HenkilökohtaistaKirjoittanut katriina rosavaara

Ainainen ystävänpäivä

Lukuaika: < 1 minuutti

Ainainen ystävänpäivä

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Katriina Rosavaara

Tutkimuksen mukaan 57 prosenttia suomalaisista kannattaa samaa sukupuolta olevien avio-oikeutta.

Tarinan mukaan Valentinen päivä on nimensä velkaa saman nimiselle marttyyrille, joka menetti henkensä vihittyään sotilaita. Sotilaat eivät lain mukaan saaneet mennä naimisiin. Toisen version mukaan samainen Valentine oli kehottanut miehiä jättämään sodat sotimatta ja jäämään kotiin rakkaansa luo. You are my Valentine.

Englanninkielisen maailman virallista rakkaudentunnustuspäivää voidaan juhlistaa Britanniassa tänä vuonna sateenkaarin koristelluin sydämin, äänestihän parlamentin alahuone viime viikolla samaa sukupuolta olevien parien avioliittojen puolesta. Laki tullee voimaan jo ensi vuonna. Ranskan parlamentti hyväksyi maanantaina avioliittolain, jolla taataan myös samaa sukupuolta oleville pariskunnille oikeus solmia avioliittoja ja adoptoida.

mainos

Suomi kehuu mielellään olevansa tasa-arvon mallimaa, vaikka rekisteröidyssä parisuhteessa eläville on tarjolla vain osa avioliittolaisten oikeuksista. Perustuslain mukaan suomalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, mutta vähemmistöille saa riittää vähempi? Parisuhteensa muotoa kun ei saa meillä valita itse, sen määrittää puolison sukupuoli.

Lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista ei 76 kansanedustajan allekirjoituksesta huolimatta ole edennyt lakivaliokunnassa. Edellisissä eduskuntavaaleissa 70,5 prosenttia äänioikeutetuista käytti äänioikeuttaan, eli uurnilla kävi noin kolme miljoonaa äänestäjää. Kun tiedämme, että 38 prosenttia kansanedustajista on allekirjoittanut lakialoitteen, voidaan todeta, että näiden edustajien takana on yli miljoonan suomalaisen ääni. Se ei ole vähän.

Tuoreen tutkimuksen mukaan 57 prosenttia kannattaa samaa sukupuolta olevien avio-oikeutta. Tämä tarkoittaa noin 2 850 000 suomalaista, yli puolta koko väestöstä. En tiedä mikä lakivaliokunnan puheenjohtajan, Anne Holmlundin (kok.), mielestä olisi tarpeeksi? Saivartelun sijaan on tärkeää, että lakialoite saadaan eduskunnan käsittelyyn mahdollisimman pian. Tähän tarvitaan hallituspuolueiden puheenjohtajien vastuunottoa ja näkyvää ulostuloa ihmisoikeuksien puolesta.

Jos yhdenvertaisuus jää edelleen jumittamaan konservatiivipolitiikan pelinappulana, käy kuin Valentinen päivän vietolle, kun se 1980-luvulla saapui Suomeen. Rakkaus kilpistyi ystävyydeksi ja epäromanttiseksi postikorttisesongiksi. Ystävyydestä ja kumppanuudesta voimme toki nauttia syömällä suklaat itse ja keräämällä porukalla 50 000 nimeä tasa-arvoisen avioliittolain kansalaisaloitteeseen. Tahdon2013-kampanja käynnistyy 19.3. mutta kampanjaa voi tukea ruusurahoilla jo nyt.