Sisäpihan simpanssit

Teksti Jukka Vuorio

Kirjoittaja katselee lapsia & ajattelee eläinkokeita.

Asun täällä maamme pääkaupungissa. Tosin aivan täällä itäisessä periferiassa, melkein Vantaalla. Tässä meidän lähiössä asuu reilut 13 000 ihmistä. Sisäpihamme on suunnilleen puoliympyrän muotoinen ja sen muodostaa neljä kahdeksankerroksista kerrostaloa.

Sen sisäpihan keskellä on leikkikenttä. Mielestäni se on ihan hyvä leikkikenttä. Siellä on keinuja ja liukumäkiä ja kiipeilytelineitä ja muuta sellaista varustelua, joissa lapset tykkäävät leikkiä ja riehua.

Ja kyllä ne muuten kiipeilevät, roikkuvat ja leikkivätkin. Usein kun seisoskelen parvekkeellamme, en sillä tavalla vain epäilyttävästi lapsia tuijottamassa vaan kahvia juodessani ja auringosta nauttiessani, katselen niitä lapsia ja niiden touhuamista ja huomaan ajattelevani simpansseja. Viidakon puissa hyppelehtiviä ja roikkuvia ja touhuilevia simpansseja.

Välillä sisäpihallamme voi olla parikymmentäkin lasta, jotka pihalla ollessaan muodostavat jonkinlaisen yhteisön. Ihan niin kuin saman kokoinen simpanssilaumakin. Silti koko yhteisö enimmäkseen ei puuhaa yhdessä, vaan pienissä muutaman hengen ryhmissä, ihan niin kuin simpanssitkin. Nämä pienryhmät ovat hyvin väljiä ja vaihtuvia, kuten simpansseillakin.

Välillä sekä lasten että simpanssien porukassa yksittäiset joukon jäsenet hermostuvat toiselle jäsenelle jostain pikkuasiasta, ja mätkäisevät tätä turpiin tai kaatavat maahan. Ihan tuosta noin vain. Simpanssilaumassa asioihin reagoidaan estottomasti joko tosi iloisesti tai sitten todella pettyneesti. Kuulostaako tutulta?

Älkääkä nyt lapselliset ihmiset hermostuko. En minä tässä nyt välttämättä sano, että lapset ovat kuin simpansseja tai toisin päin. Mutta jos sanoisin, niin ottakaa huomioon, että simpanssit ovat mielestäni tosi hienoja. Notkeita ja vahvoja ja älykkäitä. Ei niille mitään mahtaisi. Jos simpanssi nappaisi vaikka hattuni niin eihän sitä saisi takaisin millään muulla kuin lahjomalla, jos silloinkaan.

No. Muutamaan otteeseen eri puolilla maailmaa on todistettu, että jos on aikaa ja kärsivällisyyttä, simpanssille voi opettaa kieltä. Siis viittomakieltä. Sen kanssa voi keskustella. Ihminen ja simpanssi voivat keskustella. Eikä siinä vielä kaikki. Kun tarpeeksi moni simpanssi osaa viittomakieltä, ne pystyvät opettamaan sitä uudelle ryhmään tuodulle nuorelle simpanssille. Minun mielestäni se on aika far out.

Tiedeyhteisö väittelee silloin tällöin simpansseista ja mielen teoriasta. Eli siitä, pystyykö simpanssi esimerkiksi kokemaan empatiaa. Monet tulokset viittaisivat siihen, että pystyy. Minulla ei ole kovin paljon kokemuksia lapsista, mutta käsittääkseni nekin pystyvät.

En ole simpanssien tai minkään muunkaan alan asiantuntija, mutta minusta tämä kaikki tuntuu siltä, että ihmisellä ja simpanssilla on suunnilleen yhtä paljon eroa kuin leijonalla ja tiikerillä.

No mutta. Sitten kun olen katsellut sisäpihan lapsia ja ajatellut simpansseja jonkin aikaa kivasti hyppelemässä viidakossa ja/tai viemässä hattuani, mieleeni hiipii aina ikävästi tietoisuus siitä, että simpansseja on käytetty ja käytetään kaikenlaisissa eläinkokeissa.

Sellaisissa aivan todella vittumaisissa kokeissa. Myrkytetään ja tartutetaan tauteja. Sitten tutkitaan auttaisiko tämä tai tuo uusi kehitteillä oleva lääke. Joitakin simpansseja tiedetään käytetyn eri kokeissa jopa neljänkymmenen vuoden ajan.

Minusta tämä tämmöinen on aivan kamalaa. Suomessa ja EU:ssa eläinkokeet ihmisapinoilla on kielletty. Mutta esimerkiksi Amerikan Yhdysvalloissa ei ole. Siellä myrkytellään menemään käsittääkseni noin 10 000 simpanssin vuositahtia.

Vaihtoehtojakin olisi. Nykyäänhän kärsitään kaikenmaailman itse aiheutetuista elintasosairauksista. Ihmiset voisivat esimerkiksi siis aiheuttaa vähemmän itselleen näitä sairauksia. Sitten niitä ei tarvitsisi hoitaa lääkityksellä, eikä lääkkeitä testata eläimillä.

Lisäksi olen ymmärtänyt, että ihmiskunnan ATK-taidot ovat nykyään aika kovaa tasoa. Että osataan tehdä kaikenlaisia tietokonemallinnuksia ja kudos- ja soluviljelmiä. En tiedä, miten niillä saisi vähemmän luotettavia tutkimustuloksia kuin tutkimalla esimerkiksi simpansseihin väkisin istutettuja sairauksia, jotka eivät niillä luonnostaan edes esiinny ja jotka ihmisillä kehittyvät yleensä pitkän ajan kuluessa.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu