HenkilökohtaistaKirjoittanut Kristiina Koivunen

Lepää rauhassa, Aram!

Lukuaika: < 1 minuutti

Lepää rauhassa, Aram!

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Kristiina Koivunen

Joulun alla Halabjasta, Etelä-Kurdistanista, saapui suruviesti.

Aram Hasan 20.7.1983–18.12.2012, Halabja

Joulun alla Halabjasta, Etelä-Kurdistanista, saapui suruviesti: syöpää sairastanut nuori sosiologi Aram Hasan kuoli joulukuun 18. päivänä. Me hänen ystävämme olimme toivoneet ihmettä viimeiseen asti, vaikka hänen sairastamansa syövän ennuste oli huono.

mainos

Saddam Husseinin armeija pommitti Halabjaa kemiallisin asein 16.3.1988. Ainakin viisituhatta ihmistä kuoli heti, eikä kukaan tiedä kuinka paljon uhreja kaiken kaikkiaan on. Nykyään syöpä on Halabjassa yleinen kuolinsyy. Kerroin Aramin sairaudesta Fifin blogissani kaksi vuotta sitten.

Maaperä Halabjassa on edelleen saastunut, Rudaw-nettilehden uutinen kertoo.

Aram Hasan oli opiskellut sosiologiksi Salahadinin yliopistossa Hewlerissa. Hänellä oli paljon ideoita Halabjan olojen kehittämiseksi, jotta elämä jatkuisi parempana kemiallisten aseiden saastuttamassa kaupungissa. Hänen kuolemansa on suuri menetys hänen perheensä ja ystäviensä lisäksi koko kaupungille ja sen tulevaisuudelle.