Kaikki haluavat nyt Koillisväylälle

Teksti Kristiina Koivunen

Arktisen alueen perustiedot tumpelolle.

Olin viime viikolla kiinnostavan kirjan julkaisutilaisuudessa. Arktinen kutsuu – Suomi, EU ja arktinen alue antoi minulle – aiheeseen täysin perehtymättömälle henkilölle – perustiedot asiasta, joka pompahtaa jatkuvasti esiin tiedotusvälineissä. Ilmastonmuutoksen kääntöpuoli on, että jäämassojen pienentyessä Pohjoisella jäämerellä öljynporaus siellä helpottuu (eli saadaan lisää energiaa kasvihuonekaasujen tuottamiseen, mikä kiihdyttää ilmastomuutosta ja öljynporausolosuhteet helpottuvat vielä lisää).

Kirjan ovat julkaisseet Lapin yliopiston arktinen keskus ja ulkoministeriön Eurooppa-tiedotus.

Koillisväylä löydetään uudestaan: mikä mahtava markkina-alue suomalaiselle jäänmurtajateollisuudelle! Uusi Nokia on löydetty? Juuri perustetun Suomen arktisen seuran valtuuskunnan puheenjohtaja on Esko Aho, ja hallituksessa istuu henkilöitä, joiden organisaatiot toimivat jo arktisella alueella (eivätkä suinkaan ympäristöjärjestöissä).

Ehkä suomalaiset valloittavat markkinat ennen kiinalaisia, vaikka jäiden sulaminen lyhentää matkaa Kiinasta arktiselle alueelle. Edessä näkyy tulevaisuus, jossa vanha monivuotinen jää on kadonnut. Pohjoinen jäämeri jäätyisi silloin sydäntalvella ja sulaisi kesällä, aivan kuten Suomen meret tekevät. Juuri tähän skenaarioon perustuu taloudellinen, poliittinen ja strateginen mielenkiinto arktisia vesiä kohtaan uutena globaalina liikenneväylänä (sivu 34).

Arktisen alueen öljyä hamuaa erityisesti Shell, joka on käyttänyt viisi miljardia dollaria poraukseen Arktiksella. Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila kieltäytyy puhumasta asiasta julkisuudessa, mutta Voiman vt. päätoimittaja Jari Hanska oli saanut häneen näköyhteyden Helsingin yliopiston käytävällä, kun Ollila pinkoi kokoukseen.

Mistä muusta pohjoisessa on kyse? Löysin kirjasta perustiedot helppolukuisessa, mutta osittain hampaattomassa muodossa. Esimerkiksi Sodankylästä kerrotaan näin (sivu 17): ”Sodankylän alueelle on avattu uusi nikkelikaivos. Siellä on myös kultakaivos, ja siellä on tehty maailmanluokan malmilöydös – suojellun aapasuon alta.”

Sodankylän nimi on tunnettu myös keskiyön auringon elokuvafestivaalista, joka aina vetää maailmankuuluja ohjaajanimiä. Nyt edessä voi olla muutos, joka tekee siitä kasvavan kaivoskaupungin. Aurinko laskee lopullisesti elokuvajuhlien ylle, jos Sodankylä muuttuu toiseksi Talvivaaraksi.

Kirjan kartat ovat kivoja: niissä keskipisteenä on pohjoisnapa, jonka ympärille arktiset alueet levittäytyvät – pääkaupungit, kuten Helsinki ja Moskova, ovat kaukaista periferiaa.

Ilmastonmuutosta käsittelevässä luvussa faktoja ei kaunistella: Arktisen ikiroudan sulaminen saattaa tuntuvalla tavalla vaikuttaa kasvihuoneilmiöön koko planeetan tasolla. Ikiroutaan on varastoitunut erittäin paljon kasvihuonekaasuja, kuten hiilidioksidia ja metaania, eikä ikiroudan tilannetta ole otettu mukaan hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n käyttämiin ilmastomalleihin (sivu 36).

Kirjan voi ladata netistä ja sitä saa ilmaiseksi Eurooppa-tiedotuksen sivuilta suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja pohjoissaameksi.

Markku Heikkilä ja Marjo Laukkanen: Arktinen kutsuu. Suomi, EU ja arktinen alue. Arktinen keskus/Lapin yliopisto ja Eurooppatiedotus/Ulkoministeriö 2013.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: