Eläinaktivistin työ jatkuu

Teksti Kadri Taperson

Kesällä pitää aloittaa valmistelu syksyn kampanjoihin.

Kesä on tulossa ja blogi menee lomalle, mutta minä en mene. Kun katson, mistä olen tänne edellisen vuoden aikana kirjoittanut, aiheena on enimmäkseen eläimet niin kuin lupasinkin. Kirjoitan myös itsestäni eläinjuttujen lomassa, ihminen kun taitaa olla sellainen, että itsestään hän helpoiten puhuu.

Haluaisin nyt kiittää niitä eläinihmisiä, jotka tapasin pari viikkoa sitten Helsingissä. Sain suoraa tietoa, että kuka tätä blogikirjoitusten sarjaa lukee. Kun tapasin heitä – tietenkin eläinihmisiä – ja he olivat lukeneet niin norsusta kuin muistakin eläimistä. Kiitos teille.

Haluan myös kiittää niitä eläinihmisiä, jotka tulivat eilen Helsinkiin mielenosoitukseen turkistarhauksen lopettamiseksi ja jotka sitä ennen keräsivät tuhansia allekirjoituksia saman asian puolesta. Uskomatonta ja inspiroivaa!

Mitä voimme tällä puolen merta näyttää eläinihmisten toimista? Vaikka sitä, että maanantaina aamulla eläinjärjestöt laittoivat nettiin adressin, jonka allekirjoittamalla vaatii eläinsirkusten lopettamista Virossa. Uskon, että tänään tulee jo 10 000 ääntä täyteen tai sitten huomenna.

Kesälle tulee paljon töitä, kun täytyy valmistella lakiehdotusta ja suunnitella lobbaustyötä. Tuntuu, että on korkea aika viedä vaatimus Riigikoguun, Viron parlamenttiin.

Mutta työ on loputonta. Näinä päivinä on monien eläinihmisten pitänyt vastata kysymykseen, miksi me vastustamme kaikkien eläinten käyttöä sirkuksessa, emme vain villieläinten. Sitä on vaikea selittää niille, jotka eivät osaa nähdä eläintä samanarvoisena kuin ihmistä. Ihminen näkee eläimiä kovin erilaiseen tapaan ja se on minusta pääongelma. Niin että minä en mene lomalle. Teille kaikille hyvää kesää!!

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu