Jihadistit – rikollisia vai vihollisia

Teksti Kristiina Koivunen

Olemmeko huomanneet, että olemme sodassa?

Presidentti George W. Bush antoi sodanjulistuksen, hän julisti terrorismin vastaisen sodan vuonna 2001. Silti jihadisteihin suhtaudutaan kuin rikollisiin, ei kuten viholliseen sodassa. Tarvitsemme uuden näkökulman ymmärtääksemme, mistä on kyse. Tämän sanominen ei tarkoita, että hyväksyisin jihadismin/terrorismin, millä nimellä ilmiötä kutsutaankin. En hyväksy muitakaan sodankäynnin muotoja, enkä rikollista toimintaa.

Sanotaan, että objektiivinen tiedonvälitys on ensimmäinen uhri sodassa, ja juuri näin länsimaille kävi syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. Emme huomanneet olevamme sodassa, Yhdysvaltojen presidentin antamasta sodanjulistuksesta huolimatta. Rikoksia ja sotia ei ratkaista samoilla keinoilla. Jihad ei pääty jahtaamalla jihadisteja kuten rikollisia, vaikka rikosten selvittämisessä tekijöiden saaminen telkien taakse on oikea toimintatapa. Meidän on ymmärrettävä kummasta ongelmasta on kyse voidaksemme ratkaista sen.

Jihadistien pommi-iskut täällä Euroopassa ovat kuvottavia, mutta niin on Naton sodankäynti Afganistanissakin. Entäpä jos uutisointia muutettaisiin niin, että Afganistanin ja Euroopan uutisten sanavalinnat vaihtaisivat paikkaa? Terroristien pommi osui hääseurueeseen maaseudulla ja viisikymmentä syytöntä siviiliä kuoli. Tapahtuiko se Englannissa vai Afganistanissa? Onko väliä kummasta maasta on kyse, onko toiminnalla eroa? Toisen maan tapahtumana se on kuitenkin suurimpien satelliittitelevisioiden flash news ja toisen maan puolestaan yhden palstan pikku-uutinen sanomalehdessä seuraavana päivänä, ehkä ei edes sitä.

Tai miltä kuulostaa: terroristien laukaisema pommi/miehittämätön lennokki tappoi kolme siviiliä. Jos siviilit ovat afgaaneja, muutaman siviiliuhrin vaatinut ISAF-huti tuskin ylittää uutiskynnystä. Sen sijaan lännessä epäonnistunutkin itsemurhaisku saa aikaan kansallisen hätätilan.

Professori Jaakko Hämeen-Anttila kirjoittaa kirjassaan Islamin miekka, että ristiretket olivat ensimmäinen kerta, kun länsimaat hyökkäsivät islamilaisen maailman alueelle ilman, että mikään tekijä olisi liittänyt nuo alueet lännen valtapiiriin ennen hyökkäystä. Ne olivat lännen ensimmäinen etäsota, joka käytiin kaukana olevilla alueilla. Siirtomaasodat ja Yhdysvaltojen nykyään Lähi-idässä käymät sodat noudattavat samaa mallia.

Etäsodan vihollinen on kuitenkin viime vuosina tuonut rintaman omasta maastaan myös länteen. Tänne on tullut yksittäisiä taistelijoita kuten suomalaiset kaukopartiomiehet hiihtelivät jatkosodan aikana syvällä rintamalinjojen takana Neuvostoliitossa.

Itsemurhaiskut ovat minusta käsittämättömiä. Ne ovat jihadin aseena outoja, koska islam suhtautuu, kuten kristinuskokin, kielteisesti itsemurhiin. Mutta psykologien ja muslimiteologien analyysien lisäksi itsemurhaiskuja on arvioitava taisteluvälineenä. Ne ovat helposti kuljetettavia ja tehokkaita aseita, joita käytettäessä vihollisen teknologisesta ylivoimasta ei ole hyötyä. Pakistanilaisen Shahzad Syed Saleemin kirjassa Kuoleman sisäpiiri kuvataan, kuinka al-Qaida houkutteli Yhdysvaltojen armeijan Afganistaniin syyskuun 11. päivän iskuilla, koska siellä, Koraanin kuvaaman viimeisen taistelun maisemissa, amerikkalaisesta teknologiasta ei ole hyötyä. Karuissa oloissa pärjää parhaiten luolamiehen vaistolla ja kivikautisilla menetelmillä.

Länsimaisessa valtamediassa annetaan terroristeista kuva harhaanjohdettuina luusereina, jotka toimivat voimattomina parin miehen soluina. Tämä on tyypillistä sotapropagandaa. Tunnistamme vihollisen mitätöinnin lukiessamme menneistä sodista, mutta meidän on nähtävä myös milloin sitä käytetään nykyisissä sodissa.

Jihadistien vähättely estää meitä ymmärtämästä, mistä on kyse. Haastattelin viime huhtikuussa irakilaisen Daquqin kaupungin poliisipäällikkö Nevzat Valia, joka kertoi jihadistien olevan Irakissa hyvin järjestäytyneitä. He hallitsevat Etelä-Kêrkukia ja ovat pystyttäneet sinne oman hallintojärjestelmänsä, jossa noudatetaan shariaa.

En ole sharian kannattaja, mutta se näyttää ehkäisevän rikollisuutta paremmin kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen systeemi, jossa rikosten estämiseen satsataan paljon ja suuri osa väestöstä on telkien takana. Jos joidenkin maiden asukkaat valitsevat juridiseksi järjestelmäkseen sharian eikä lännestä kopioitua säädöstöä, se on heidän oikeutensa. Sen sijaan he eivät voi määrätä meitä toisen maan asukkaita noudattamaan shariaa, eivätkä puuttua muutenkaan elämäämme.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa sharia on nähtävä juridisena järjestelmänä siinä kuin esimerkiksi demokratia, kommunismi, fasismi ja anarkismikin. Se ei kuulu samaan kategoriaan kuin sanat helvetti ja tuonela, vaikka sitä käytetään julkisessa keskustelussa pikemminkin pelottelun kuin analyysin välineenä.

Jos shariassa on oikeustajumme vastaisia kohtia, niitä ei muuteta aseet ojossa, kuten Yhdysvallat ryntäsi Afganistaniin pelastamaan maan naisia. YK ja kansainvälinen diplomatia on parempi keino. Jos kansainvälinen yhteisö haluaa painostaa jotain maata lieventämään sharian tulkintaa, tuo maa voidaan pakottaa noudattamaan kansainvälisiä sopimuksia sanktioiden uhalla, mikäli se haluaa olla mukana kansainvälisessä yhteisössä esimerkiksi kehitysavun vastaanottajana.

Julistaessaan ristiretkien muslimimaailmaa vastaan jatkuvan George W. Bush ei näytä tunteneen historiaa. Ristiretkeläiset eivät nimittäin pärjänneet kotiseutujaan puolustaville muslimijoukoille. 1300-luvulla eurooppalaiset olivat ristiretkiin niin kyllästyneitä, etteivät suostuneet jatkamaan niitä. Halusiko presidentti korjata yli 700 vuotta vanhan epäonnistumisen?

Mitä muuta ristiretket olivat kuin ryöstöretkiä? Vuonna 1202 alkanut neljäs ristiretki ei suuntautunut muslimeja vaan kreikkalaiskatolista Bysanttia vastaan, ja päättyi sen pääkaupungin Konstantinopolin ryöstämiseen. Lähi-idän rikkauksiahan länsi janoaa, sitä kiinnostaa öljy eikä naisten asema. Länsi kritisoi innokkaasti afgaaninaisten kohtelua, mutta ei pihahda sanallakaan saudinaisten sorrosta, vaikka myös Saudi-Arabiassa on voimassa sharia kuten talibanien Afganistanissa oli. Saudinaisilla on yhtä vähän vapauksia kuin afgaanisisarillaan oli, he eivät saa edes kävellä yksin kadulla ilman miespuolista suojelijaa eli maheria.

Lännen uusi ristiretki on erilainen kuin aiemmat, sillä vihollinen on niin vahva, että se on tuonut sodan omalle mantereellemme. Rikollisten jahtaamisen sijasta on aloitettava rauhanneuvottelut ennen kuin meille tulee lisää tappioita.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Mitä sä täällä teet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *