Älkää uskoko uusliberalisteja

Teksti Fanny Malinen

Kytät pois kampukselta ja demokratiaa peliin.

Viimeksi kirjoitin Mark Dugganin tapauksesta, joka nosti poliisin mielivallan ja valehtelun otsikoihin viikkokausiksi. Myös meille valkoiselle keskiluokalle on kuitenkin yhä selvempää, että valtion väkivaltakoneisto ei ole ystävä – ainakaan kun valtionjohto ajaa tarpeeksi kiisteltyä politiikkaa. Talven mittaan huomiota on saanut etenkin virkavallan lisääntynyt läsnäolo yliopistokampuksilla.

On vaikea sanoa, mistä kaikki alkoi: siitäkö, kun viime kesänä pidätettiin opiskelija, joka kirjoitti liidulla yliopistonsa pihan kiveykseen; vai koko Lontoon yliopiston kattavan ylioppilaskunnan varapuheenjohtajan pidätyksestä, kun tämä puuttui poliisin tapaan tutkia vain ei-valkoihoisia yliopiston baariin tehdyssä huumeratsiassa; vai kun saman instituution puheenjohtaja pidätettiin laittoman mielenosoituksen järjestämisestä (kyseisen ylioppilaskunnan sulkemista vastaan) ja vapautettiin ilman syytteitä pienen pelottelun jälkeen.

Kun viime joulukuussa satakunta opiskelijaa valtasi Lontoon yliopiston päärakennuksen ja sen sijaan, että olisi neuvotellut valtaajien kanssa, yliopiston johto kutsui paikalle poliisit kantamaan opiskelijat ulos, sai Cops Off Campus -liike sadoittain opiskelijoita kokoontumaan mielenosoitukseen. Poliisin taktiikka oli vähemmän fiksu: noin neljänkymmenen enimmäkseen perusteettoman pidätyksen jälkeen entistä useampi opiskelija tajusi, että tässä on nyt kyseessä jonkinlainen vastakkainasettelu. Seuraavalla viikolla meitä oli kaduilla useampi tuhat.

Yliopistoissa nimittäin kuohuu: luennoitsijat lakkoilevat saadakseen inflaatiota vastaavan palkankorotuksen ja monissa yliopistoissa on käynnissä kampanjoita ulkoistetun henkilökunnan kuten siivoojien työolojen ja -sopimusten parantamiseksi sekä jatkuvan yksityistämisen pysäyttämiseksi. Lisäksi hallitus on myymässä opintolainoja yksityisille sijoittajille, mikä mahdollisesti muuttaisi lainaehtoja ja retrospektiivisesti nostaisi lukukausimaksuja entisestään.

Viimeksi viime viikolla Birminghamin yliopiston opiskelijat kutsuivat koolle mielenosoituksen, joka päättyi lyhyeen valtaukseen. Poliisi saartoi mielenosoittajat yliopiston ulkopuolelle muutamaksi tunniksi, otti kaikkien henkilötiedot päästäessään nämä lähtemään ja pidätti ne, jotka eivät tähän suostuneet – käytäntö on muuten todettu laittomaksi korkeimmassa oikeudessa, joten siitä kieltäytyminen tuskin on rikollista. Jälkeenpäin poliisi on kieltänyt mitään saartorengasta olleenkaan.

Birminghamin yliopisto vastasi mielenosoitukseen erottamalla kuusi opiskelijaa, jotka osallistuivat mielenosoitukseen. Eteläenglantilainen Sussexin yliopisto muuten yritti samaa jo kerran, mutta apuun riensi yksi maailman parhaista ihmisoikeusasianajajista ja erottamistapaus päättyi yliopiston nöyryytykseen.

Ehkä tämän takia Lontoon yliopisto ei ole suoraan rangaissut opiskelijoita – sen sijaan poliisi on asettanut joulukuussa pidätetyille rajoituksia, mihin yliopistorakennuksiin nämä saavat mennä. En ota tässä nyt julkisesti kantaa siihen, uskonko että poliisiasemalta soitettiin yliopiston johdolle, mutta niin huhutaan.

Ai niin: jos kaikki tämä ihmisten liikkumisen rajoittaminen kuulostaa täysin absurdilta, kannattaa lukea YK:n erityislähettilään viimekesäinen kannanotto brittipoliisin taktiikoihin. Ei, henkilötietojen keruu rauhanomaisissa mielenosoituksissa ja ihmisten kieltäminen menemästä tiettyihin paikkoihin ennen kuin näitä on edes tuomittu mistään rikoksesta, ei ihan noudata ihmisoikeussopimusten kirjainta.

Pähkinänkuoressa kyse on siitä, että yliopistoja ollaan ajamassa suuntaan, joka vaarantaa kriittisen ja vapaan akatemian ja muuttaa korkeakoulutuksen voittoa tavoittelevaksi bisnekseksi, jossa pääosassa on tuottavuus ja kurssitarjontaa ohjaa markkinointi. Kun opiskelijat ja henkilökunta vastustavat, kutsuu yliopiston johto poliisit kampukselle tai ottaa käyttöön kurinpidolliset toimet.

Kirjoitan yliopistomaailmasta, sillä elän siinä, mutta samat poliisitaktiikat ovat käytössä missä tahansa mielenosoituksissa ja samanlainen painostus ja pelottelu kohdistuu usein myös ammattiyhdistysaktiiveihin.

Niin kuin Donna M. Roberts hienossa esseessään kirjoittaa, suomalaisen oikeiston Britannia-ihailu on jokseenkin järjetöntä ja huolestuttavaa. Koska kriisin seurauksena uusliberalismi vahvistuu suuressa osassa maailmaa, on tärkeää muistuttaa, että Britanniassa toteutettava austerity-politiikka ei mene läpi ilman vastustusta ja suuren yleisön hyväksynnän siivittämänä, vaan väkivallan ja vastarinnan tukahduttamisen avulla.

Siitä puhutaan neutraalilla numeroiden kielellä, mutta oikeasti austerity-politiikalla on hyvin todellisia seurauksia työttömille, työkyvyttömille ja muuten vain köyhille – niin kuin myös yrityksille, joille se on kannattava bisnes.

Älkää uskoko uusliberalisteja. Ei ole olemassa mitään smoothia ja luonnollista prosessia, jossa valtio ajetaan alas ja markkinat saavat tilaa toimia tehokkaasti. On olemassa sosiaalinen konstruktio nimeltä markkinat, joka keskittää pääomaa ja valtaa (usein samaan paikkaan), ja on olemassa valtio, jota käytetään tämän prosessin mahdollistamiseksi. Valtion väkivaltakoneisto on tässä olennaisessa osassa.

Niin kävi Chilessä vuonna 1973. Niin kävi suuressa osassa kehitysmaita 1980-luvun velkakriisin seurauksena. Niin käy juuri nyt Kreikassa. Ja on ihan meistä tavallisista ihmisistä kiinni, missä muualla niin annetaan tapahtua.

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu