Ei tuhota kaikkea kriisin tähden

Teksti Fanny Malinen

Lontoon-kirjeenvaihtaja haluaisi uskoa asioiden Suomessa olevan paremmin.

Olen viime vuodet seurannut, kun Britannian hallitus talouskriisin varjolla hävittää hyvinvointivaltion rippeitä minkä ehtii.

Köyhyys lisääntyy sellaista vauhtia, että päätä huimaa: ruoka-apuun turvautuvien määrä kasvoi 170 prosenttia viime vuoden huhtikuusta tämän vuoden huhtikuuhun. Puolessa avunsaajatalouksista oli ainakin yksi työssäkäyvä jäsen, mutta palkoilla ei elä. Pikavippejä otetaan maassa miljoona kuukaudessa, ja näistä lähes 400 000 menee välttämättömyyksien kuten ruoan ja laskujen maksamiseen. Työttömyyskorvaustakin kun saa nykyisin hakea vasta, kun on ollut viikon työttömänä.

Aina Suomeen tullessa tuntuu siltä, että asioiden täytyy täällä olla paremmin. Siksi onkin niin hyytävää huomata, että pohjoismainen hyvinvointivaltio on lähinnä minua vanhempien ihmisten muisto. Jopa markkinauskoinen The Economist ylistää uutta pohjoismaista kapitalismin mallia, johon kuuluu yrittäjyyteen ja innovaatioihin kannustaminen, laskevat verot ja valtion menot sekä alhainen julkinen velka.

Helposti unohtuu kuitenkin, että pohjoismaiseen kapitalismin malliin kuuluvat myös OECD-maiden nopeimmin kasvava epätasa-arvoisuus.

Eniten minua onkin elokuun mittaan huolestuttanut puhe sosiaaliturvan muuttamisesta vastikkeelliseksi. Ylen teettämän tutkimuksen mukaan se on suomalaisten laajimmin kannattama rakenneuudistus, jonka kannalla on 65 prosenttia vastaajista. Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkökin on yllättynyt kovan oikeistolaisista arvoista, mutta yhdistää kyselytuloksen suomalaiseen kulttuuriin liittyvään työn arvostamiseen.

Useampikin asiantuntija on jo ehtinyt kritisoida ehdotusta, sillä palkkatöitä kaikille ei yksinkertaisesti ole teollisuuden siirtyessä pois Euroopasta. Sitä, että puretaan sosiaaliturvaa mutta ei lisätä työpaikkoja, on Britanniassa kokeiltu Thatcherin ajoista lähtien. Resepti on tuottanut köyhyyttä, eriarvoisuutta ja yhteiskunnallisia levottomuuksia, jotka ovat tämänkertaisen kriisin myötä eskaloituneet.

Britanniassa on kokeiltu sitäkin, että työttömät laitetaan palkattomiin töihin. Ohjelman nimi on workfare. Työvoimatoimistojen virkailijat voivat määrätä työttömän kuukauden mittaiseen harjoitteluun, josta kieltäytyminen johtaa tukien menettämiseen ensin 13 viikoksi, sitten puoleksi vuodeksi. Workfare-hommissa kuitenkaan tuskin saa kovin antoisaa työkokemusta: niihin voi päätyä sellaisiin yrityksiin kuin McDonald’s, Pizza Hut tai Asda. Helmikuussa hovioikeus määräsi laittomaksi tapauksen, jossa yliopistosta valmistunut birminghamilainen Cait Reilly oli pakotettu lopettamaan vapaaehtoistyönsä museossa ja ottamaan vastaan palkattoman paikan halpakauppa Poundlandissa.

Lisäksi The Guardian kirjoitti vuoden 2012 alussa, että workfare-ohjelmaan määrätyistä 24 prosenttia oli etnisistä vähemmistöistä – verrattuna vapaaehtoiseen työharjoitteluohjelmaan ohjattuihin 16 prosenttiin. Työministeriön mukaan ohjelmat eivät ole suoraan verrattavissa, mutta luvut herättävät silti kysymyksiä, etenkin kun workfareen määrääminen on työvoimatoimiston henkilökunnan harkintavallassa.

Palkaton työ Mäkkärissä jos naama ei satu miellyttämään työkkärin virkailijaa on kieltämättä pitkän tien päässä. Ei kuitenkaan liene kaukaa haettua todeta kyseisen polun alkavan siitä, että työttömän oikeus sosiaaliturvaan kyseenalaistetaan. Talouskriisi tarjoaa mahdollisuuden esittää ajatuksia, jotka ”normaalitilanteessa” eivät menisi läpi – tosin kriisithän kuuluvat olennaisena osana kapitalismiin – mutta sananahan kriisi tarkoittaa käännekohtaa, joka voi tuoda mukanaan myös muutoksen hyvään. Miksipä se ei siis voisi olla mahdollisuus myös progressiivisempaan kokeiluun. Perustulo mahdollistaisi työn uudelleenmäärittelyn ja ihmisarvoisen toimeentulon silloinkin, kun perinteistä duunia ei kaikille riitä.

Olin kesäkuussa Lontoossa luennolla, jossa taloustieteen professori Guy Standing esitteli tuloksiaan perustulokokeilusta Intian Madhya Pradeshissa. Vuonna 2010 käynnistyneen ohjelman aikana yli 6 000 köyhälle maaseudun asukkaalle oli jaettu vastikkeetonta rahaa. Professorin tutkimusryhmä oli havainnut selkeitä parannuksia ihmisten terveydessä, ravinnossa ja koulunkäynnissä. Lisäksi velkaantuneisuus oli vähentynyt ja tuottavuus kasvanut. Ilmaista rahaa ei siis käytetty vaikkapa viinaan. Eniten perustulosta olivat hyötyneet vammaiset ja muut huono-osaiset ryhmät, ja kokeilua ollaan laajentamassa.

Intian maaseutu on totta kai täysin eri konteksti kuin rakennemuutoksen ravistelema Suomi tai luokkaerojen repimä Britannia. Standingin ydinhavainto on kuitenkin yksinkertainen: köyhät ovat vastuullisia. Siitähän koko keskustelussa on kyse – uskotaanko, että vastikkeeton toimeentulo passivoi, vai haetaanko syytä köyhien pahoinvointiin ja työttömien syrjäytymiseen muualta yhteiskunnasta.

Ajatus vastikkeellisesta sosiaaliturvasta on niin vaarallinen juuri siksi, että se kyseenalaistaa koko hyvinvointivaltion perusteet: vie pohjan ajatukselta, että valtio pitää huolen ihmisistä ikään, terveydentilaan ja kykyihin katsomatta. Se muuttaa valtion ja sen asukkaiden suhteen vaihtoon perustuvaksi, sellaiseksi, jossa mitään ei anneta ilmaiseksi.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu