YleinenKirjoittanut Sonja Hyppänen

Merten herkulliset myrkyt

Lukuaika: 2 minuuttia

Merten herkulliset myrkyt

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Sonja Hyppänen

Valaanliha sisältää liikaa elohopeaa sekä PCB-yhdisteitä ja hyönteismyrkky DDT:tä ollakseen enää turvallista ihmisruoaksi.

Syksy saapuu pohjolaan. Täällä Jäämeren rannalla keskiyön aurinko painui mailleen muutamia viikkoja sitten. Kesän itsestäänselvyydet, kuten kirjan lukeminen unta odotellessa ilman valoa, eivät onnistu enää.

Syksyn myötä valaat liikkuvat pohjoisilla vesillä. Muun muassa maailman toisiksi suurin delfiini eli eväpallopää saapuu herkuttelemaan mustekaloilla Färsaarten läheisyyteen. Samalla alkaa saarten jokavuotinen verilöyly: grindadrap eli valasjahti.

mainos

Vuosittain saarelaiset jahtaavat noin tuhatta eväpallopäätä. Tänä vuonna saarten pieniin lahtiin on teurastettu noin 1100 delfiiniä, joukossa 430 valkokuvedelfiiniä sekä pitkäeväpallopäitä. Lahtiin veneillä ajetut valaat kiskotaan rannalle niiden ilmareikään iskettävästä koukusta ja tapetaan katkaisemalla niiden selkäranka veitsellä. Saarelaiset väittävät metodia humaaniksi. Perheensä kuolinhuudot kuuleva delfiini tuskin on samaa mieltä.

Laivojemme ollessa Färsaarilla viimeksi vuonna 2011 osa saarelaisista ylpeili syövänsä valaanlihaa päivittäin. Vuonna 2008 Färsaarten terveysviranomaiset totesivat valaanlihan sisältävän liikaa elohopeaa sekä PCB-yhdisteitä ja hyönteismyrkky DDT:tä ollakseen enää turvallista ihmisruoaksi. Tutkimukset ovat osoittaneet elohopealle altistumisen aiheuttavan kehityshäiriöitä sikiössä, korkeaa verenpainetta, immuniteettipuutosta, verenkierron ongelmia sekä mahdollisesti hedelmättömyyttä. Elohopea on myös yhdistetty lisääntyneeseen Parkinsonin taudin riskiin.

Vuonna 2011 Färsaarten suosituksia päivitettiin. Lihaa ja rasvaa tulisi syödä vain kerran kuussa. Valaan maksaa tai munuaisia, joissa myrkkyjen pitoisuudet ovat korkeimpia, ei tulisi syödä lainkaan. Naisia, jotka haluavat elämässään tehdä lapsia kehotetaan pidättäytymään valaanrasvan syönnistä. Naisia, jotka ovat raskaina, syöttävät vauvaansa rintamaidollaan tai suunnittelevat tulevansa raskaaksi seuraavan kolmen kuukauden sisään kehotetaan välttämään myös valaanlihan syömistä.

Ympäristömyrkkyjen ja raskasmetallien kertyminen merinisäkkäisiin ja merten huippupetoihin on yleismaailmallista. Luonto maksaa ihmiskunnan teollisesta vallankumouksesta vieläkin kovaa hintaa. Vuonna 2000 WWF löysi Norjassa myytävästä valaanlihasta yli viittäkymmentä PCB-yhdistettä. WWF:n tutkimuksessa yhdeksän kymmenestä eniten PCB:tä sisältävistä lajeista oli merinisäkkäitä. Listalta löytyivät pullokuonodelfiini, tappajavalas, rissondelfiini, kirjohylje, beluga- eli maitovalas, munkkihylje, tavallinen delfiini, halli, jääkarhu sekä kymmenentenä kuningasmerikotka.

Vaikka kaupallinen valaanpyynti on ollut kiellettyä jo vuodesta 1986, löytyy lähikauppani pakastealtaastakin koruttomasti nimetty valaspihvi, myrkkyineen kaikkineen. Vaikka Ruijan rannikko on muutoin viehättävää, on aika suunnata etelään.

Menneenä kesänä mertensuojelutaistoa on käyty oikeudessa, kun Australia haastoi Japanin valaanpyyntilaivaston Haagin Kansainvälisessä tuomioistuimessa. Oikeus vetäytyi miettimään päätöstä heinäkuun lopulla. Lopullista ratkaisua tuskin saadaan ennen valaanpyyntikauden alkamista Eteläisellä jäämerellä joulukuussa. Sea Shepherd onkin julistanut alkaneeksi Operation Relentlessin ja vannonut pysäyttävänsä valaanpyynnin Eteläisen jäämeren valaidensuojelualueella jälleen kerran. Omat lentolippuni takaisin Steve Irwinille ovat takataskussa.