Uimaan!

Teksti Satu Taskinen

Gänsehäufl avataan tänään. Sää onkin siihen sopiva: 25 astetta lämmintä ja aurinkoista jo näin aamupäivällä.

Gänsehäufl on laaja kaupunkilaisten virkistyskäyttöön varattu uimasaari, joka sijaitsee ihmisen muokkaamassa vesialueessa nimeltä Alte Donau. Se kuuluu Wienin pohjoiseen 22. kaupunginosaan nimeltä Donaustadt. Metsikköisen saaren rakentaminen liittyi Tonavan suitsimiseen Wienin alueella 1800-luvun lopulla.

Jo vuosikausien ajan Gänsehäufl-uimapaikan avajaiset on ehkä varmin kesäkauden merkki. Niistä muistutetaan uutisissa, ja siinä yhteydessä näytetään aina myös pieniä makupaloja paikan pitkää historiaa.

Monille wieniläisille Gänsehäufl on synonyymi kesälle. Porteista jonotetaan aamulla sisään ja vasta illalla ulos. Kävijöitä paikassa on kesäisin päivittäin jopa 30 000. Kaikille löytyy alueensa: lapsille uima-altaat telineineen, aikuisille lepopaikkoja vaatteilla ja ilman. Kaikille on myös sopivat baarit.

Suurin osa päivittäisistä Gänsehäufl-uimalan kävijöistä vuokraa ihan tavallisesti pienen kaapin, jossa voivat säilyttää vaihtovaatteensa ja mitä muuta nyt sattuvat päivän mittaan tarvitsemaan. Mutta on sitten niitäkin, joiden vuosikausia kestänyt jonottaminen on vihdoin palkittu kokonaisella omalla pienellä mökillä. Heille Gänsehäufl on vielä enemmän kuin paikka, jonne levittää pyyhe ja lukea kirjaa.

Haastattelussa yksi eläkeikään ehtinyt onnellisen näköinen nainen hymyilee leveästi kertoessaan, että kesäksi paikasta tulee hänelle toinen koti. Hän on tuskin malttanut odottaa saada laittaa mökkinsä talven jälkeen jälleen kuntoon; hänelle Gänsehäufl on vanhuuden ajan mieluinen ”residenssi”.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Häiriköt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *