Keisari kasvaa ulos vaatteistaan

Teksti Minea Koskinen

Pohdintoja minealistisesta maailmasta, osa 1.

Varoitus, ostovoima heikkenee! Ottakaa lompakkonne ja juoskaa, jos haluatte pelastaa Suomen! Tarvitsemme kasvua!

Poliitikkojen puheissa kasvuton talous kuulostaa usein utopialta. Sellaiselta, josta työtä vieroksuvat ja matemaattisesti rajoittuneet hipit sössöttävät tuopin ääressä. Kasvutalouden ympäristötuhoista puhutaan kuin joulukiloista. Ne kyllä hoituvat tammikuussa, kun on enemmän aikaa ja rahaa salijäsenyyteen. Sitovat sopimukset ilmastonmuutoksen hidastamisesta odottavat taantuman taianomaista taittumista.

Kasvutalous, tai paremminkin öljytalous, elää lainattua jatkoaikaa. Vaikka öljyä voi nykyisin porata aivan hemmetin syvältä, sitä ei voi porata loputtoman syvältä ilman, että hommasta katoaa järki. 1930-luvulla öljy tuotti jopa satakertaisen hyödyn suhteessa energiaan, joka kului jonkin öljyesiintymän esiin kaivamiseen. Nykyisten öljylähteiden hyöty on selvästi alhaisempi, jopa ainoastaan 15:n suhde yhteen.

Suomi öljyn jälkeen -teoksen (2013) kirjoittajat asettavat kriittisen rajan 8:1:een. Yhden suhde yhteen vastaa tilannetta, jossa kävelet kaupassa loputonta käytävää leipäpalalta toiselle ja meinaat kuolla joka kerta juuri ennen seuraavaa leipäpalaa. Jos pysähdyt keskustelemaan tilanteen mielettömyydestä muiden nälkäisten kanssa, et selviä seuraavalle leipäpalalla.

Laskelmien tarkkuudesta voi ja saakin kiistellä, mutta ihmiskunta etsii edelleen öljyn kaltaista superenergiaa, joka toimisi kasvutalouden moottorina. Kaikki uudet energianlähteet luodaan fossiilisilla polttoaineilla. Tässä kohden itsepetos näyttää rumaa naamaansa. Millainen hyötysuhdeluku pitäisi laskea vaikkapa ydinvoimalle, jonka jokaiseen työvaiheeseen liittyy valtavasti fossiilisten polttoaineiden kulutusta? Ydinvoiman hyötysuhde on suunnilleen 15:1 ja laitoksen käyttöaika noin 30 vuotta. Valmistuessaan laitos on jo niin paljon energiaa velkaa, että lainaa on mahdotonta maksaa takaisin. Sama koskee tuulivoimaa, jonka rakentamiseen ei riitä tuuli.

Poliitikot ruokkivat kasvun harhaa siksi, että jos olemmekin vain pari päivää vuodesta äänestäjiä, olemme 365 päivää vuodesta kuluttajia. Kuluttajina haluamme ostovoimaa, ja siksi haluamme talouskasvua.

Yksikään poliittinen puolue ei uskalla sanoa kuluttajalle, että tulevaisuudessa jaetaan niukkuutta, ei kasvun hedelmiä. Ville Lähde huomauttaa uutuuskirjassaan Niukkuuden maailmassa, että myös vihreät kuuluvat kulutuskriittisyydessään kasvun (ja öljyn) aikaan. Puolue syntyi muistuttamaan, että vaikka kaiken voi saada, kaikkea ei pidä saada.

Kehotusta olla kuluttamatta varjostaa energiainnovaatiohehkutus. Hehkutuksessa unohtuu, ettei öljy ole mikään teknologinen innovaatio, vaan uskomaton säkä. Onko edes mahdollista keksiä jotain mustan kullan ihmeen kaltaista, miljoonia vuosia varastoitunutta energiaa?

Tuotamme 80 prosenttia primäärienergiasta fossiilisilla polttoaineilla. Tuulimyllyjä voi pystyttää vaikka jokaiseen niemennotkoon, mutta niillä ei ylläpidetä elintasoa, joka on yli 20 kertaa parempi kuin puolitoista vuosisataa sitten. Ei etenkään silloin, kun osingoille hamuavat muutkin kuin länsimaiden etuoikeutetut.

“Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa meidän pitäisi nyt selviytyäksemme siirtyä energiatiheämmästä öljystä heikkolaatuisempiin energialähteisiin muutamassa vuosikymmenessä samalla, kun kulutus kasvaa eksponentiaalisesti. Tämän onnistuminen ilman suurempia ongelmia vaikuttaa epätodennäköiseltä”, Suomi öljyn jälkeen tiivistää.

Vuonna 2005 yli 1300 tiedemiestä hälytteli ihmisiä tajuamaan, että kaksi kolmasosaa luonnonvaroista on jo käytetty. Hieman tuoreemman katastrofiarvion antoi ilmastotutkija Jari Haapala viime vuoden lokakuussa Ylen aamu-tv:ssä. Hän uskoo, että tällä meiningillä maapallo on elinkelvoton jo 2100-luvulla.

Vihreässä tulevaisuudessa kaikilla on muka varaa sähköautoon, koska huonojen hyötysuhteiden energiamuotojen kehitteleminen ja jo aiheutettujen ympäristöongelmien korjaaminen toisaalla luovat työpaikkoja ja lisäävät vientiä. Niinistöstä ei ilmeisesti ole outo ajatus, että tulevaisuuden talouskasvu perustuu siihen, että korjaamme fossiilivetoisen talouskasvun aiheuttamia ympäristötuhoja ja ilmastonmuutosta. Se on velanmaksua hyödystä, joka on jo hassattu menemään.

Vihreiltä jää sanomatta, että muutoksesta ei selvitä ilman talouden perustan kivuliasta ruoppaamista. Kuinka kivuliasta, riippuu siitä, miten ja kuinka nopeasti onnistumme järjestäytymään jonkin muun kuin kasvun ja kulutuksen ympärille.

Edustuksellisessa demokratiassa täytyy ensin kysyä: kuka äänestäisi niukkuuden ajan puoluetta ja miksi? Asiaa pohditaan seuraavassa osassa.

Artikkeli minimalismista julkaistu Voimassa 8/2013. Lue Fifin juttuarkistosta: Minimalistisesti niukka.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu