Enemmän kuin mielenosoituksia

Teksti Fanny Malinen

Israelin sanktioimiseen tähtäävä BDS-liike on ajankohtainen Gazan tulitauosta huolimatta.

Osallistuin toissaviikonloppuna ehkä elämäni suurimpaan mielenosoitukseen: meitä oli 150 000 Lontoon kaduilla osoittamassa, ettemme hyväksy Israelin toimia Gazassa.

En yleensä fanita A:sta B:hen marssimista kauheasti. Olen seissyt Israelin suurlähetystön edessä enemmän kuin tarpeeksi, enkä oleta sen lopettavan Israelin sotatoimia ja miehitystä, vaikka meitä olisi siellä tuhat.

Mielenosoitusmarsseilta on liian helppo mennä kotiin ja ajatella tehneensä jotakin. Jos oikeasti haluaa saada aikaan muutoksia, täytyy tehdä muutakin. Kuten loistava toimittaja ja aktivisti Ewa Jasiewicz otsikoi, ”Emme voi vain twiitata kansanmurhan edessä”.

Elokuun yhdeksännen päivän mielenosoitus tuntui tavallista innostavammalta, koska tiedän, että niin moni toimii Palestiinan tilanteen puolesta muulloinkin kuin aurinkoisena lauantaipäivänä.

Israelin uusin hyökkäys sai liikkeelle myös massoja, jotka eivät yleensä mieltään osoita: sen sijaan, että olisin tuntenut mielenosoituksesta joka kolmannen naaman, tapasin perheitä ja jopa fudisfaneja, jotka kantoivat joukkueidensa lippuja, sellaisia kuin ”Hammers [West Hamin kannattajat] against apartheid”.

Olen tietenkin liian nuori muistamaan mitään Etelä-Afrikan apartheidin vastaisesta liikkeestä, mutta olen tämän kesän mittaan kuullut sen mainittavan moneen kertaan. Eikä suotta: vaikka uutisia silmittömästä tappamisesta lukiessa on vaikea tuntea juuri muuta kuin toivottomuutta ja avuttomuutta, tuntuu myös että kasvava tuki Israel-boikotille murentaa vihdoinkin sitä poliittista tukea, jota ilman Israel ei voisi toteuttaa miehityspolitiikkaansa.

Britannia – niin kuin Suomikin – vie aseita Israeliin. Siksi onkin tärkeää kiinnittää huomio siihen, ettei konflikti ole vain Israelin ja palestiinalaisten välinen, vaan osallisina ovat myös maat, joiden päättäjiä me äänestämme (jos äänestämme) ja joihin maksamme veroja.

Elokuun alussa joukko aktivisteja kiipesi Englannissa sijaitsevan asetehtaan katolle ja sulki sen päiväksi. Kuvat banderolleista ”Israel tappaa, Elbit aseistaa” levisivät sosiaalisessa mediassa nopeasti. UAV Engines Limited on Israelin suurimman aseyhtiön Elbit Systemsin tytäryhtiö ja valmistaa miehittämättömiä lennokkeja (Unmanned Aerial Vehicles eli drones).

Elokuun alussa Espanja jäädytti aseiden viennin Israeliin. Myös Britannian hallitus tarkisti aseiden vientilupia, mutta päätti viime viikolla että vain pieni osa luvista perutaan – nekin vain, jos ”merkittävät vihollisuudet alkavat uudelleen”. Päätös ei tietenkään ole voitto, mutta osoittaa että Britanniankin on pakko miettiä uudelleen lämpimiä suhteitaan Israeliin.

BDS eli Boycott, Divestment and Sanctions -kampanja onkin kasvattanut näkyvyyttään viime vuosina. Britannian viidenneksi suurin vähittäiskauppaketju The Co-operative Group lopetti vuonna 2012 yhteistyön sellaisten tavarantoimittajien kanssa, jotka hankkivat tuotteita siirtokunnista. Co-op oli lopettanut (paitsi Israelin myös Marokon) miehitetyillä alueilla tuotettujen tuotteiden myynnin. Vaatimukset, että muut kauppaketjut tekisivät saman päätöksen, ovat voimistuneet taas viime kuukausina.

Muualtakin Euroopasta on kuulunut uutisia, joiden mukaan israelilaisten tuotteiden boikotit ovat kasvussa. Briteissä Sainsbury’s-supermarketeissa on järjestetty erilaisia boikottitempauksia – luovan vastarinnan muodot kun ovat moninaiset. Niitä voi jatkaa silloinkin, kun kaduilla marssimisen tuoma tunne siitä, että on tehnyt jotakin, laantuu, tai kun neuvottelut tulitauosta saavat Palestiinan tilanteen hukkumaan muiden uutisten alle.

Vaikka tulitauko kestäisikin, se vähentää palestiinalaisten ahdinkoa vain hetkellisesti. Tarkastuspisteet ja siirtokunnat jäävät, kun maailman kamerat ovat kääntyneet pois. Siksi myös aktivismin on jatkuttava.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: