1.jpg

Ekoscifinovelleja

Teksti Oona Juutinen

Lopunajan lauseet: Huomenna tuulet voimistuvat.

Reilun vuoden toiminnassa ollut pienkustantamo Osuuskumma on mielestäni yksi tämän hetken mielenkiintoisimpia kirja-alan projekteja Suomessa. Osuuskuntamuotoista kustantamoa pyöritetään totutusta poikkeavalla tavalla, ja poikkeavia ovat sen julkaisutkin – kaksi aiempaa antologiaa ovat koonneet yhteen suomalaista steampunkia ja erilaista romantiikkaa. Täältä siis pesee tervetullutta vaihtelua perisuomalaiseen, lakoniseen mies ja kirves-tyyppiseen kirjallisuuteen!

Huomenna tuulet voimistuvat on Osuuskumman kolmas novelliantologia, ja tällä kertaa kummalaiset tarjoilevat lukijoille ympäristökysymyksiä käsittelevää spekulatiivista fiktiota. Kokoelman yksitoista novellia koskettavat erilaisia aiheita aina ekoterrorismista siemenpatentteihin sekä ihmisen kyseenalaiseen asemaan ravintoketjun yläpäässä.

Spekulatiivisen fiktion luonteeseen kuuluu pohtia entä jos -kysymyksiä, kehitellä nykymaailman menoa pidemmälle ja sen kautta miettiä, millaista tällä pallollamme voisi joskus tulevaisuudessa olla. Ja kun kyseessä on nimenomaan ekologisiin kysymyksiin keskittyvä spekulatiivinen fiktio, ei liene ihme että novellien maailmankuvat eivät ole erityisen ruusuisia. (Sitä saisikin olla aikamoinen optimisti, jos kuvittelisi asioiden suuresti parantuvan lähitulevaisuudessa.) Tästä huolimatta kokoelman novelleista ei paista läpi kertomuksen muotoon puettu paasaaminen, ja niinpä myös pelkkää hyvää tarinaa etsivät voivat huoletta tarttua tähän pieneen kirjaan.

Kirjan kaikkien novellien ideat ovat tuoreita ja kiinnostavia, mutta kuten antologioiden kohdalla usein tapaa käydä, ovat tarinat toteutukseltaan hieman epätasaisia. Toisaalta osuuskummalaiset muun muassa kustannustoimittavat toinen toisiaan, joten ei liene reilua vaatia heiltä suurilla resursseilla täydellisesti toimitettua tuotetta. Samaten antologian ulkonäkö on hieman liian omakustannemainen omaan makuuni, mutta uskon että ulkonäköasioitakin on tulevaisuudessa helppo vielä pikkuisen petrata.

Novelleista on mainittava erikseen kokoelman toisen toimittajan, kirjailija Saara Henrikssonin valaita käsittelevä Painovoiman sieppaamat. Usein novelleista jää mielestäni uupumaan joko ideaa tai toteutuksen tasoa, mutta Henrikssonilta löytyy molempia. Lisäksi ne sattuvat vielä olemaan kauniissa tasapainossa.

Itselleni täysin tuntematon Jussi Katajala puolestaan oli kokoelman ehdoton yllättäjä Mare Nostrum -novellillaan. Merenelävien nousu aseelliseen vastarintaan maailman vesiä saastuttavia ihmisiä vastaan on ideana todella ovela, ja kirjoittajan käyttämä kielikin toimii kivasti. Katajalan kehittämä skenaario löytää todennäköisesti myös tiensä painajaisuniini – kärsin jonkinasteisesta kalmarifobiasta jo valmiiksi, eivätkä Mare Nostrumin katalat kalmarit ainakaan auttaneet asiaa! En enää koskaan voi katsoa kyseisiä eläimiä pohtimatta, millaisia suunnitelmia ne parhaillaan meidän päidemme varalle punovat.

Ympäristökysymyksiä sekä maamme ja maailmamme suuntaa käsittelevälle fiktiolle on ehdottomasti paikkansa ja genren soisi kasvavan suuremmaksi Suomessakin. Huomenna tuulet voimistuvat ottaa hienon askeleen tällä tiellä, ja siitä kuuluu Osuuskummalle suuri kiitos.

Saara Henriksson ja Erkka Leppänen (toim.): Huomenna tuulet voimistuvat. Osuuskumma 2013. 212 s.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *