Kansainvälinen hyökkäys Syyriaan voisi laajentaa sodan lähialueille

Teksti Kristiina Koivunen

Turkilla ehkä edessä kahden rintaman sota.

Jännityksen lisääntyessä Syyrian sisällissodan ympärillä kansainvälisen yhteisön huomio keskittyy mahdollisiin kemiallisiin aseisiin. Jabhat al-Nusran terroristien tekemät kurdisiviilien joukkomurhat Koillis-Syyriassa eli Länsi-Kurdistanissa ovat jääneet vähemmälle huomiolle, samoin taistelut jihadistien ja kurdien YPG:n (Yekîneyên Parastina Gel, Kansan puolustusyksiköt) taistelijoiden välillä siellä.

Yleinen käsitys on, että jos YK:n asetarkastajat löytävät Syyriasta todisteita kemiallisten aseiden käytöstä, kansainvälinen liittouma hyökkää maan diktaattorin Bashar al-Assadin joukkojen kimppuun. Ne ovat kohteena myös, jos Yhdysvallat tekee yksin päätöksen hyökkäyksestä. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä Syyriassa on useita rintamia. Yhdellä niistä taistelevat opposition Vapaan Syyrian Armeija maan virallista armeijaa vastaan, toisella Jabhat al-Nusra, eli al-Qaidan syyrialainen siipi, kurdien YPG:ta vastaan. ”Rintama” on hieman suureellinen termi tässä yhteydessä, sillä sotaa käydään sissisodankäynnin menetelmin.

Turkki, joka haluaa laajentaa vaikutusvaltaansa Lähi-idässä, on aktiivinen monessa asiassa. Maanantaina 26. elokuuta ulkoministeri Ahmet Davutoglu sanoi turkkilaisen Milliyet-lehden haastattelussa Turkin olevan mukana Syyrian vastaisessa kansainvälisessä koalitiossa, vaikka sillä ei olisi YK:n päätöstä takanaan.

Jos Yhdysvallat toteuttaa uhkauksensa hyökätä Syyriaan kemiallisten aseiden takia, tilanne poikkeaa esimerkiksi Libyan lentokieltojärjestelyistä siten, että konflikti voi laajeta nopeasti usean naapurimaan väliseksi selkkaukseksi. Iran reagoisi nopeasti turkkilaisten joukkojen saapumiseen, sillä Syyriassa on jo iranilaisia joukkoja auttamassa alevi-uskonveljiään.

Egyptin levottomuudet ovat huolestuttava asia, mutta niihin ei käsittääkseni liity vaaraa konfliktin leviämisestä naapurimaihin. Sen sijaan Syyrian sisällissodan leviäminen laajaksi alueelliseksi sodaksi on täysin mahdollinen skenaario, jonka seurauksia on vaikea ennustaa. Eri vaihtoehdoille yhteistä on se, että kaikki ovat huonoja.

Minun asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan miten kansainvälisen koalition hyökkäys vaikuttaisi Libanoniin, jonka asioihin Syyria on sekaantunut monella. Jordanian kohdalla seuraus olisi ainakin entistä suurempi pakolaisten ryntäys sinne. Jos kansainvälinen yhteisö, suuremmassa tai pienemmässä kokoonpanossa, hyökkää Syyriaan, pakolaisista huolehtimisen valmistelut on aloitettava samaan aikaan kuin hyökkäyksen valmistelut, sillä pian alkavat syksyn sateet ja kylmät yöt.

Mahdollisen kansainvälisen hyökkäyksen seurauksista Turkkiin ja Kurdistaniin minulla sen sijaan on joitakin käsityksiä.

Turkin ja Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n rauhanneuvottelut ovat alkuvuoden toiveikkaasta tunnelmasta lähtien hiipuneet ja monet pitävät niitä jo epäonnistuneina. PKK on vetänyt joukkojaan pois Turkista sopimusten mukaisesti, mutta viime aikoina sissit eivät ole enää menneet Pohjois-Irakissa sijaitsevaan Qandiliin, vaan Länsi-Kurdistaniin eli Koillis-Syyriaan.

On vaikea uskoa, että PKK:n kovapintaiset taistelijat seuraisivat toimettomina vierestä kuinka ääri-islamilaiset jihadistit murhaavat kurdinaisia ja -lapsia. Luultavasti on vain ajan kysymys milloin hekin taistelevat jihadisteja vastaan.

Jos kansainvälinen liittouma päättää hyökätä Syyriaan, Turkki lienee joukkojen etunenässä. Tähän mennessä Turkki on tehnyt tiivistä yhteistyöstä Syyrian opposition kanssa. Sen väitetään muuan muassa toimittaneen sille aseita, vastoin kansainvälisiä sopimuksia. Muslimiveljeskunnan vahvassa otteessa oleva Syyrian Vapaa Armeija tekee tavalla tai toisella yhteistyötä jihadistien kanssa, vaikka siitä ei julkaista tiedotteita kansainväliselle yhteisölle. Ainakaan ne eivät taistele keskenään. Täten Turkki toimii ainakin epäsuorasti jihadistien kanssa.

Turkin suhtautuminen jihadisteihin tuskin muuttuu jos – tai todennäköisesti kun – turkkilaisetkin sotilaat ylittävät Turkin ja Syyrian rajan. Jos turkkilaiset sotilaat ja PKK:n sissit ajautuvat keskinäisiin yhteenottoihin Syyriassa, niiden väliset rauhanneuvottelut tuskin etenevät suotuisasti kotimaassa. Jos rauhanprosessi päättyy, Turkki voi ajautua kahden rintaman sotaan ja joutua taistelemaan sekä kotimaassa että ulkomailla. PKK alkaa olla hermostunut siitä, etteivät rauhanneuvottelut Turkin kanssa etene, vaikka PKK on hoitanut oman osuutensa sovituista asioista. PKK:n uusi komentaja Cemil Bayik antoi määräajaksi syyskuun ensimmäisen päivän, jonka jälkeen se saattaa lopettaa joukkojen vetämisen Turkista, mikäli Turkki ei nopeasti osoita parempaa sitoutumista rauhanprosessiin.

Monimuotoisia konflikteja voi olla edessä muuallakin; Syyrian sisällissodassa ei ole vain yhtä osapuolta, vaan kolme pääryhmää ja niiden sisällä vielä useita alaryhmiä.

Syyrian nykytilanteessa on yhtäläisyyksiä siihen, miten kansainväliset joukot hyökkäsivät Yhdysvaltojen johdolla Irakiin kymmenen vuotta sitten. Sen lisäksi, että verrataan asetarkastajien työtä näissä maissa ja suurvaltojen erimielisyyksiä YK:ssa, pitäisi pohtia myös mitä Irakin miehityksellä saatiin aikaan. Eipä juuri muuta kuin Saddam pois vallasta, ja portit auki kansainvälisille öljy-yhtiöille Irakiin. Saddamin jälkeinen maa on taantunut klaanien hallitsemaksi valtioksi, joka on hajoamassa kolmeen osaan. Jos Syyrian jakautuminen kolmeksi autonomiseksi alueeksi tai itsenäiseksi valtioksi virallistetaan, paineet samaan lisääntyvät myös Irakissa.

Lähes neljäkymmentä kurdipuoluetta järjestää Hewlêrissa, Kurdistanin autonomisen alueen pääkaupungissa, Kurdistanin kansalliskongressin 15.–17. syyskuuta. Mukana ovat kaikki suuret puolueet ja aseelliset järjestöt. Tämä on ensimmäinen kerta kurdien historiassa, kun eripuraiset järjestöt neuvottelevat yhteistyöstä näin suuressa tapahtumassa. Sitä isännöi Kurdistanin autonomisen alueen presidentti Masoud Barzani. Työryhmä, jossa on kaksitoista suurimpien puolueiden edustajaa, on valmistellut kongressia Hewlêrissa heinäkuusta lukien. He ovat lähettäneet delegaation Länsi-Kurdistaniin ja presidentti Barzani on puhunut jopa omien sotilaidensa lähettämisestä Syyrian kurdien tueksi. Yhdysvallat teki tosin nopeasti selväksi, ettei se pidä tästä ajatuksesta. Länsi-Kurdistanin kriisi on kurdipuolueille, erityisesti Masoud Barzanin johtamalle KDP:lle ja Kurdistanin työväenpuolueelle PKK:lle, testi yhteistyön sujumisesta.

Verenvuodatus ja silmitön väkivalta Syyriassa on saatava loppumaan, mutta vaarana on, että kansainvälinen väliintulo johtaa pikemminkin konfliktin laajenemiseen kuin pienenemiseen. Poliittisen ratkaisun etsiminen on avainasia, eivät ilmaiskut. Niillä pitäisi olla takanaan kauaskantoisempi suunnitelma kuin Bashar al-Assadin saaminen pois vallasta. Saddam saatiin pois vallasta Irakissa, mutta maan ongelmat eivät siihen loppuneet.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: