 2011, ja vasta tänä keväänä on sovittu Kosovoon perustettavasta sotarikostuomioistuimesta. Suomenkin tunnustama Kosovon albaanihallinto ei ole tiettävästi tuominnut yhtäkään UÇK-taistelijaa sotarikoksista, asioiden selvittely on pelkästään EU:n pyörittämän siirtomaahallinnon harteilla.

Sen sijaan viisi sodanaikaisen Jugoslavian sotilaskomentajaa tuomittiin viidentoista vuoden vankeustuomioon etnisestä puhdistuksesta ja muista rikoksista ihmisyyttä vastaan YK:n Jugoslavia-tuomioistuimessa helmikuussa 2009. Tuomion teksti on kiinnostavaa luettavaa: se on annettu tapahtuneiden törkeiden ihmisoikeusloukkausten perusteella, vaikka ei ole todistettu, että komentajat olisivat antaneet määräyksiä tehdä näitä rikoksia. Jugoslavia-tuomioistuimen tuomarit ovat katsoneet, että komentajat ovat vastuussa komentamiensa alueiden tapahtumista jo sen perusteella, että he eivät onnistuneet estämään sotarikoksia. Tämä on hyvä periaate, mutta saman periaatteen nojalla voisi helposti tuomita myös sekä UÇK:n että KFOR:n johdon.

Jugoslavia-tuomioistuimen yhteenvedon perusteella en ole vakuuttunut, että Jugoslavian armeijan nationalistinen johto pyrki suunnitellusti puhdistamaan Kosovon etnisistä albaaneista. Murhat, raiskaukset, väkivalta ja karkotukset saattoivat olla yksinkertaisesti satunnaisesti kohdistettua kostoa, joka mahdollisti albaanisiviilien omaisuuden ryöväämisen sotilaiden omiin taskuihin. Jugoslavia-tuomioistuimen ja kansainvälisen rikostuomioistuimen periaatteiden mukaan ihmisyyden vastaisen rikoksen teonkuvaus ei kuitenkaan edellytä niiden kuulumista johdonmukaiseen suunnitelmaan, niiden pitää vain olla “riittävän laajoja” .

Nato-operaation oikeutus on huteralla pohjalla

Nato-pommituksia ja rauhanturvaoperaatiota voi puolustaa sanomalla, että väkivallan määrä Kosovossa on vähentynyt. Väkivallan määrä on toki vähentynyt, mutta se ei ole vielä merkki onnistumisesta. Se kertoo vain siitä, että suuri osa Kosovosta on etnisesti puhdistettu serbeistä. Natsi-Saksassakin niillä alueilla, joilta juutalaiset oli täysin hävitetty, juutalaisten vastaisen väkivallan määrä oli laskenut nollaan.

Vaikka Jugoslavian serbinationalistinen hallinto olisi päässyt voitolle ja riehunut Kosovossa vapaasti, ennen pitkää teurastus olisi saavuttanut kulminaatiopisteensä ja loppunut. Eli: “väkivallan vähentäminen” ei ole kriteeri, jonka perusteella voi tehdä valinnan väkivallan osapuolien välillä, sillä väkivalta loppuu aina ennemmin tai myöhemmin itsestään, viimeistään sitten kun kaikki on tapettu.

Etnisen vihanpidon alku on yleensä aina hämärän peitossa, ja kumpikin osapuoli syyttelee toisiaan. Myös Kosovossa on mahdotonta selvittää, kuka ensimmäiseksi ryösti tai murhasi toisen etnisen ryhmän jäsenen. Pääsyyllinen on Ottomaanien imperiumin uskontopolitiikka, mutta valtakunta ja sen politiikantekijät ovat jo lähes sadan vuoden ajan eläneet vain historiankirjoissa. Puolta ei siis voi valita sen perusteella kumpi on aloittanut vihanpidon.

Usein on helppo asettua konfliktissa sen puolelle, joka on sotilaallisesti heikompi tai joutunut lukumääräisesti suurempien ihmisoikeusloukkauksien kohteeksi. Nato-maiden kansalaismielipide saatiin albaanien puolelle satojentuhansien jouduttua pakenemaan Kosovosta Jugoslavian armeijan kostotoimenpiteiden kiihdyttyä Nato-pommitusten aikana. Nämä valintakriteerit ovat kuitenkin kyseenalaisia, koska etnisissä konflikteissa entisistä sortajista voi helposti tulla nykyinen sortaja – usein osapuolet myös sortavat toisiaan samanaikaisesti. Vaikka albaanit olivat entisessä Jugoslaviassa vähemmistö ja sotilaallisesti paljon heikompia kuin serbivetoinen armeija, miehitetyssä Kosovossa voimasuhteet ovat päinvastaiset.

Serbien häätämiseen Kosovosta liittyi yhtälailla laajamittaista väkivaltaa ja siviilien murhia kuin albaanien häätämiseen, mutta häätäminen onnistui vähemmällä väkivallalla kuin mitä albaanien häätäminen olisi edellyttänyt. Näin siksi, että serbejä oli vähemmän kuin albaaneja. Jos tätä pidetään pienempänä pahana, enemmistön suorittama etninen puhdistus on aina pienempi paha kuin vähemmistön suorittama etninen puhdistus.

Tämä KFOR-operaation logiikka on kuitenkin eettisesti väärää logiikkaa, koska sen perusteella enemmistö saisi konfliktitilanteissa aina suorittaa etnisen puhdistuksen vähemmistöä vastaan. Kansanmurhiin ja etnisiin puhdistuksiin ei siis sovi matematiikka, jonka mukaan enemmän murhia on aina pahempi rikos. Etniset puhdistukset on arvotettava yhtä vakaviksi rikoksiksi riippumatta siitä kuinka suuri uhriksi joutunut ryhmä on.

Olisiko asiat voitu tehdä paremmin?

Olisivatko samat operaatiot olleet mahdollisia niin, että Kosovo olisi voitu jäädä monikulttuuriseksi alueeksi? Ehkä, mutta se olisi vaatinut sekä parempaa suunnittelua että paljon suurempia resursseja. Koska väkivalta serbejä vastaan ei ole keskitetysti suunniteltua vaan yksittäisten rasistien ja ryöstäjien puuhaa, serbien turvallisuus edellyttäisi paljon suurempaa läsnäoloa. Voi olla, ettei kenelläkään KFOR-operaation osallistujamaalla olisi ollut tähän riittävää poliittista tahtoa ja resursseja.

Olivatko Jugoslavian pommitus ja KFOR-operaatio siis epäonnistumisia, jos kriteerinä on niiden kyky estää etnisiä puhdistuksia? Todellakin. Olivatko ne myös eettisesti väärin? Eivät välttämättä, koska on hyvin mahdollista, että lopputulos ei ilman niitä olisi välttämättä ollut yhtään sen parempi. Epäonnistuminen ei välttämättä ole vääryys, vaan pelkästään hukkaanheitettyä rahaa ja resursseja.

Nato-maiden johdon pohjimmaiset tarkoitusperät jäävät varmaankin pimeän peittoon, mutta jos tuki albaaneille valittiin ainoastaan sotilasliiton olemassaolon oikeuttamisen vuoksi ilman vakavaa aikomusta estää serbeihin kohdistunutta etnistä puhistusta, kyse on valehtelusta. Kosovon serbit ovat viimeistään 1960-luvulta asti valittaneet syrjintää ja väkivaltaa albaanienemmistön taholta. Tapahtunut etninen puhdistus ei varmasti tullut yllätyksenä kenellekään aluetta tuntevalle. Jos Nato-maiden johto väittää sen olleen yllätys, se joko valehtelee tai sekaantui konfliktiin, josta se ei tuntenut edes perusasioita. Lisäksi KFOR-operaatiota voi syyttää kaksoisstandardeista, koska albaanien laittaminen vastuuseen rikoksista ihmisyyttä vastaan on kestänyt näin kauan.

On totta, että Suomen Nato-jäsenyys ei velvoittaisi Jugoslavian pommituksen kaltaisiin operaatioihin osallistumiseen. Eikä Nato-jäsenyys velvoita oikeastaan yhtään mihinkään, se on vain lupaus turvallisuustakuista, jotka voidaan tarpeen tullen rikkoa – kuten kaikki lupaukset. Kyse onkin ennen kaikkea symbolisesta askeleesta. Jos halutaan ottaa tämä symbolinen askel esimerkiksi ”rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta”, on se symbolinen ele Kosovon serbeihin kohdistuneen etnisen puhdistuksen hyväksymisen puolesta.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu