Syyrian sisällissota uhkaa levitä naapurimaihin

Teksti Kristiina Koivunen

Turkki on näkyvästi mukana kansainvälisessä diplomatiassa haettaessa ratkaisua Syyrian kriisiin.

Niin sanotun arabikevään kansannousut Lähi-idässä ovat edenneet yleensä samalla tavalla: hallitus on kaatunut kansan osoitettua mieltä kaduilla muutaman kuukauden. Syyrian kansannousu on erilainen. Se on kestänyt jo puolitoista vuotta, eikä ratkaisua ole näköpiirissä. Syyrian monimutkaista tilannetta on verrattu lukkoon, johon löytyvä avain avaisi tien demokraattiseen kehitykseen myös lähialueilla. Toisaalta voi käydä päinvastoin: jos Syyrian umpisolmua ei saada auki, on vaara väkivaltaisuuksien leviämisestä.

Lähi-idässä on pinnan alla suuria jännitteitä. Bashar al-Assadin hallinnon romahtaminen Syyriassa nostaisi ne esille Iranissa, Libanonissa, Turkissa ja Irakissa. Se vaikuttaisi myös Israeliin.

Iranin havittelemaa ydinasetta pelätään erityisesti Israelissa. Toistaiseksi Iran ja Israel ovat tyytyneet sanasotaan, mutta kukaan ei osaa ennustaa, mitä tapahtuu, jos al-Assad menettää vallan ja alueen nykyinen hauras valtatasapaino sortuu. Iranin hallitus käyttää ydinaseuhkaa ja sen saamaa kansainvälistä huomiota sisäpolitiikan välineenä. Jos Israel pommittaisi iranilaisia ydintutkimuslaitoksia – kuten se on kerran aiemmin tehnyt – Iranin hallitus keräisi sympatiapisteitä kansalaisiltaan, jotka nyt kritisoivat sitä. Toisaalta al-Assadin tilalle Syyrian johtoon saattaa nousta taho, joka vihaa Israelia vielä häntä enemmän.

Aiheen monimutkaisten ulottuvuuksien ymmärtäminen edellyttää historiallista näkökulmaa: Syyria, Irak ja Turkki perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen jaettaessa romahtaneen ottomaanivaltakunnan alueita. Ongelmista, joita ei silloin pystytty ratkaisemaan, muodostui jäätynyt konflikti, joka nyt sulaa. Ensimmäisen maailmansodan perintöä olevien kiistojen ratkaiseminen näyttää olevan vaikeampaa kuin toisen maailmansodan seurauksena syntyneen kylmän sodan lopettaminen.

Turkki on näkyvästi mukana kansainvälisessä diplomatiassa haettaessa ratkaisua Syyrian kriisiin. Turkkilaiset kannattavat maansa aktiivista roolia. Turkissa on voimistunut menetetyn suurvalta-aseman eli Ottomaanien imperiumin ajan kaipuu. Vaikutusvallan saaminen Turkin eteläisessä naapurissa Syyriassa olisi ensimmäinen askel menneen mahdin palauttamisessa.

Sen sijaan Syyrian levottomuudet saattavatkin levitä Turkkiin. Tästä saatiin esimakua maanantaina 20. elokuuta Syyrian rajan lähellä sijaitsevassa Gaziantepessä, kun pommi-iskussa kuoli kymmenen ja loukkaantui yli kuusikymmentä ihmistä.

Pommi-isku tapahtui muslimien paastokuukauden eli ramadanin päättäneen sokerijuhlan toisena päivänä. Turkin viranomaiset vaikuttivat avuttomilta iskun jälkeen, heillä ei näyttänyt olevan aavistustakaan, kuka ajoi kaupungissa räjähtein lastattua autoa. Kun PKK ilmoitti, ettei se ole iskun takana, alettiin tutkia Syyrian sekaantumista iskuun. Gaziantepessa on 70 000 syyrialaista pakolaista.

Syyrian kurdit ottivat lähes koko Turkin vastaisella rajalla sijaitsevan asuinalueensa hallintaansa hämmästyttävän helposti viime heinäkuun 25. päivänä. Kansainvälinen median keskittyessä Damaskoksen ja muiden arabikaupunkien taistelujen seuraamiseen, kurdit rakentavat nyt itsehallintoa. Kurdeja on noin kymmenen prosenttia Syyrian kahdestakymmenestä miljoonasta asukkaasta.

Syyrialaisten sotilaiden yllättävä vetäytyminen ilman taisteluja Syyrian kurdialueelta on Bashar al-Assadin yritys estää Turkin sekaantuminen Syyrian konfliktiin. Hän antoi kurdien muodostaa suojavyöhykkeen maiden rajalle. Turkin kannalta erityisen vastenmielistä on, että Länsi-Kurdistaniin eli Syyrian kurdialueelle, julistetun itsehallintoalueen johdossa on Kurdistanin työväenpuoluetta eli PKK:ta lähellä oleva Democratic Union Party eli PYD. Turkki pitää PKK:ta terroristijärjestönä ja on käynyt sitä vastaan vuodesta 1984 lähtien aseellista taistelua, jossa on kuollut ainakin 40 000 ihmistä.

Turkin hallituksen seuratessa voimattomana autonomisen kurdialueen syntyä etelärajalleen, taistelut kurdeja vastaan ovat voimistuneet kotimaassa. Heinäkuun lopussa – siis samaan aikaan kuin Syyrian kurdit julistivat autonomian – PKK ilmoitti ottaneensa haltuunsa Semdinlin pikkukaupungin, joka sijaitsee Turkissa Irakin vastaisella rajalla. Taistelut alueella ovat jatkuneet siitä lähtien. Keskiviikkona 22. elokuuta, kaksi päivää Gaziantepen pommi-iskun jälkeen, PKK kaukolaukaisi sotilassaattueen reitille sijoitetun miinan, viisi turkkilaista sotilasta kuoli. Turkkilaisen Zaman-lehden internetsivun mukaan kymmenen turkkilaista F16-hävittäjää pommitti Pohjois-Irakin vuoristoa samana päivänä Semdinlin pommi-iskun jälkeen.

Turkki pommittaa usein Irakissa sijaitsevia Qandil- ja Zagros-vuoristoja kohteenaan PKK:n taistelijat. Pommitusten sotilaallista merkitystä pidetään vähäisenä; armeija yrittää näyttää turkkilaisille, ettei se ole toimeton PKK:n edessä.

Monet tahot yrittävät saada nyt jalansijan Syyriassa. Siellä syntyy uusia yhteistyökuvioita. Irakin kurdit kouluttavat syyrialaisia taistelijoita. Turkki on aktiivinen, se väittää al-Assadin toimittavan aseita PKK:lle. Se itse yrittää liittoutua Kurdistanin aluehallituksen kanssa ja sulkea PKK:ta lähellä olevan kurdipuolue PYD:n Syyrian rauhanprosessin ulkopuolelle. Suomalainen sananlasku sanoo, että mitä useampi kokki, sitä pahempi soppa. Tämä kuvaa hyvin Syyrian umpisolmua. Naapurimaiden asukkaat seuraavat Syyrian tilanteen kehittymistä reaaliajassa sosiaalisen median välityksellä.

Jos Syyrian kurdien autonomia onnistuu, sillä voi yllättäviä seurauksia, kuten kurdien keskinäisen yhteistyön lisääntyminen. Kurdien, Lähi-idän neljänneksi suurimman kansan, perusongelma on yhteistyökyvyttömyys. Tämäkin ongelma juontaa juurensa ottomaanivaltakunnan hajoamiseen. Niin sanotun Tanzimat-politiikan takia kurdien itsehallintojärjestelmät murskattiin ottomaanivaltiossa 1840-luvulta lähtien eivätkä ne kehittyneet kohti kansallista hallintoa, kuten muut ottomaanien alaisuudessa eläneet kansat pystyivät tekemään. Sata vuotta sitten jäätyneen kurdikysymyksen sulaminen saattaa tarkoittaa myös kurdien kansallisidentiteetin kehittymistä.

Eräs osa tätä prosessia voi olla PKK:n muuttuminen. Tähän asti militantti järjestö ei ole neuvotellut juuri minkään tahon kanssa – ei ole ollut kenen kanssa neuvotella. Syyrian kurdien autonomisella alueella on kaksi vahvaa poliittista ryhmää: PKK:ta lähellä oleva PYD ja Irakin vanhoillisia kurdipuolueita lähellä oleva Kurdish National Council eli KNC. Jos niiden yhteistyö onnistuu alueen hallinnosta vastaavassa Supreme Kurdish Council:ssa (mikä on autonomian toteutumisen edellytys), se saattaa muuttaa myös PKK:ta yhteistyökykyisemmäksi.

Jos suuret kurdipuolueet – Turkin PKK, Irakin KDP ja PUK, Syyrian PYD ja KNC sekä Iranin PJAK, Komala ja KDP-I – oppivat tekemään yhteistyötä keskenään, kurdien neuvotteluasema suhteessa turkkilaisiin, arabeihin ja persialaisiin muuttuu ratkaisevasti paremmaksi.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu