1.jpg

Viro herää kasvisruokaan

Teksti Kadri Taperson

Tallinnassa järjestetyt vegaanimessut olivat menestys.

Viron eläinsuojeluyhdistyksen ja muiden yhdistysten jo toista kertaa järjestämät vegaanimessut (Taimetoidumess, sivut Facebookissa) meni jälleen hyvin. Emme tiedä tarkkaan, kuinka paljon vieraita oli, mutta laskimme, että enemmän kuin tuhat. Vuoden päästä messut pitää luultavasti järjestää isomassa paikassa.

Paikalla oli paljon vieraita Suomestakin, pöytää pitämässä olivat myös Oikeutta Eläimille -yhdistys ja Vegaaniliitto. Vegaaniliitto oli painattanut Vegaia-lehden erikoisnumerostaan lisäkopioita, siten että ne riittivät messuilla jaettavaksi. Numerossa oli esitelty esimerkiksi, mistä Virosta saa kasvisruokaa.

Yksi Vegaian toimittajista, Anniina Ljokkoi sanoo, että Virossa vegaaniruokaan on kovasti kiinnostusta. Ljokkoi on Vegaaniliiton ja Viron Veganseuran jäsen. Hän sanoo, että ihmiset Tallinnassa eivät pelkää puhua suomea ja nuoremmat puhuvat englantia, niin he kysyvät paljon ja sanovat kritiikkiäkin, jos on tarve. Hän ja muut pöydänpitäjät sanoivat, että Tallinnaan tosiaan kannattaa tulla jakamaan tietoja.

Minusta näillä messuilla oli enemmän ihmisiä eri ikäryhmistä ja ihmiset tietävät vegaanisesta ruuasta enemmän kuin vuosi sitten. Tapahtuma oli kiinnostava ja hengeltään ystävällinen. Se, että vegaaninen maailmankuva on kovasti kasvussa, se lämmittää jokaista eläinystävällistä ihmistä.

Tulkaa seuraavalla kerralla mukaan!

Lauantaina 3.11. Tallinnassa messuiltiin kasvisruoan parissa. Kuvat: Gunnar Kuut.

Tapahtumasta uutisoitiin laajasti, muun muassa Kanal2:n Reporter-ohjelmassa, Postimees-lehdessä, Eesti Päevalehtessä sekä Delfi.ee-sivustolla ja Delfi.rus-sivustolla.

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu