1.jpg

Kalat merten lämpömittareina

Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia huhti–toukokuussa 2013.

Valtamerten lämpenemisestä on tehty uusi analyysi, jossa on mukana meriveden lämpötilatietoja eri syvyyksiltä vuosilta 1958–2009. Tavoitteena oli selvittää muun muassa syvien vesien osuutta lämpenemisessä.

Tutkimuksen mukaan merivesissä on selvä lämpenemisen trendi noin vuodesta 1975 alkaen. Siinä on erotettavissa viileämpi notkahdus kahden merkittävän tulivuorenpurkauksen jälkeen (El Chichón 1982, Pinatubo 1991).

Vuosina 1997–1998 vallitsi voimakas El Niño -sääilmiö. El Niñon aikana valtameristä siirtyi veden haihtumisen myötä suuri määrä lämpöä ilmakehään. Sekin näyttää aiheuttaneen notkahduksen meriveden lämpötiloihin. Ilmakehän puolella oli siis lämmintä; vuodesta 1998 tuli mittaushistorian siihen mennessä lämpimin vuosi.

Vuoden 1999 jälkeen valtamerten lämpeneminen on jatkunut ”dramaattisella tavalla”. Aiempiin vaiheisiin verrattuna uutta on ollut se, miten nopeaa lämpeneminen on myös yli 700 metrin syvyydessä. Siellä on tapahtunut noin 30 prosenttia valtamerten koko lämpenemisestä viimeisen vuosikymmenen aikana.

Valtameriin on varastoitunut noin 90 prosenttia siitä lisälämmöstä, jota maapallon ilmastojärjestelmään on kertynyt viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Tämä diptyykki on koottu satelliittikuvista ja siinä näkyy suunnilleen puolet merien vallitsemasta planeetastamme. (Kuva © Nasa)

Tutkimus valtamerten lämpenemisestä julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Artikkeli on luettavissa myös tutkimukseen osallistuneen Kevin Trenberthin nettisivuilla.

Meriveden lämpeneminen tuntuu konkreettisesti siinä mitä lajeja kalastajat saavat pyydettyä. Vuoden 1970 jälkeen lämpimissä vesissä viihtyvien lajien osuus kalansaaliista on kasvanut sekä trooppisilla että ei-trooppisilla merialueilla.

Tutkijat määrittelivät 990 merissä elävän kalan ja selkärangattoman levinneisyysalueen vuosina 1970–2000. Levinneisyysalueen perusteella laskettiin mikä on kunkin lajin suosima keskimääräinen lämpötila (meren pinnassa).

Sitten analysoitiin, minkä lämpötilan lajeja tuli saaliiksi kalastuksellisesti tärkeimmillä merialueilla vuosina 1970–2006.

Lopuksi laskettiin kalastusalueille ”saaliin keskilämpötila”. Tämä tunnusluku muodostettiin muun muassa painottamalla alueen saalislajivalikoimaa kunkin lajin vuosittaisilla saalismäärillä.

Lauhkeilla ja subtrooppisilla vyöhykkeillä ”saaliin keskilämpötila” nousi vuosien 1970 ja 2006 välillä noin 0,23 celsiusastetta vuosikymmenessä.

Trooppisella vyöhykkeellä ”saaliin keskilämpötila” nousi aluksi, vuosina 1970–1980. Vähänkään viileämmässä viihtyvien lajien osuus saaliista väheni silloin. Tropiikki ei valitettavasti voi saada niiden tilalle täydennystä tropiikkia lämpimämpien seutujen lajeista, koska sellaisia seutuja ei ole.

Kalastajien saaliiksi saaman lajiston köyhtymisellä voi olla vakavia seurauksia tropiikin rannikkoväestön ruokaturvalle. Kuva on Gambiasta vuodelta 2003. (Kuva: Anguskirk/Creative Commons)

Kalansaalistutkimus julkaistiin Nature-lehdessä.

Yhdysvaltojen kansallinen lumi- ja jäätietokeskus NSIDC on mukana hankkeessa, jossa digitoidaan ja analysoidaan varhaisimpia Nimbus-satelliiteilla tehtyjä havaintoja napa-alueiden merijäästä. Joitakin analyysituloksia syyskuun 1964 vanhoista satelliittikuvista on saatu jo julkaisukuntoon.

Syyskuu on sitä aikaa vuodesta, jolloin arktisen merijään laajuus on pienimmillään. Nimbus 1 -aineiston mukaan arktisen merijään ala syyskuussa 1964 oli lähellä vuosien 1979–2000 syyskuiden keskiarvoa. Tulos viittaa siihen suuntaan, että arktisen merijään kesäinen laajuus on voinut olla 1960- ja 1970-luvulla vielä suhteellisen vakaa.

Eteläisellä napa-alueella merijää on syyskuussa laajimmillaan. Nimbus 1 -analyysin mukaan antarktisen merijään laajuus oli syyskuussa 1964 noin 19,7 miljoonaa neliökilometriä. Se on suurin piirtein 260 tuhatta neliökilometriä enemmän kuin vuosien 1979–2012 suurinkaan antarktinen maksimi.

Huhtikuussa 2013 arktisen merijään ala oli keskimäärin 14,37 miljoonaa neliökilometriä, mikä on perinteisissä tilastoissa seitsemänneksi pienin huhtikuinen lukema. Se on noin 630 tuhatta neliökilometriä (eli nelisen prosenttia) pienempi kuin huhtikuiden keskiarvo vuosina 1979–2000.

Huhtikuun keskilämpötiloissa oli taas mielenkiintoista hajontaa, kuten kartalta näkyy. Globaalisti laskettuna viime kuu oli mittaushistorian 13:nneksi lämpimin huhtikuu sekä Nasan että Noaan tilastojen mukaan.

Huhtikuun 2013 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981–2010 keskiarvosta. Keskimääräistä kylmempi huhtikuu on merkitty sinisillä sävyillä, keskimääräistä lämpimämpi punaisilla. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi poikkeama pitkän aikavälin keskiarvosta. (Kartta © Noaa)

Kaupallisella alalla myynnin lisäämisessä on ollut tapana luottaa siihen pienuuden illuusioon, jonka syntyy kun tasaluku jätetään hieman vajaaksi. Kärsiiköhän ilmastonsuojelu samasta illuusiosta? Maapallolla on eletty koko 2000-luku ilmakehässä, jossa on ”vielä vain” noin 370, 380 tai 390 miljoonasosaa hiilidioksidia.

Viime vuoden keväänä tuo houkutteleva ”tarjous” alkoi vanhentua, kun neljänsadan miljoonasosan hiilidioksidipitoisuus alkoi ylittyä syrjäseutujen mittausasemilla jopa kuukausikeskiarvoissa (ks. Sääasema 6.6.2012).

Sama pyöreä luku on ollut ajankohtainen myös tänä keväänä. Havaijin Mauna Loan mittausasemalla hiilidioksidin vuorokautinen keskiarvo ylitti 400 miljoonasosaa ensimmäistä kertaa sikäläisessä mittaushistoriassa. Mauna Loan mittaustoiminta alkoi vuonna 1958. Neljänsadan ylityksiä on tapahtunut tänä vuonna muuallakin.

Neljänsadan miljoonasosan ylittymisen merkitys on enemmän symbolinen kuin tieteellinen, mutta ei kannata aliarvioida ilmastonsuojelun psykologista puolta. Miltä tuntuu vaikka sellainen ajatus, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei laske alle neljänsadan enää meidän elinaikanamme? Nykymenolla nousemme 450 miljoonasosaan vuoteen 2038 mennessä. Toivottavasti edes se kuulostaa paljolta ja saa ihmiset toimimaan asiassa entistäkin päättäväisemmin.

Mauna Loan tuorein tieto ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta löytyy nyt päivittäin uudelta kätevältä sivustolta The Keeling Curve. Sääasema suosittelee! Tämän vuoden korkein vuorokautinen keskiarvo saattaa olla vasta tulossa.

Kuvankaappaus keelingcurve.ucsd.edu-sivustolta 21.5.2013.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: