Rouvien seurassa

Teksti Riina Yrjölä

Kauneuskin voidaan laskea täysipäiväiseksi työksi.

Lapsena oli minulla suuri kunnia tutustua vanhempaan rouvaan, joka oli elämää suurempi esteetikko. Hänen kotona soi aina, kaiuttimet rätisten, Mireille Mathieu. Vaikka asunto oli pieni, se oli sisustettu kuin ranskalaisen ruhtinattaren linna konsanaan. Samettia, hopeaa, kultaa ja kristallia. Tupsuja ja taftia. Suklaata, marenkia ja Fazerin Amerikan pastilleja.

Tämä vanhempi naishenkilö ei todellakaan ollut Tavis. Hän oli Rouva, isolla ärrällä, ja ylpeä siitä. Tähän tiedostavaan elämiseen kuului suoraviivaisen tyylikäs pukeutuminen, moitteettomat käytöstavat ja liiallinen kielo-parfyymin käyttö, tuoksu joka leijui hänen perässään väkivahvana viivana.

Polvenkorkuista Rouvan korkeaksi tupeerattua tukka, korea ääni ja suorasukaiset mielipiteet pelottivat. Tuttavani kun ei ollut ainoastaan Rouva vaan Suuri Persoona, jolla oli aina tapana sanoa asiat hiukan liiankin suoraan.

Muistan hyvin kun istuin kahdeksanvuotiaana hänen olohuoneessaan, mock-rokokoo samettisohvalle määrättynä. Oli elämänohjeiden luennoinnin aika ja paikka.

Yksi. Maalaisen kanssa ei ikinä pitänyt mennä naimisiin. Se oli varma tie kaupunkilaisen tytön turmioon. Sillä jos huonosti kävi, saattoi joutua navettaan töihin. Ja se oli todellakin, anteeksiantamatonta. Kaupunkilaiselle, sivistyneelle ja koulutetulle naiselle.

Kaksi. Jos osti uudet kengät, oli aivan pakollista hankkia niihin väriltä stemmaava laukku. Yhtä karmaisevaa kun navettaan joutuminen oli kuulemma väri-koordinaation puute. Siinä jos missä esteettinen lukutaidottomuus kiteytyi.

Kolme. Hiuksiin oli satsattava. Henna-väri oli oiva keksintö. Sillä sai kaikki epämääräiset maantiensävyt hiuksista piiloon. Ja kuka nyt harmaa hiirulainen halusi olla. Kun keinot sen peittämiseen oli keksitty.

Neljä. Omasta hipiästä oli pidettävä huolta. XXXX tuotteet olivat takuu ikuiseen kauneuteen. Kuninkaallisetkin kun niitä käyttivät. Lehdessä oli näin kirjoitettu.

Tuttavani kuoli nuorena. Näin ollen hän ei ikinä joutunut kokemaan, kuinka leväperäisesti hänen elämänneuvojansa seurasin. Se ja sama miltä näytti, olivatko kengät plankatut ja tukka kohdallaan. Rouvittelu oli niin out, nauroin ääneen. Kauneus ja estetiikka ei elämässä vienyt pitkälle, vaan tieto ja taito.

Kunnes saavuin Hongkongiin, jossa tapasin paikalliset Rouvat. Tämän ihmeellisen ja kiehtovan ihmistyypin, jonka elämän työ ja tarkoitus kulminoituu nuorena pysymiseen.

Pari viikkoa sitten kävin lounaalla muutaman tämäntyyppisen Rouvan kanssa. Pöytäkeskustelu pysyi ytimekkäästi aiheissa. Hiukset. Tekoripset. Manikyyri. Pedikyyri. Botox. Lisukkeet. Fillerit. Täytteet. Hampaiden valkaisu. Erinäiset kirurgiset toimenpiteet.

Kun tätä keskustelua kuunteli, ymmärsi pian, että piru vie kauneuskin voidaan laskea täysipäiväiseksi työksi. Olin kovin väärässä seurassa. Rouvat olivat rypyttömiä. Kun photoshop-ohjelmasta printattuja. Hyvin nopeasti minulle tulikin selväksi, että olin ainoa, joka ei ollut veitsen alla käynyt. Minulla kun on juonteet otsassa ja syvät rypyt silmäkulmissa. No voi Riina, minulle kerrottiin, nuo kun voisi niin helposti hoitaa pois. Botoxia vaan tuonne, ja vähän tuonne. Ja avot. Nuorennut kymmenen vuotta.

Tuohduin. En niinkään tälle keskustelulle, joka tieteellisissä kosmetologian termeissään oli todella kiehtova. Vaan siksi että olen niin naiivi. Minä kun olen aina uskonut että ikäiseni naiset ovat paremmasta geeniperimästä ja siksi niin pirun nuorekkaita ja raikkaita. Mieleeni ei ole juolahtanutkaan että he pimppasivat itseään päivätyökseen. Yhtäkkiä olin haistavinani ruokapöytämme ympäriltä vahvan muovin tuoksun.

Mutta mikä mielenkiintoista olikin. Oli se, että samaan aikaan kun omaan kehoon ilolla työnnettiin kemikaaleja ja mitä lie muovijohdannaisia, niin kaiken ruuan mitä suuhunsa sai laittaa piti olla sertifioitua luomua. Ja ei mitä tahansa ekologisesti kasvatettua ruokaa, vaan tuhansien kilometrien päästä lennätettyjä lännessä kasvatettuja vihanneksia, lihaa ja kalaa. Sillä paikallisista tuotteista, niin, syöpähän niistä tuli. Ihan varmasti. Botoxista ja muovilisäkkeistä tutkitusti ei tietenkään.

Pyörittäen haarukalla Norjasta lennätettyä luomulohta lautasellani, mietin että on tämäkin elämisen sietämätöntä keveyttä. Pohtien hiljaa mielessäni mitäköhän edesmennyt tuttavani olisi tästä kaikesta Rouvittelusta ajatellut.

Luulen että hän olisi huudahtanut Mon Dieu ja nauranut raikuvasti perään. Todeten että maalaisten sijaan ehkä minulle oli parempi pysyä muovisista maailmannaisista kaukana. Sillä herranjestas, mistäs sitä tietää, mille terveyshaitoille heidän seurassaan altistui. Muoviaktiivisista päästöistä ja dioksiineista nyt puhumattakaan.

Niin. Tätä elämää kun voi elää niin monin tavoin. Iättömän rypyttömänä tai elämästä rypyttyneenä. Itseäni kun ei naururyppyjeni syvyys huoleta. Ja hiukan roikkuvat käsivarteni vielä vähemmän. Minulle kun kauneus kulminoituu kyvyssä hyväksyä itsensä juuri sellaisena kun on. Ja eläköön tämä pieni valintani vapaus.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu