Kiire, kiire, kiire

Teksti Kadri Taperson

Väsymyksen keskelläkin aina hetkittäin muistan, miksi työ eläinten parissa on niin tärkeää.

Viime viikko oli varsin tunnepitoinen. Alussa oli kaksi päivää kokouksia, työjuttuja ystävien/eläinihmisten kanssa täällä meillä Hiidenmaalla. Valmistelemme taas muutamia isoja juttuja ja kaikkea uutta, mutta kirjoitan tästä vasta toukokuussa, nyt on vielä liian aikaista. Mutta tiedän taas, että eläinihmisiä on liian vähän.

Ennen kokousta käymään tuli paikallisen yhdistykseni jäsen, joka halusi luopua jäsenyydestä. Hän kertoi, että hänellä on suunnitelmia, joille yhdistyksessä oleminen on riski. En ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, mutta ymmärsin, että hän loukkaantui, kun en pyytänyt häntä jäämään. Minusta yhdistykseni työssä on kyse eläimistä, en ole niin tottunut ihmisiin…

Viime sunnuntaina toivoin, että olisi rauhallisempi päivä, mutta Hiidenmaalla asuva muusikko löysi metsästä kaksi väsynyttä ja nälkäistä koiraa. Koirien kuvat osuivat ihan sattumalta netissä silmääni ja noin tunnin päästä muistin, kenen koirat ovat. Koirien kotiinviemiseen meni yhteensä viisi tuntia, mukaanlukien väsyttävä ajelu pitkin metsiä, jossa oli mukana koirien vähän juhlinut isäntä, joka puhui sujuvasti siitä, miten hyvä isäntä hän koirilleen on. Sitä hän ei ole, sen olen tiennyt jo pitkään, mutta tästäkään en voi avoimesti puhua. Olen yrittänyt vähentää paikallista eläintyötä, mutta välillä tuntuu, ettei se onnistu, koska tiedän asioista liian paljon.

Tässä lähellä sijaitsevasta navetasta tultiin auraamaan peltoani. Joku voisi ajatella, että on epäeettistä pyytää eläintilalta apua, mutta on yksinkertaisesti niin, että heillä on traktori ja minulla ei. Navetalta tullut nuori mies pohti ääneen, että onko vaarallisempaa elää Venäjän vai Euroopan unionin alaisuudessa. Mietin, että todellako.

Viikon aikana käymään tuli Viron ja Suomen vegaaniyhdistyksissä toimiva kääntäjä, joka halusi haastatella minua arjestani. Puhuimme paljon ja jotenkin hän sai minut uskomaan, että osaan kirjoittaa. Myöhemmin kun hän oli mennyt ja tyhjensin kissojen hiekkalaatikoita, en uskonut sitä enää. Seuraavana päivänä hän kirjoitti FB-sivullaan, että oli vieraillut vegaanigurun luona. Sitä en ole.

Samana päivänä hyvät ystäväni avasivat Viron ensimmäisen vegaaniravintolan, V:n. Viikon lopussa, viiden päivän aikana sivu oli kerännyt enemmän kuin 3000 tykkääjää. Sata niistä on minun Facebook-ystäviäni. Keitä ne muut ovat? Onko meillä niin paljon eläinten asemaa miettiviä ihmisiä?

Perjantaina oli koirien sterilisointipäivä. Järjestin sellaisen nyt kymmenettä kertaa. Saarella asuvilla eläinlääkäreillä ei ole apulaisia niin minun eläinlääkäriystäväni tulevat pari kertaa vuodessa Hiidenmaalle. Eläinlääkäri Tallinnasta, jonka kanssa olen tehnyt yhteistyösä 1990-luvun puolivälistä lähtien, puhui kohtaamistaan sirkuseläimistä ja omista kokemuksistaan teurastamolla. Häneltä saan todistuksia siitä, mitä Viron teurastamoissa tapahtuu. Välillä tapahtumat ovat kauheampia kuin jossain kaukana Kiinassa, Venäjällä tai Argentiinassa. Se kauheus on minua lähellä ja lupaan, etten puhu tästä enää.

Samana päivänä soitti ison pankin lahjoitusohjelman kontaktihenkilö. Meidän yhdistyksemme on jätetty pois seuraavasta jaksosta. Syy jäi hämäräksi, mutta ymmärsin, että pankki tykkää enemmän yhdistyksistä, jotka keräävät rahaa eläinlääkärien palveluille tai sterilisaatioon, ei koulutuksille niin kuin me aioimme kerätä seuraavan jakson aikana.

Olin niin huonolla tuulella, että eläinlääkärit tekivät töitään luonani ihan hiljaa. Pieni eläinläkäriasema oli täynnä murheellisia koiranomistajia ja osa heistä ei muistanut sovittua aikataulua. Huomautin siitä kovaan ääneen ja sitten olin itse vieläkin huonommalla tuulella kuin he. Sterilisaatio ei ole helppo leikkaus. Tiedän myös, että se on eläinten oikeuksien rikkomista ja samaan aikaan en keksi muuta tapaa vähentää lemmikkieläinten liian suurta määrää.

Yhdistykseni maksaa eri syistä kolmen eläimen leikkauksen, muut saavat huomattavasti halvemman palvelun kuin mantereella ja lisäksi he ovat säästäneet matkan mantereelle. Yhden koiran leikkauksen maksan, kun se on peräisin meidän eläinkodistamme ja annoin vahingossa perheelle narttupennun, olin lähettänyt oikean pennun jo uuteen kotiin Narvan lähelle.

Yhdistyksen saamat lahjoitukset ovat vähentyneet huomattavasti sen jälkeen, kun päätin, ettei eläinkotiin enää oteta uusia eläimiä. Jotkus paikalliset puhuvat, että olen lopettanut työt ja että olisin lähdössä pois. En ole.

Mietin, että joku voisi maksaa minulle työstäni palkkaa. No näitä mietteitä tulee, kun olen jo huonolla tuulella. Muistan, että puhuin saman viikon aikana eräälle eläinihmiselle, että jos yhtenä päivänä alat suojella esimerkiksi vanhoja kirjoja, et voi odottaa, että joku alkaisi tästä maksaa. Kylläpäs toin siinä keskustelussa alitajuisesti itseäni esille.

Viikko on jo venynyt yhdenksänpäiväiseksi.

Illalla menin kahden koiran kanssa kävelemään. Niillä on menneisyytensä takia käyttäytymishäiriötiä ja jos ne olisivat ihmisiä, niillä olisi varmaan diagnoositkin. Mukaan tuli neljä kissaa, se ei ole tavallista, mutta voi olla että kissat ovat murheellisia, kun minulla ei ole ollut niille tällä viikolla riittävästi aikaa. Ne katsoivat, että mihin nyt menen ja tulivat mukaan varmuuden vuoksi.

Ja sitten yhtäkkiä taas tiesin hyvin, miksi minä tätä kaikkea teen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Häiriköt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *