1.jpg

Turkin rauha näyttää etenevän

Teksti Kristiina Koivunen

Kurditelevision pääuutinen viime viikolla oli kurdipoliitikkojen uusi vierailu Öcalanin vankilassa.

Kirjoitan tätä blogia kotona Helsingissä palattuani eilisyönä puolentoista viikon matkalta Irakin Kurdistanista. En seurannut siellä internetin uutisia, mutta katsoin kurditelevisioita.

Yksi niiden uutisten pääjutuista, Syyrian tapahtumien lisäksi, oli Turkin kurdipuolue BDP:n kansanedustajien Pervin Buldanin, Altan Tanin ja Sirri Süreyya Önderin käynti Imralin vankilasaarella Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n johtajan Abdullah Öcalanin luona 23. helmikuuta. Turkin rauhanprosessi näyttää siis etenevän.

Rauhanneuvotteluihin liittyy monia epävarmuustekijöitä, eikä kurdien ole helppo luottaa Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoganiin, sillä edellinen neuvotteluprosessi päättyi kuin seinään pari vuotta sitten. Erona silloiseen tilanteeseen on, ettei neuvotteluja käydä enää kulissien takana. Turkissa on presidentinvaalit ensi vuoden kesällä, ja presidentiksi haluava Erdogan tarvitsee kurdienkin tuen. Hän on islamistisen AKP-puolueen puheenjohtaja.

Toivottavasti rauhanprosessi etenee seuraavan puolentoista vuoden aikana niin selvästi, ettei se pysähdy, vaikka Erdoganin kiinnostus aiheeseen lopahtaisi vaalien jälkeen. On tärkeää, että ulkomaat, erityisesti EU, tukevat prosessia. PKK:n, kurdipuolue BDP:n ja Turkissa toimivien kurdijärjestöjen tärkein vaatimus on kurdin kielen hyväksyminen viralliseksi vähemmistökieleksi Turkissa. Kun asiaa arvioi täältä kaksikielisestä Suomesta käsin, se vaikuttaa kohtuullisesta ja oikeutetulta vaatimukselta.

Pääministeri Erdogan haluaa tehdä yhteistyötä länsimaiden kanssa ja antaa itsestään kuvan demokraattisena uudistajana. Ulkomaiden on seurattava, että lupaukset ja päätökset (jos niihin asti päästään) toteutuvat myös käytännössä. Viime vuosikymmenellä, kun neuvottelut etenivät hyvin EU:n kanssa ja kehitys Turkissa oli myönteistä, maan lainsäädäntöä muutettiin parempaan suuntaan. Silti käytännössä viranomaiset jatkoivat toimimista entiseen tapaan kurdialueella.

Yksi konkreettinen asia on, että Turkin on lopetettava ulkomaalaisten asiantuntijoiden matkustusrajoitukset, jotta ulkomaiset tahot voivat seurata tilanteen kehittymistä.

Sillä, että kurdikansanedustajat käyvät Imralissa, on suuri symbolinen merkitys. Tosiasia kuitenkin on, että samaan aikaan kun Turkki puhuu rauhasta, se jatkaa Qandilin pommittamista. Qandil on suuri vuoristoalue Pohjois-Irakissa, jossa on PKK:n sissien tukikohtia.

Helmikuussa Turkin armeija toteutti myös suuroperaation PKK:n sissejä vastaan Licessä, joka sijaitsee Turkin Kurdistanissa. Licellä on suuri symbolinen merkitys, koska se on paikkakunta, jossa PKK perustettiin. ”Lice on PKK:n äiti, PKK syntyi siellä”, kuten eräs kurdi kuvailee.

Taistelut kestivät useita viikkoja. Alueen asukkaat yrittivät rauhoittaa tilannetta järjestämällä mielenosoituksia sotilaiden lähistöllä – he halusivat siis toimia ihmiskilpinä. Eri puolilta Turkin Kurdistania tulee jatkuvasti esimerkkejä ihmisten rohkeudesta, ja siitä kuinka valmiita he ovat toimimaan.

Tunnelma on erittäin jännittynyt jo nyt, ja keväisin tilanne yleensä kärjistyy entisestään, kun lumien sulaminen vuorilla helpottaa taistelujen jatkamista. Kurdien uuteen vuoteen, newroziin, on aikaa vain kolme viikkoa. Newroz on kevätpäivän tasauksena, 21. maaliskuuta. Turkin kurdeille se on yksi vuoden tärkeimmistä mielenosoituspäivistä.

Kun ihmiset kokoontuvat kurdikaupunkien kaduille juhlimaan kevättä, niin tosiasiassa juhlat ovat kurdi-identiteetin ilmaisua, jota Turkin viranomaisten on ollut vaikea sulattaa. Kun nyt puhutaan rauhasta, on mielenkiintoista nähdä, miten viranomaiset toimivat, kun sadattuhannet ihmiset kokoontuvat kurdikaupunkien kaduille heiluttamaan Kurdistanin väreillä – punaisella, keltaisella ja vihreällä – koristeltuja banderolleja, soittamaan kurdimusiikkia ja sytyttämään autonrenkaista perinteisiä kevätkokkoja.

Turkin kurdit ovat usein kaduilla osoittamassa mieltä. Jos Turkki on tosissaan puhuessaan rauhasta, niin mielenosoituksia ei tukahduteta voimatoimin, vaan niiden annetaan sujua rauhanomaisesti. Tunnelma on nyt erittäin jännittynyt, jopa räjähdysaltis.

Helmikuun puolessa välissä yksi poika kuoli mielenosoituksessa Turkin Kurdistanin suurimmassa kaupungissa Amedissa (turkiksi Diyarbakir) kun poliisiauto ajoi hänen päälleen. Helmikuukin oli sensitiivistä mielenosoitusaikaa, sillä 15. helmikuuta on Abdullah Öcalanin vangitsemisen vuosipäivä, siis tärkeä mielenosoituspäivä.

Toinen viime viikkojen tärkeä uutinen, tai pikemminkin uutisten kestoaihe, on Syyrian sisällissota. Irakin Kurdistanissa tapaamani ihmiset uskovat kriisin kestävän vielä kauan, koska Venäjä ja Kiina tukevat Bashar al-Assadia eivätkä halua kansainvälistä väliin tuloa hänen syrjäyttämisekseen.

Lähes kaikki ihmiset, joiden kanssa puhuin aiheesta, uskovat, että Lähi-itään kehittyy laaja sunnimuslimien ja shiiamuslimien välinen konflikti, joka voi laajeta usean maan väliseksi suursodaksi. Sunnimuslimien vahvimpia edustajia ovat Saudi-Arabia ja Turkki, shiiojen mahtimaa on Iran.

Jos sunnien ja shiiojen vastakkainasettelu kärjistyy sodaksi, se ei merkitse pelkästään joidenkin valtioiden välistä konfliktia, vaan vaikuttaa myös maiden sisäiseen tilanteeseen, koska niissä asuu molempien ryhmien edustajia: ulkoisten konfliktien seurauksena maiden sisäiset jännitteet kasvavat. Näin on myös Turkissa: hallitseva AKP-puolue on konservatiivinen sunnipuolue, mutta maassa on myös suuri shiiavähemmistö, eli alevit. Heidän määrästään ei ole luotettavia tilastoja, mutta heitä saattaa olla jopa 40 prosenttia Turkin asukkaista. Alevien joukossa on sekä turkkilaisia että kurdeja.

Lähi-idässä on nyt menossa suurten muutosten kausi, jonka yksi osoitus on arabikevät. On mahdollista, että valtioiden rajat muuttuvat ja syntyy uusia valtioita. Kansainvälisen yhteisön on toimittava niin, että tämä muutos sujuisi mahdollisimman rauhanomaisesti.

Myös Irakin kurdit seuraavat tarkasti Turkin kurdien tilanteen kehittymistä. Kurdistanin kaikissa osissa, Turkissa, Syyriassa ja Iranissa sekä Kurdistanin autonomisella alueella Irakissa, on suuria muutospaineita.

Kurdistanissa tapahtuu suuria muutoksia lähivuosina – kerran vauhtiin päässyttä prosessia ei voi pysäyttää. Se tulee etenemään Kurdistanin eri osissa eri lailla riippuen siitä, mitä hallitsevaa (jotkut käyttävät termiä ”miehittävää”) valtiota vastaan asukkaat kamppailevat ja miten kunkin maan poliittinen tilanne kehittyy. Sunni-shiia -perspektiivi vaikuttaa asiaan etnisen aspektin lisäksi.

Esimerkiksi Kurdistanin autonomisen alueen välit Irakin hallitukseen ovat kireät; Irakin kurdit ovat pääasiassa sunneja, Irakin pääministeri Nouri al-Maliki puolestaan shiia, joka tekee läheistä yhteistyötä Iranin kanssa. Turkin kurdit puolestaan taistelevat sunnijohtoista Turkin hallitusta vastaan (voisin selittää myös Syyrian kurdien vastapoolit ja liittolaissuhteet uskonnollisesta näkökulmasta, mutta jätän sen tulevaisuuteen…).

Hieraisin silmiäni Sulaymanian basaarissa valokuvaliikkeen edessä. Irakin Kurdistanissa monet ihmiset pitävät kotona poliittisen johtajan tai muun merkkihenkilön kuvaa, ja tällaisia kuvia myydään valmiiksi kehystettyinä. Ja kenen kuvia tässä liikkeessä myydäänkään?

Tästä liikkeestä voi ostaa Irakin presidentin Jalal Talabanin ja Kurdistanin presidentin kuvan.

Alarivissä oikealla olevassa kuvassa on Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n johtaja Abdullah Öcalan.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu