Tuoko kevät rauhan Turkkiin?

Teksti Kristiina Koivunen

Adbullah Öcalan julisti tänään uuden aikakauden alkavan.

Kevätpäivän tasaus, maaliskuun 21. päivä, on kurdien, persialaisten ja afgaanien uusivuosi newroz. Tarkoitukseni oli kertoa newrozin vietosta ja siihen liittyvästä mytologiasta. Tämä siirtyy kuitenkin tulevaisuuteen (aihe on kiinnostava läpi vuoden), sillä Turkin rauhanprosessin eteneminen on nyt tärkeämpi aihe.

Kun sadattuhannet kurdit kokoontuivat Turkin Kurdistanin suurimpaan kaupunkiin Amediin (turkiksi Diyarbakir) juhlimaan newrozia, odotetuin ohjelmanumero oli Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n johtajan Abdullah Öcalanin viesti, jonka hänet neljä päivää aikaisemmin tavanneet kurdikansanedustajat lukivat yleisölle.

Kurdit pohtivat ennen juhlaa, sisältääkö puhe konkreettisen rauhansuunnitelman, mutta Öcalanin puhe oli varsin yleisellä tasolla. Hän puhui Mesopotamian alueen ihmisten kokemista julmuuksista ja sanoi heidän haluavan rauhaa ja demokratiaa. Öcalan uskoo uuden aikakauden koittavan.

Abdullah Öcalan julisti, että nyt on aika aseiden vaieta, sillä uuden aikakauden taistelu perustuu ajatuksiin ja ideologioihin – hän kutsui tätä vaihetta demokraattiseksi rauhaksi.

Turkin rauhanneuvottelujen nopea eteneminen on hyvä uutinen, johon on kuitenkin suhtauduttava varovasti. Tämän Oslo-prosessiksi kutsutun neuvotteluyrityksen edellinen kierros päättyi kuin seinään kesällä 2011 Turkin vaalien jälkeen. Silloin Abdullah Öcalan laitettiin eristykseen yli vuodeksi – sukulaiset pääsivät käymään hänen luonaan vasta kun sadat poliittiset vangit olivat olleet nälkälakossa Turkissa pari kuukautta ja jotkut heistä olivat kuolemaisillaan. Tästä on aikaa vain vajaa puoli vuotta, joten Turkin hallituksen linja on muuttunut todella nopeasti. Tilanne on nyt täysin erilainen kuin nälkälakkojen aikaan. Amedin juhla-aukio oli koristeltu jättikokoisilla Abdullah Öcalanin kuvilla.

Kolme kurdien BDP-puolueen kansanedustajaa – Selahattin Demirtas, Pervin Buldan ja Sirri Süreyya Önder – kävivät Imralissa maanantaina 18. maaliskuuta.

Turkissa on seuraavat vaalit ensi vuoden kesällä. Pääministeri Recep Tayyip Erdogan, joka on turkkilaisten puolella rauhanneuvottelujen innokkain puuhamies, haluaa Turkin seuraavaksi presidentiksi. Koska hän unohti edellisten vaalien jälkeen kurdeille antamansa lupaukset, on luonnollista pelätä, että niin kävisi nytkin.

Jos rauhanneuvottelut etenevät hyvin, toivottavasti prosessi on kesällä 2014 niin pitkällä, että kehitystä ei voi pysäyttää, pääseepä Erdogan Cankayan presidentinpalatsiin tai ei.

Euroopan unionin ja kansainvälisen yhteisön on tuettava rauhanprosessia. Lähes kolmekymmentä vuotta (1984-2013) kestänyt sisällissota on jättänyt syvät haavat turkkilaiseen yhteiskuntaan, ja kumpikin osapuoli suhtautuu toiseen epäluuloisesti, jopa vihamielisesti. Devlet Bahcelin johtama MHP-puolue on ilmoittanut, että puolue ei hyväksy mitään rauhanneuvotteluja kurdien kanssa. MHP:hen verrattuna esimerkiksi Suomen Sisu -järjestön puuhastelijat ovat reippaita partiopoikia. Sen tiukimman linjan kannattajilla on selkeä ratkaisuehdotus kurdikysymykseen: tapetaan koko sakki.

Abdullah Öcalanin valitsema yleisen tason kohtelias linja on hyvä tapa edetä vaiheessa, joka on edelleen hyvin hauras. Tärkeintä on nyt luottamuksen rakentaminen puolin ja toisin.

Lista selvitettävistä asioista on pitkä. Koska minä olen viime vuodet paneutunut kurdien kansanmurhaprosessiin, mieleen tulee ensimmäiseksi toive siitä, että Turkin noin kahtasataa joukkohautaa päästäisiin pian kaivelemaan. Kurdit kuitenkin määrittelevät itse sekä tavoitteensa että aikataulun niiden toteuttamiseen, me ulkopuoliset autamme heitä tarvittaessa.

Jos Turkin sisällissota päättyy, rauhan myönteiset vaikutukset heijastuvat myös Turkin ulkopuolelle.

Turkki on vauras maa. Jos se löytää poliittisen ratkaisun kurdikysymykseen, se voi käyttää voimavaransa armeijan ja poliisilaitoksen sijasta siviiliyhteiskunnan kehittämiseen, eli parantaa kouluja, yliopistoja, terveydenhoitoa ja muita asioita, jotka ovat turkkilaisillekin siviileille tärkeämpiä kuin F16 -hävittäjät.

Entä rauhan vaikutukset kurdien kannalta? Hehän puhuvat Turkki-kysymyksestä, eivät kurdikysymyksestä. Turkki hallitsee suurinta osaa Kurdistanista. Sinne toivottavasti tuleva rauha heijastuu koko Kurdistaniin – Kurdistanin kolmessa muussakin osassa on vaikea tilanne, joskin jokaisessa osassa eri tavalla vaikea. Tärkeintä olisi, että kurdit pystyisivät nyt tekemään keskenään yhteistyötä, vaikeudet siinä ovat heidän suurin heikkoutensa. He eivät toistaiseksi ole pystyneet vastustamaan heihin kohdistuvaa hajota ja hallitse -taktiikkaa. Etsin syitä tähän uusimmassa kirjassani The Kurds, A Nation of Genocide, joka on juuri ilmestynyt Ruotsissa Apec-förlagin julkaisemana.

Kurdien joukkomurhia käsittelevät kirjat keskittyvät yleensä yhteen tapaukseen, esimerkiksi Halabjan kemialliseen pommitukseen (1988) tai Dêrsimin joukkomurhiin (1938). Minulla on kirjassani laajempi näkökulma, esittelen kurdien joukkomurhat Etelä- ja Pohjois-Kurdistanissa noin sadan vuoden ajalta (1923–2011) ja pohdin miten ne ovat vaikuttaneet kurdiyhteiskuntaan. Johtopäätös on selkeä: ne ovat estäneet kurdien kansallisidentiteetin kehityksen. Kurdeilla oli ottomaanivaltiossa kuusitoista autonomista emiraattia vuoteen 1839 asti, jolloin valtakunnan hallintoa alettiin keskittää Tanzimat-ohjelmalla. Muiden katastrofaalisten seurausten lisäksi ohjelma pysäytti kurdien kansallisidentiteetin kehittymisen, ja johti kansanmurhaprosessiin.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu