Entisen suurvallan vastuu

Teksti Fanny Malinen

Käytettiinkö Britannian myymää natriumfluoridia hammastahnaan vai kemiallisiin aseisiin?

Britannian parlamentti hylkäsi viime torstaina pääministeri Cameronin esityksen maan osallistumisesta sotatoimiin Syyriaa vastaan. Päätös oli paitsi yllättävä, myös melkoinen arvovaltatappio Cameronille – ei olekaan poissuljettua, että tekosyy uuden äänestyksen järjestämiseen vielä löytyisi.

Äänestyksen tulos kertoo varmasti jotakin Cameronin aseman heikkenemisestä koalitiohallituksen ja oman puolueensa sisällä. Vielä enemmän se kertoo epäonnistuneen ja laajaa vastustusta herättäneen Irakin sodan perinnöstä. Pettyneiden konservatiivikansanedustajien kommentit siitä, että jättäytyminen pois Syyrian-operaatiosta pienentää Britanniaa ja horjuttaa maan asemaa maailmassa, puhuvat kuitenkin kiinnostavaa kieltään imperialistisen mentaliteetin syvyydestä.

Britannia on niin tottunut hallitsemaan suurta osaa maailmasta, että se kuvittelee roolikseen kantaa maailmanpoliisin vastuuta. Poliitikoille ei vain näytä tulevan mieleenkään, että vastuuta voisi kantaa myös muuten kuin sotatoimin.

Syyrian konflikti on vaatinut arviolta sadantuhannen ihmisen hengen ja tehnyt yli miljoonasta pakolaisia. Jo pitkään on ollut selvää, että jotakin täytyy tehdä. Silti keskustelu mahdollisesta interventiosta keskittyy täällä pitkälti Britannian omaan uskottavuuteen.

Maan imperialistinen asema ei ole vain historiallinen jäänne. Se perustuu sotilaallisten lihasten lisäksi taloudelliseen voimaan, sekä erityisesti näiden kahden yhdistelmään. Britannia on yksi maailman johtavia aseiden ja turvallisuuslaitteiden viejiä. Asekauppaa vastaan kampanjoiva CAAT-järjestö on laskenut, että valtion vuosittainen tuki aseteollisuudelle, lähinnä vienninedistämisen ja tutkimuksen muodossa, ylsi vuosituhannen alkuvuosina 888 miljoonaan puntaan.

Britannia ei kuitenkaan aina onnistu erottamaan, keiden kanssa käydä kauppaa. Parhaillaan täällä kiistellään siitä, vietiinkö Syyriaan natriumfluoridia kansannousun alkamisen jälkeen vai ei, ja jos vietiin, onko sitä käytetty hammastahnan vai kemiallisten aseiden valmistukseen.

Alkuvuodesta 2011 Cameron herätti huomiota, kun hän kiersi Lähi-itää edistämässä asekauppaa vaikka arabikevät oli kuumimmillaan. Britannia oli juuri joutunut perumaan asevientilupia Libyaan ja Bahrainiin, kun maiden hallitukset tukahduttivat kansannousuja väkivalloin.

Samana vuonna Bahrainin edustajia oli kuitenkin kutsuttu turvallisuus- ja puolustusmessuille Lontooseen.

Tämä kahden vuoden välein järjestettävä tapahtuma on taas ensi viikolla, ja siellä esitellään erilaisia innovaatioita paitsi aseteollisuuden, myös joukkojenhallinnan saralla – mikä varmasti kiinnostaa sellaisia maita kuin Turkki ja Brasilia. Viimeiset pari vuotta ovat kuitenkin osoittaneet, että voimasuhteet ja tilanteet muuttuvat niin nopeasti, että suurvaltojen on hyvin vaikea määritellä, kuka on hyvis ja kuka on pahis. Siinä on menty vikaan ennenkin, ei vähiten siksi etteivät konfliktit ole niin mustavalkoisia. Siksi on vaarallista myydä aseita yhtään kenellekään.

Toisinaan tekee mieli kysyä, olisiko diplomatia suositumpi vaihtoehto, jos sillä tekisi miljardeja.

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu