1.jpg

Lännen & Ipan rajalla

Teksti Jukka Vuorio

Kirjoittaja matkusti Turkin Alanyaan seuraamaan Tampereen Ilveksen alkukautta.

Kirjoittaessani tätä olen toista viikkoa Turkin Alanyassa. En lomailemassa, mutta matkalla kuitenkin.

Olen nähkääs freelance-journalisti. Minulla ei ole erikseen työ- ja vapaa-aikaa. En ole yrittäjä, eikä minulla ole työsopimusta mihinkään firmaan. Silti teen töitä useammalle eri yritykselle, ja vaikka vakituisia tuloja ei ole, niin säännöllisiä kuitenkin. Noin äkkiseltään tämä kaikki kuulostaa aika erikoiselta, mutta ei nyky-Suomessa sitä valitettavasti ole. Prekaarius, pakko-yrittäjyys, silpputyö, kaikesta siitä on muutamassa vuodessa tullut niin arkipäivää, etten pitkään aikaan ole kuullut kenenkään enää edes puhuvan koko aiheesta.

Vaikka tykkäänkin valittaa kotimaisen työelämän jatkuvasti menevän työntekijöiden kannalta huonompaan suuntaan, niin toisaalta tajuan itsekin, että valitan hotellihuoneen parvekkeella, lämpöasteita on kolmekymmentä ja uima-altaalla soi Cheekin hittikimara. Mojitot ovat halpoja, ja voisin ostaa niitä enemmän kuin jaksan juoda. Onko minulla oikeutta valittaa yhtään mistään, vai pitäisikö minun olla vain äärettömän kiitollinen siitä, että kuulun maailman etu-oikeutetuimpaan kymmenykseen? En tiedä, en ihan oikeasti tiedä.

Turkin rajanaapureita ovat muiden muassa Syyria, Iran ja Irak. Syyriassa on sisällissota. Iranilla on ydinohjelma, jonka länsimaat pelkäävät tarkoittavan ydinaseen rakentamista, ja jos Irakissa räjäytetään pari autoa, niin se tuskin enää edes ylittää uutiskynnystä. Pari päivää ennen kuin lähdin tälle matkalle, Turkki ampui alas syyrialaisen taisteluhelikopterin. Vähän tuli sellainen olo, että asioita tapahtuu, enkä minä sille mitään voi. Haluan matkalle, sellaiselle matkalle minkä matkatoimiston brosyyri minulle lupasi, en millekään sisällissotamatkalle.

Turkilla ja Syyrialla on yhteistä rajaa yli 800 kilometriä ja sisällissotaa on paennut Turkkiin yli puoli miljoonaa ihmistä. Miten tilanne näkyy Alanyassa? No ei yhtään mitenkään. Huomattavasti paremmin minä olen ollut perillä kotimaan lätkätuloksista kuin rajaseutujen tapahtumista. Tampereen Ilves on muuten aloittanut kauden todella pirteästi.

Olen näiden päivien aikana kävellyt kilometrikaupalla rantaviivaa ja rantakatuja lomailevan eurooppalaisen keskiluokan parissa. Hotellit, ravintolat ja rannat on jaettu turistien kansallisuuksien mukaan. Suomalaisille, ruotsalaisille, norjalaisille, tanskalaisille ja venäläisille on kaikille omansa. Täällä lomailee myös ranskalaisia, brittejä ja saksalaisia, mutta ensin mainitut viisi kansallisuutta muodostavat selvästi suurimman osan kaupungin turisteista. Monet ovat Alanyassa jo viidettä ja jotkut jopa kymmenettä kertaa.

En ole lainkaan tottunut tämänkaltaiseen matkustamiseen, mutta on mielenkiintoista nähdä tämäkin oikeasti. Ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat lomailla näin. Itse en oikein kunnolla tiedä mitä haluan lomailulta tai miltään muultakaan, joten on hienoa ja jotenkin lohdullista, jos jotkut tietävät haluavansa tätä.

Päivää ennen matkaani yritin miettiä, mitä tiedän Turkista. En juuri mitään. Helsingissä olen nähnyt aika paljon turkkilaisia, ja kokemukseni mukaan he tykkäävät valmistaa ja myydä kebabia, ajella henkilöautoilla, joissa on hienot vanteet ja vahvat bassokamat ja käyttää paljon partavettä. Nyt kun matkani lähestyy loppuaan, en tiedä Turkista mitään uutta. Sitä samaa he näyttävät tekevän täällä kotimaassaankin.

Kun tiistaina kirjoitin päivittäin käyttämääni suomalaiseen uutisportaaliin hakusanaksi Turkki, tarjosi kymmenen uusinta uutista sisällöksi kaksi Suomen taitoluistelumaajoukkuetta, viisi jalkapallojoukkue Galatasarayn uutta valmentajaa, yksi suomalaisten sotilaiden Englannissa olevaa muistomerkkiä ja kaksi Turkin hallituksen ja kurdisissien välillä jo reilut kolmekymmentä vuotta jatkuneen aseellisen konfliktin rauhanprosessia, joka nyt on jäissä.

Veikkaisin, että jos nyt lähtisin tuonne kaupungille kuuntelemaan mistä ihmiset puhuvat, olisi Suomen taitoluistelumaajoukkue todennäköisempi puheenaihe kuin Turkin hallituksen ja kurdisissien rauhanprosessi. Se on kummallista, mutta niin maailma toimii. Kiira Korven kasvoilla voi myydä enemmän aurinkorasvaa kuin kurdisissin sänkisellä naamalla.

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu