Seuraavaksi kirjarovioon Äärioikeisto Suomessa?

Teksti Derya Tekin

Kirjat ovat olleet väkivallan kohteena kautta aikojen.

”Siellä, missä ensiksi poltetaan kirjoja, poltetaan seuraavaksi ihmisiä.” – Heinrich Heine, 1821

Kirjan kirjoittaminen vaatii aina rohkeutta, sillä kirjat ovat olleet väkivallan kohteena kautta aikojen, olipa kyseessä sitten tieteellinen tutkimus taikka esteettinen lyriikka.

Ensimmäiset kirjavainot ovat tapahtuneet paljon ennen painokoneen keksimistä. Kiinan valtakunnan hallitsijan Qin Si Huangin (vallassa 221–210 eea.) tiedetään jo 2 200 vuotta sitten määränneen useita filosofian ja historian kirjoja poltettaviksi.

Joskus kohteena voi olla kokonainen kirjasto, kuten nykyään tiedon symbolina pidetty Aleksandrian kirjasto. Egyptissä sijainnut kirjasto tuhoutui 392 jaa. tietämättömien ja barbaarien toimesta.

Suurimmat kirjaroviot tapahtuivat keskiajalla. Tieto ja taide tukahdutettiin liekeillä ja savulla. Kirjailijoiden kohtalot eivät olleet sen paremmat kuin kirjoittamansa kirjat.

Esimerkiksi keskiaikaisen, arvostetun juutalaisfilosofi Maimonideksen kirjoja poltettiin Ranskassa vuonna 1232.

Espanjassa julmuudestaan muistettu Tomas Torquemada piti muslimeja ja juutalaisia uhkana maalle. Molempia väestöryhmiä vainottiin ja arabiankielisiä kirjoja sekä Talmudoja poltettiin kirjarovioilla. Vuonna 1480 paloi poroksi korvaamattomia historiallisia tekstejä.

Sama mentaliteetti oli vallassa myös Italiassa 1400-luvulla. Italialainen munkki Girolamo Sanoralo piti kirjoja, pelikortteja, taidetta ja meikkejä säädyttöminä. Tavarat ja taide päätyivät samaan paikkaan kuin Boccaccion novellien esi-isänä pidetty kirja Decamerone: kirjarovioon.

Kirjojen tuhopoltot tiheytyivät taas juuri ennen natsien valtaantuloa. Natsit polttivat useita juutalaiskirjailijoiden tai muiden kirjailijoiden ”degeneroituja” kirjoja 1930-luvulla. 10. toukokuuta 1933 Berliinin ooppera-aukion kirjaroviota ei voi vieläkään unohtaa. Silloin poltettiin runsaat 20 000 kirjaa. Joukossa olivat muun muassa Thomas Mannin, Erich Maria Remarquen ja Heinrich Heinen kirjat.

Natsit eivät olleet ainoat, jotka ovat polttaneet kirjoja lähimenneisyydessä. 1948-luvulla New Yorkin Binghamtonissa poltettiin noin 2 000 sarjakuvakirjaa uskonnollisista syistä.

1990-luvulla Salman Rushdien kirja Saatanalliset säkeet herätti kohua ympäri islamilaista maailmaa. Kirjaa poltettiin, ja sen kustantajia ja kääntäjiä uhkailtiin sekä tapettiin.

Vuonna 2001 Egyptin kulttuuriministeriö poltti Abu Nuwasin runokirjoja, mistä äärioikeistolaiset (ääri-islamilaiset) ilahtuivat. Abu Nuwasia pidetään runojen mestarina ja tunnetaan erityisesti rakkaus- ja viinirunoistaan.

Listaan voi lisätä samanlaisia esimerkkejä eri maista, vaikkapa viime viikon välikohtauksen Jyväskylän kirjaston kirjaesittelystä.

Hyökkäys Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen ei ole yllättävää, kun ottaa huomioon edellä mainitut esimerkit. Huolestuttavaa se kuitenkin on ja juuri edellä mainittujen esimerkkien takia. Ensinnäkin kirjan tekijät ovat aikaisemminkin joutuneet äärioikeiston kohteiksi. Esimerkiksi Dan Koivulaakso sai kaasua silmilleen keskustelutilaisuudessa Oulussa viime kesänä. Kirjan tekijöiden kalentereiden seuraaminen ja esittelytilaisuutta varten aseistuminen vaatii jonkin asteen suunnitelmallisuutta, mikä puolestaan viittaa enemmänkin järjestäytymiseen kuin känniseen päähänpistoon.

Pidän hyökkäystäkin vaarallisempana joidenkin kansanedustajien siunausta teolle ja hyökkäystä puolustavaa asennetta. Eräs kansanedustaja antaa patriooteilleen vinkkejä tulevia hyökkäyksiä varten ja toinen taas pitää puukotusta kritiikin antamisena.

Abu Nuwasin runous on siirtynyt kansanperinteenä ja esiintyy useita kertoja Tuhannessa ja yhdessä yössä. Boccacion Decameronen tarinat innoittivat muita taiteen aloja kuten maalauksia ja elokuvia. En siis usko, että hyökkäys estää Li Anderssonia, Dan Koivulaaksoa tai Mikael Brunilaa kirjoittamasta. Eikä lukijakunta jätä lukematta kirjaa, vaikka joitain kappaleita päätyisi kirjarovioon.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu