Itä-Ukrainassa käydään sotaa Krimistä

Teksti Antti Rautiainen

Venäjän hallituksen osallistumisesta Ukrainan sisällissotaan on yhä enemmän näyttöä.

Lauantaina 23. elokuuta konflikti Ukrainassa kärjistyi edelleen, kun Ukrainan kansallinen turvallisuusneuvosto raportoi separatistien hyökänneen Ukrainaan Venäjän rajan yli ainakin neljässä eri paikassa. Myös separatistit ovat raportoineet taisteluista Novoazovskissa Mustanmeren rannalla. Kaupungissa ei aikaisemmin ollut taisteluja ja viime aikoina rintama on ollut kaupungista yli sadan kilometrin päässä, joten vaikuttaa siltä, että separatistit ovat hyökänneet sinne Venäjän rajan yli.

Venäjän hallituksen osallistumisesta Ukrainan sisällissotaan on yhä enemmän näyttöä, silminnäkijät ovat kirjoittaneet rajaa ylittävistä joukoista ja tulituksesta rajan yli jo viikkojen ajan. Yksittäisistä tiedonmurusista on kovin vaikeaa saada lopullista varmuutta, ja välillä myös separatistit liioittelevat Kremlin antamaa tukea pelotellakseen vastapuolta.

Aika ajoin Ukrainassa ilmoitetaan vangiksi jääneistä tai kaatuneista venäläisistä ammattisotilaista, nämäkin tiedot voivat paljastua disinformaatioksi. Ainakin yksi tapaus on kuitenkin melko varma, ilmeisesti 19-vuotias venäläinen varusmies Andrei Balobanov Omskista on jäänyt Ukrainan armeijan vangiksi.

Propagandan ja disinformaation viidakossa luoviminen on vaikeaa, itse luotan pääsääntöisesti vain uutisiin, jotka molemmat osapuolet välittävät, sekä arkijärkeen. Esimerkiksi on päivänselvää, että separatistien viime viikonloppuna aloittama laaja ja raskain asein tuettu vastahyökkäys on mahdollinen vain Venäjän hallituksen avokätisellä tuella. Siinä missä vielä pari viikkoa sitten Ukrainan hallituksen nopea voitto vaikutti todennäköiseltä, nyt tilanne näyttää aivan erilaiselta.

Monet omat veikkaukseni ovat tähän mennessä osuneet harhaan. Vielä maaliskuussa pidin täysimittaista sotaa äärimmäisen epätodennäköisenä, mutta se leimahti jo toukokuussa. Veikkaan edelleen, että Krim tulee jäämään osaksi Venäjää, mutta en ole enää yhtä varma siitä, että muu Ukraina liukuu niin kauas länteen kuin se päästetään.

Konfliktin juuret ovat Ukrainan sisäpolitiikassa eikä Venäjän hallitus ole aloittanut konfliktia, mutta Venäjän hallituksesta riippuu, kuinka konflikti päättyy. Aikaisemmat veikkaukseni osuivat harhaan, koska en osannut arvata, kuinka pitkälle Venäjän johto on valmis menemään Itä-Ukrainan separatistien tukemisessa. Mutta nyt ymmärrän, että separatistien tukeminen on Kremlille win-win-taktiikka.

Mikäli separatistit voittaisivat, kaksi köyhää mutta luonnonvaroiltaan ja väestöltään rikasta Ukrainan lääniä liittyisi lyhyen ”itsenäisyyden” jälkeen osaksi Venäjää. Vaikka separatistit häviäisivät, tuki kapinalliselle voisi mahdollistaa jonkinlaisen diplomaattinen kompromissin. Sellaisen avulla Venäjän johto voisi varmistaa Krimin valloituksen ja saada pysyvän sillanpääaseman Ukrainan sisäpolitiikkaan, esimerkiksi sellaisen federalistisen perustuslain kautta, joka antaisi venäjämielisille Itä-Ukrainan edustajille veto-oikeuden keskeisiin päätöksiin.

Vaikka separatistit kärsisivät murskatappion, eikä mitään neuvottelukompromissia syntyisi, ei tuki separatisteille ole huonontanut suhteita länsimaihin juuri sen enempää kuin Krimin miehitys on jo huonontanut. Koska epäedullisinkaan kehityskulku ei heikennä Venäjän hallituksen kansainvälistä asemaa, ei Kreml menetä mitään tukemalla separatisteja avokätisesti.

Venäjän hallitukselle Itä-Ukrainassa käytävä sota on sota Krimistä. Veikkaan, että Kreml on valmis vetämään tukensa separatisteilta, jos Ukraina ja länsimaat suostuvat Krimin valloitukseen. Ennen kaikkea Venäjän hallitus pyrkii vakauttamaan valtansa Krimillä ja voittamaan paikallisen väestön tuen, ja tähän se tarvitsee aikaa. Aikaa Kreml saa pitkittämällä sotaa Itä-Ukrainassa.

En uskonut Venäjän hallituksen interventioon, koska se olisi voinut tehdä sen helposti jo toukokuussa Odessan tapahtumien jälkeen. Mutta koska Venäjän ensisijainen päämäärä Itä-Ukrainassa on voittaa aikaa eikä maa-alueita, se saattoi lykätä interventiotaan siihen hetkeen asti kunnes separatistit olivat askeleen päässä tappiosta. Tämä hetki koitti viime viikonloppuna.

Odottiko Kreml joutuvansa avoimeen sotaan Ukrainassa? Ei välttämättä, voi olla että Kreml odotti länsimaiden hyväksyvän helpommin Krimin valloituksen ja aliarvioi Ukrainan armeijan taistelukykyä. Sodan alettua todenteolla Venäjän hallituksen kynnys vetäytyä on kuitenkin todella korkea.

En usko, että länsimaiden poliittinen johto uskoo pakotteiden tehoon. Niihin ryhdyttiin, koska jotenkin oli pakko reagoida, kyse on periaatteesta. Suomessa tällainen ulkopolitiikka, jossa periaate menee käytännöllisten lähtökohtien edelle, on harvinaista, viimeksi sellaista on täällä harjoitettu noin vuonna 1941.

En enää usko, että mikään diplomatia tai mitkään talouspakotteet voisivat saada Venäjän hallituksen vetäytymään Krimiltä. Historia tuntee esimerkkejä tavoitteensa saavuttaneista talouspakotteista, mutta en tiedä yhtäkään esimerkkiä, valtiosta joka olisi luopunut maa-alueesta talouspakotteiden seurauksena. Putinin kansansuosio on Krimin valloituksen myötä noussut yli 30 prosenttia, ja sen menetys voisi merkitä hänen poliittisen uransa loppua. Nyt Kreml on valmis uhraamaan Krimin valloituksen sinetöimisen puolesta vähintään yhtä paljon sotilaita kuin menetettiin Tšetšeniassa, joten Ukrainan hallituksen on erittäin vaikeaa saavuttaa sotilaallinen voitto. Sotilaallinen voitto on kuitenkin Ukrainan hallituksen ainoa mahdollisuus saavuttaa tavoitteensa. Venäjä on siis vahvasti kiinni voitossa, mutta voiton taloudellinen hinta voi olla kova.

Konfliktin myötä Naton jäsenyydestä tulee varmasti Ukrainan politiikan prioriteetti. Nato kuitenkaan tuskin haluaa Ukrainaa, mikäli Krimillä on käynnissä jäätynyt konflikti. Voi siis olla, että Ukrainan on luovuttava Krimistä päästäkseen osaksi puolustusliittoa. Tämä varmasti tiedostetaan Venäjällä, eli paradoksaalisesti Ukrainaan hyökkääminen ja maan ajaminen Natoon edistää Krimin valloituksen sinetöintiä.

Mihin Venäjän hallitus sitten hyökkää seuraavaksi? Lähivuosina tuskin mihinkään. Venäjä voi kuitenkin sekaantua vallanvaihdoksiin missä tahansa entisen Neuvostoliiton alueella (Baltia pois lukien), ja esimerkiksi epävakaudet Valko-Venäjällä voisivat hyvinkin johtaa yrityksiin liittää koko maa Venäjään.

Länsimaissa kannattaa myös ottaa huomioon, että mikäli separatistiset pyrkimykset halutaan estää pakkokeinoin, on luovuttava edustuksellisesta demokratiasta. Skotlannin kansanäänestys on hyvä esimerkki siitä, että edustuksellisessa demokratiassa ennen pitkää alueen väestön mielipidettä on pakko kysyä. Krimin keväisen kansanäänestyksen rehellisyys oli kysenalaista, mutta Krimin venäläismieliset voisivat hyvinkin voittaa myös rehellisen kansanäänestyksen, jos sellainen joskus järjestetään.

Itse haluan Krimille ratkaisun, jonka kaikki Krimin kolme kansanryhmää (venäläis- ja ukrainamieliset ja tataarit) voisivat hyväksyä, eli se mitä asukkaiden enemmistö tukee, on minulle toisarvoista. Tällaisen kaikille sopivan ratkaisun etsiminen vaatisi kuitenkin kaikilta konfliktin osapuolilta aikamoista asennemuutosta.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu