Oikealla on tungosta

Teksti Fanny Malinen

Pienistä paikallisvaaleista tuli iso puheenaihe, kun maahanmuuttovastainen UKIP nousi kolmanneksi.

Toukokuun alussa osassa Englantia ja Walesia äänestettiin paikallisvaaleissa. Ne eivät yleensä ole kovin suuri tapahtuma – vaalialueet on jaettu niin, että joka vuosi äänestetään osassa Britanniaa. Vaalitulos kuitenkin ravisteli puoluekenttää: kolmen suurimman puolueen edustajat istuivat BBC:n studiossa kommentoimassa tuloksia, kun kävi selväksi, että maassa olikin yhtäkkiä neljä suurinta puoluetta. Maahanmuutto- ja EU-vastainen oikeistopopulistipuolue UKIP sai 23 prosenttia äänistä, ja nousi kolmanneksi Labourin (29 %) ja konservatiivien (25 %) jälkeen. Kuulostaako tutulta?

UKIP:n karismaattinen johtaja Nigel Farage on taustaltaan pörssimeklari ja vaikutti konservatiivipuolueessa 1990-luvun alkuun saakka. Hän tekee kuitenkin parhaansa profiloituakseen kansanmiehenä ja käyttää hyväkseen vahvoja eliitinvastaisia tunteita. UKIP tarjoaa vaihtoehtoa politiikkaan ja poliitikkoihin kyllästyneille. Maassa, jossa enemmistövaalitapa first-past-the-post takaa, että valta kasautuu suurimmille puolueille, on puoluekentän monipuolistuminen tervetullut ilmiö. Sen olisi vain toivonut tulevan muualta.

Lienee mielikuvituksen puutetta kutsua UKIP:in nousua yllätykseksi, niin tuttu kuvio oikeistopopulismin nousu Euroopassa alkaa jo olla. Ja kuten muuallakin, pahinta UKIP:ssa on se, että tästä vuosituhannesta vieraantunut sulkeutuneisuusideologia tarttuu ja sysää koko puoluekenttää muutaman askeleen oikealle.

Britanniaa tuskin tarvitsee siihen rohkaista. EU ei ole koskaan ollut kovin kova sana: saarivaltio ei koe kuuluvansa Eurooppaan, ja etenkin euromaiden talousahdingon myötä yhä useampi (lähinnä poliitikko – suurimmalle osalle kansasta asialla ei liene suurta väliä) kyseenalaistaa kuulumisensa kriisissä rypevään unioniin. Pitkän jahkailun jälkeen David Cameron lupasikin tänä keväänä pitää kansanäänestyksen EU:hun kuulumisesta ensi vaalikaudella, jos voittaa vuoden 2015 vaalit. Nyt Cameron, jonka täytyy viran puolesta kaveerata muiden EU-johtajien kanssa, on ikävässä välikädessä, kun konservatiivipuolueen vaikuttajat yksi toisensa jälkeen tulevat julkisuuteen sanomaan, että äänestäisivät vastaan, jos äänestys olisi tänään. Vettä myllyssä ei ainakaan vähennä se, että konservatiivien historian heikoin paikallisvaalitulos on juuri hävitty puolueelle, jonka nimi on UK Independence Party.

UKIP:n varsinainen tarttumapinta talouden junnatessa paikallaan ja köyhyyden lisääntyessä on kuitenkin sen avoin maahanmuuttovastaisuus. Puolue tarkistaa parhaillaan kantaansa maahanmuuttoon, mutta ainakin sen vuoden 2010 vaalien manifestiin kuului pyrkimys jäädyttää maahanmuutto Britanniaan viideksi vuodeksi. Viisumin määräajan ylittämisestä tulisi rikos. Lisäksi paitsi EU:n, UKIP jättäisi taakseen myös EU:n ihmisoikeussopimuksen ja sen myötä velvoitteensa pakolaisten suojelusta.

Britannian maahanmuuttopolitiikkaa on kuitenkin viime aikoina tiukennettu jo melkoisesti. Yliopisto-opiskelijat saivat ennen jäädä maahan määräajaksi hakemaan töitä – nyt EU:n ulkopuolelta tulevilla on parasta olla työpaikka (eikä mikä tahansa työpaikka vaan parintuhannen punnan vuositulot) jo samana kesänä tai viisumi vanhenee. Perheenyhdistämistä on tiukennettu, ja turvapaikanhakijoiden säilöönottoa ollaan uudistamassa – ei ole vielä selvää mihin suuntaan, mutta en olisi kovin optimistinen. Koomikko Mark Steel kuvaa kolumnissaan maahanmuuttopolitiikan koukeroita osuvasti: ”Meillä oli sääntö, jonka mukaan Britanniaan tuleen maahanmuuttajan vanhempi sukulainen, josta kukaan muu ei pitänyt huolta, sai myös tulla Britanniaan. Sääntöä on nyt tiukennettu, ja jos tällainen sukulainen selviytyisi matkasta Britanniaan, häntä pidetään liian terveenä, jotta hän voisi kuulua kategoriaan ’riippuvainen’.”

Britannian maahanmuuttopolitiikan koodisanoja ovatkin työkykyisyys, -haluisuus ja mahdollisuus maksaa osansa. Kuningattaren vuosittainen puhe, jossa hän kuvaa hallituksen linjaa, sattui UKIP:n vaalivoittoa seuraavalle viikolle. Kuinkas ollakaan, maahanmuutto nousi yhdeksi sen pääteemoista. Kuningatar puhui lakialoitteesta, jonka mukaan yksityisten vuokranantajien täytyisi tarkistaa vuokralaistensa maahanmuuttostatus, samoin autokoulujen, ja tilapäisesti maassa oleskelevia laskutettaisiin terveydenhuollosta. Lain yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä, mutta sanoma on sitäkin selvempi. Kuningattaren sanoin se pyrkii “takaamaan, että maa houkuttelee niitä, jotka tekevät osansa, ja estää niiden tulon, jotka eivät tee”.

Miten tämä eroaa UKIP:n pyrkimyksestä “mahdollistaa ihmisten tulo työskentelemään Britanniassa (…) rajatuiksi ajanjaksoiksi ja täydentämään aukkoja työmarkkinoissa, joita täyttämään tämänhetkinen työvoima ei riitä”, en ole ihan varma. Ja se vasta on pelottavaa.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu