Sally Potter ja kova elokuva-ala

Teksti Maria Michelsson

Uusi elokuva toi New Yorkiin ohjaaja Sally Potterin, joka on tottunut puhumaan naisen osasta filmiteollisuudessa.

Ennen Harry Potteria oli toinen englantilainen Potter, feministinen elokuvaohjaaja Sally Potter (s. 1949). Hänen uutuusdraamastaan Ginger & Rosa pidettiin ilmainen ennakkonäytös viime viikolla New Yorkissa. Potter vastasi näytöksen jälkeen elokuvakriitikon ja yleisön kysymyksiin kulttuurikeskus 92Y:ssä Manhattanilla. Elokuvan ensi-ilta oli New Yorkissa ja Los Angelesissa 15. maaliskuuta. Suomen ensi-ilta siirtyi huhtikuulta elokuun alkuun.

Vuoden 1962 Lontooseen sijoittuva Ginger & Rosa kertoo kahdesta villistä teinitytöstä, jotka syntyivät samana päivänä samassa sairaalassa ja ovat parhaita ystäviä. Ginger (Elle Fanning) on kiinnostunut runoudesta ja maailmanparantamisesta Kuuban ohjuskriisin uhatessa, kun taas Rosa (Alice Englert) miettii enemmän poikia ja muotia. Koulunkäynti ei ole kummallekaan tärkeää. Elokuvan traileri ei paljasta traagista käännettä – pisteet siitä.

Tyylikäs Potter, joka muistetaan elokuvista Orlando ja The Tango Lesson, kertoi elokuvakriitikko Caryn Jamesille, että Gingerin ja Rosan esittäjiä etsittiin Facebookissa ja 2 000 tyttöä vastasi. Fanning lähetti lyhyen kohtauksen, ja Potter lensi oitis Los Angelesiin tapaamaan häntä. Kuvausten aikaan 13-vuotias amerikkalainen näyttelee 16¬–17-vuotiasta englantilaista.

Australialainen Englert löytyi, kun Potter näki hänen koe-esiintymisensä toiseen projektiin. Englert on uusiseelantilaisen elokuvaohjaajan Jane Campionin tytär. Campion ja Potter, kaksi vahvaa naisohjaajaa, on sekotettu toisiinsa.

Lontoossa syntynyt ja varttunut Potter oli Gingeriä ja Rosaa nuorempi Kuuban ohjuskriisin aikaan. Hän osallistui ensimmäiselle rauhanmarssilleen yhdeksänvuotiaana. Vanhemmat ja isovanhemmat marssivat yhtä lailla.

92Y:ssä Potter kertoi myös, että hän halusi elokuvaohjaajaksi 14-vuotiaasta asti ja teki elokuvia 14-millisellä kameralla. Tanssijaksi ja koreografiksi opiskellut Potter sanoi tanssin, performanssitaiteen, teatterin ja musiikin valmistaneen häntä elokuvaohjaajaksi, jonka on hallittava monia asioita. Hänestä on esimerkiksi tärkeää tietää, miltä näyttelijästä tuntuu seistä kameran edessä.

Halusin kysyä Potterilta, millaista on olla naisohjaaja miesvaltaisella elokuva-alalla, mutta aika loppui kesken. Onneksi hän on puhunut aiheesta aiemmissa haastatteluissa (kiitos, internet). Hänen mukaansa elokuva-ala on hyvin vaativa kaikille aloitteleville ohjaajille. Vastoinkäymisiä riittää ja intohimoa tarvitaan. Naisten ei pidä koskaan kuunnella ihmisiä, jotka väittävät, etteivät he pysty johonkin.

Jos elokuvan kaikki näyttelijät ovat naisia, moni mies olettaa, etteivät he kuulu kohderyhmään ja että kyseessä on jonkinlainen kannanotto, Potter on harmitellut. Elokuvissa on myös tapana vähätellä nuorten tyttöjen yksilöllisyyttä ja heidän keskinäisiä suhteitaan. Loistavia naispuolisia elokuvanäyttelijöitä on kuitenkin ollut kautta aikain. Hollywoodin kulta-ajalla oli Judy Garland, Bette Davis ja Joan Crawford, Potter luettelee.

New York Timesin elokuvakriitikko A. O. Scott piti New York Times Magazinessa elokuvavuotta 2012 melko hyvänä naisten sankaruudelle. Oli Lumikki ja metsästäjä, Urhea-animaatio, Beasts of the Southern Wild, Twilight – Aamunkoi, osa 2 ja Nälkäpeli. Mainittakoon, että jälkimmäinen oli New Yorkin kaupunginkirjaston lainatuin kirja viime vuonna.

Scott kirjoitti artikkelissa myös Niagara Falls Reporter -lehden elokuvakriitikosta Michael Callerista, jolta loppuivat yllättäen työt. Uusi päätoimittaja ja kustantaja Frank Parlato ei pitänyt siitä, että Calleri arvioi elokuvia, joissa naiset ovat alfoja, sankareita ja roistoja, ja miehet heikkoja.

Yhdysvaltojen tunnetuin elokuva-arvostelija Roger Ebert julkaisi äimistyneen freelancetoimittajan Callerin kirjoituksen Chicago Sun-Timesin kolumnissaan viime marraskuussa. Mukana on Parlaton sähköpostiviesti Callerille. Siinä poikalapsien isä paljastaa uskovansa miehisyyteen ja halveksuvansa Hollywoodia, joka tekee miehistä eunukkeja. Hän ei ollut nähnyt haukkumiaan teoksia, Lumikki ja metsästäjä -fantasiaa ja norjalaista toimintajännäriä Headhuntersia. Calleri ilmoitti pitäneensä molemmista.

Kommentoi Facebookissa
Tieteen päivät 2019
Helsinki liikkuu