1.jpg

Ystäväni Leslie

Teksti Riina Yrjölä

Entinen elokuvatähti saa ruokaa, käyttöesineitä ja viiniä tuonpuoleisen elämän tylsyyttä tyrehdyttämään.

Leslie Cheung (1956–2003) oli hongkongilainen viihteen monitoimimies, joka elämänsä aikana myi yli kaksikymmentä miljoonaa levyjä ja näytteli liki kuudessakymmenessä elokuvassa. Tämä Aasian Elvikseksikin tituleerattu mies, jonka CNN vuonna 2010 valitsi yhdeksi maailman valovoimaisemmaksi muusikoksi, Michael Jacksonin ja Beatlesien vanavedessä, oli minulle ennen muuttoani Hongkongiin täysin tuntematon. Ja jos totta puhutaan, en vieläkään ole hänen musiikkiaan kuunnellut. Ehkä ensimmäistäkään hänen elokuvaansa nähnyt. Vaikka ystäviä nykyisin olemmekin. Ainakin jos minulta kysytään.

Leslie saapui elämääni epäsuorasti, oikeastaan ihan vahingossa. Olimme etsineet vuokra-asuntoa Hongkongista jo pitkään, kun sattumalta löysin ilmoituksen netissä vanhemmasta talosta, joka oli ollut jo jonkin aikaa tyhjillään. Miehen kollegat haukkoivat henkeä. Te hullut, vanha talo ja vielä Mongkokissa! Pysykää nyt vaan turvallisesti saaren valoisalla puolella, meille huokailtiin.

Kun astuin taloon sisään ensimmäistä kertaa, tiesin heti että olin löytänyt uuden kotini. Mies ei ollut yhtä innoissaan. Ja vuokraisäntäkin näytti kovin epäilevältä. Vasta vuokrasopimusta allekirjoittaessamme kuulimme, että olimme muuttamassa Leslien entiseen kotiin. Miehen, joka oli tappanut itsensä 46-vuotiaana hyppäämällä Mandarin Oriental-hotellin katolta alas. Siinä missä joku paikallinen olisi tästä itsemurhasta kuullessaan juossut takaovesta pakoon huonoa onnea, minä en hetkauttanut korviani tai korkojani. Jahans, totesin sen tarkemmin asiaa pohtimatta. Joku paikallinen C-luokan julkkis siis. Ihan pakko olla, kun en ole hänestä mitään ikinä kuullutkaan. Ja minähän tiedän kaiken. Ihan kaiken.

Ymmärsin nopeasti, että jos Leslie asui haamuna talossamme tai siellä edes vieraili, hän oli hyvin ongelmaton alivuokralainen. Samaa ei voi sanoa hänen fanaattisista faneistaan, jotka jättävät lahjojansa ovemme eteen joka ikinen viikko. Alkuun tämä muistaminen oli mukava piristys tylsään arkeen. Asuttuamme kuukauden uudessa kodissamme, lähetti oli tuonut meille jo kaksi laatikkoa Bordeaux-viinejä, Hermesin kassin ja korillisen ranskalaisia herkkuja. Mutta kun tunnontarkka suomalainen olen, lähetin tavarat lähettien mukana takaisin. Totesin lähettäjille, että Leslie tuskin hanhenmaksaa juuri nyt kaipasi. Viineistä tosin en ollut yhtä varma.

Vähitellen kalliit lähetykset loppuivat. Mutta tilalle tulivat kukkakimput ja mitä ihmeellisimmät lahjakyhäelmät.

Kysyin paikallisilta ystäviltäni hädissäni neuvoja. Mitä tehdä hedelmille, McDonaldsin aterioille, Buddhan kuville, kirjanmerkeille, runokirjoille, astioille, käsin taitelluille paperisille origameille tai ruokaresepteille? Tämä ihmeellinen sälä kun täytti kohta kaikki alakertamme kaapit. Ja varastotilalle oli parempaakin täytettä kun tämä krääsä, puuskutin tuohduksissani.

Ystäväni neuvoivat minua ostamaan Leslielle alttarin, lahjat kun olivat ilmiselvästi tähän tarkoitukseen lähetettyjä. Huokaus. Ruokaa, käyttöesineitä, tietoa ja taitoa tuonpuoleisen elämän tylsyyttä tyrehdyttämään. Huokaus. Toisin kun siellä Suomessa, huokaus, Hongkongissa muistelemme rakkaitamme joka päivä. He ovat keskuudessamme. Huokaus. Joten muistakin sitten tarjoilla Leslielle teetä joka päivä. Aamuin ja illoin. Ja kiinalaisena uutenavuotena sitten laseihin vodkaa. Juhlapäivä kun on. Huokaus.

Ei herranjestas sentään, totesin miehelleni. Olen jo naapuruston kylähullu kahden mustan rakkini kanssa, enää tästä puuttuu että alan palvelemaan ja palvomaan kuollutta staraa. Tämähän on kuin rakentaisi temppelin Elvikselle. Rajansa kaikella, vaikka maassa maan tavoin pitäisikin elää.

Alttaria ei taloomme siis tullut, sillä uskon, ettei Leslie mikään teetä litrakaupalla kippaileva mies eläessäänkään ollut. Saatika sitten vodkan.

Mutta yhä viikoittain, kun näitä lahjoja ovemme edestä sisään raijaan, huudahdan Leslielle, että taas sinua muistellaan. Siirryn samalla olohuoneeseen, jossa valokuvaan kaikki nämä lahjat ja päivään ne pieteettisellä tarkkuudella. Sillä ehkä jonain päivänä hänen elämäänsä juhlistaakseen, pidän hänelle valokuvanäyttelyn. Kaikista näistä kymmenistä lahjoista, jotka kertovat loppumatonta tarinaa rajattomasta kaipuusta ja rakkaudesta. Välittämisestä, joka kantaa kuoleman toiselle puolelle.

Ja avaan hyvän pullon ranskalaista punaviiniä. Leslie kun sitä tunnetusti lipitteli. Ja kohotan lasiani hänelle. Minun tuntemattomalle ystävälleni. Toivon, että myös hän nauttii juhlistaan.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu