1.jpg

”Elämä on liian lyhyt”

Teksti Suvi Auvinen

Vegaanihaaste saa kirjoittajan ajattelemaan lohturuokaa ja raiskauksia.

Sellaisena päivänä herää pieneen päänsärkyyn. Aamiaisella huomaa murojen loppuneen ja saa annokseen vain paketin pohjan pölyt. Roskia viedessä biojätepussin puoliksi maatunut pohja päättää lahota rappukäytävään ja koira nykäisee lenkillä hihnassa niin, että peukaloon sattuu.

On lohturuoan aika.

Teille jotka ette syö kohentaaksenne mielialaanne: good for you, tässä kaali, menkää pois. Meille lopuille, jotka olemme ihmisiä, lohturuoka auttaa kun kaikki muu menee pieleen.

63 päivän vegaanihaasteestani on jäljellä tasan viikko. En ole tietääkseni langennut kertaakaan, vaikka monesti olen miltei itkua vääntänyt ruokakaupassa. Vaikeimpia hetkiä ovat olleet juuri ne, jolloin olisin kaivannut lohturuokaa.

Vegaaninen ruoka voi olla loistavaa lohturuokaa, ei sillä. Olen parin kuukauden aikana tutustunut superfättiin pakastepyttipannuun, tehnyt enemmän pannukakkuja kuin laki sallii ja syönyt vähintään kerran viikossa sipsejä.

Vegaanisia pannukakkuja ja pitsaa. Kuvat: Suvi Auvinen.

Olen tehnyt myös toinen toistaan onnistuneempia pitsoja, kiitos feikkimozzarellaraasteen. Mutta lohturuokahetken iskiessä ei tee mieli vetää saappaita jalkaan ja lampsia parin kilometrin päähän siihen ainoaan kauppaan, joka vegaanijuustoraastetta myy. Silloin haluaa käpertyä sikiöasentoon, avata läppärin ja tilata pannupitsan neljällä juustolla. Sitten odotetaan kalsarit jalassa jumalten sanansaattajaa a.k.a. pitsalähettiä ja syödään pitsa suoraan laatikosta käyttäen vain saksia apuna ja itsesääliä.

Käsi ylös, kenelle tulee tämän muistokirjoituksen äärellä yllätyksenä se, että kaipaan eniten juustoja? Olen kaupassa useamman kerran pitänyt kilon kermajuustopötikkää sylissäni, tuntien sen viileän, sileän pinnan käsieni alla ja unelmoinut hetkestä, jolloin voin taas upottaa hampaani siihen. Juusto lienee ylivoimaisesti suurin yksittäinen syy, joka estää vegetaristeja ryhtymästä vegaaneiksi. Enkä ihmettele: juustolle ei yksinkertaisesti ole kelvollista korviketta vegaaniruoan saralla.

”Elämä on liian lyhyt siihen, että kieltäisi itseltään nautintoja”, kuulee usein veganismin kritisoijilta. Kenen elämästä me tässä puhumme? Lihansyönnistä kieltäytyminen on helppo perustella itselleen ja muille. Eläinten julma kohtelu, tarpeeton kärsimys ja ilmastosyyt ovat helppo moraalinen peruste jättää liha elävien eläinten päälle. Mutta entä maitotuotteet? Ovatko ne lopulta niin paha? Jos olisin vegaani muuten, mutta söisin juustoa?

Maitotuotteet eivät valitettavasti ole eettisesti parempi kuin liha. Jotta saamme lehmistä maitoa, lehmät täytyy pitää imettävinä. Käytännössä lehmät täytyy siis säännöllisin väliajoin ”keinosiementää”, eli suomeksi raiskata ihmiskäden toimesta.

Jotta vastapoikineen lehmän vasikka ei ikävästi ahmisi juustoomme tarvittavaa maitoa, viedään vasikat viimeistään parin vuorokauden iässä emältä pois. Usein emä ei saa edes nuolla vastasyntynyttä vasikkaansa puhtaaksi. Sekä emä että vasikka ymmärrettävästi kärsivät erottamisesta: emällä on synnytyksen jälkeen voimakas tarve hoitaa vasikkaansa ja vasikalla puolestaan tarve imeä emäänsä ja olla sen seurassa.

Kahden kuukauden kuluttua vasikan syntymästä emälehmä raiskataan jälleen. Sonnivasikat lähetetään noin kuukauden iässä lihafarmeille kasvatettaviksi ja lehmävasikat ”keinosiemennetään” ensimmäistä kertaa noin vuoden ikäisinä. Maitotalouteen päätyneet lehmät elävät keskimäärin 3–5-vuotiaiksi. Elämä on totisesti liian lyhyt, etenkin lehmille.

Minä nostan hattua vegaaneille. Saatte jatkossa(kin) käyttäytyä kuin olisitte muita parempia, sillä olettehan te. Minä en pysty jokapäiväisessä elämässäni siihen mihin te. Suosittelen lämpimästi jokaista selvittämään, mistä ruoka tulee ja kyseenalaistamaan käsityksensä siitä, mitä voi kutsua ruoaksi.

Aionko minä mennä viikon päästä kauppaan ja ostaa juuston? Kyllä. Mutta teen sen harkiten pitäen mielessä sen kärsimyksen, jonka juustoni tuottaminen on vaatinut. Toivottavasti jonain päivänä olen moraalisesti vahvempi ja voin jättää eläinperäiset tuotteet kauppaan. Siihen saakka toivon synninpäästöänne: joskus lohturuoassa on oltava neljää juustoa, koska pieneen ihmiseen sattuu. Kuudenkymmenenkolmen päivän vaikutusta loppuelämääni on vielä vaikea arvioida, mutta pysyvän jäljen se on minuun jättänyt.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: