Rajojen ylittämisestä

Teksti Fanny Malinen

Edes EU-passilla ei välty kysymykseltä, miksi on tulossa Britanniaan.

Kävin hiljattain Euroopassa. Se tarkoittaa, että ylitin kanaalin: matka ei ehkä ole pitkä, mutta henkinen etäisyys Brittein saarilta Ranskan rannikolle on sitäkin suurempi. Se ei suinkaan pienene, kun britit näkevät itsensä olevan turvassa talouskriisiltä.

Olen ylittänyt rajan tarpeeksi monta kertaa huomatakseni, että Britannian rajaviranomaiset ovat järjestään vähemmän ystävällisiä kuin Ranskan. Mitä tulee tarkastusten tiukkuuteen, siinä ei tunnu olevan säännönmukaisuuksia: toisinaan ei tarvitse kuin vilauttaa passia, toisinaan matkatavarat läpivalaistaan.

Toissaviikolla osuin tiukempaan rajatarkastukseen. Keskellä yötä nostin painavan repun bussin ruumasta selkään jonottaakseni passintarkastukseen ja tulliin. Passia näyttäessäni molemmissa pisteissä viranomainen kysyi, miksi olen tulossa Britanniaan – vähän liian määrätietoisesti, jotta se olisi ollut small talkia.

Vastasin opiskelevani. Mitä, kuului seuraava kysymys. Kehitysmaatutkimusta ja kansantaloustiedettä Lontoon yliopistossa, kerroin.

Se tuntui kuitenkin kovin puolinaiselta vastaukselta. Opiskelu on jotakin tilapäistä: minä asun täällä. Olen tehnyt töitä ja äänestänyt kuntavaaleissa. Aktivismi, johon osallistun, vaikuttaa maan poliittiseen keskusteluun. Seurustelen britin kanssa. Yhtäkkinen kysymys passiani tarkastelevalta, virkapukuiselta henkilöltä pakottaa kuitenkin reagoimaan niin nopeasti kuin mahdollista, ilman epäröintiä. Redusoimaan olemassaolon kaikkein ilmeisimpään tekijään – siihen, josta seuraa vähiten jatkokysymyksiä.

Kysymys jättää olon, että minun maahan tulollani täytyy olla syy – että olen tulossa vieraaseen maahan enkä palaamassa kotiin reissusta. Ottaen huomioon, että olen EU-kansalainen tulossa toiseen EU-maahan, en näe kysymyksellä muutakaan tarkoitusta kuin psykologisen vaikutuksen. Se tekee minut tietoiseksi siitä, että olen ylittämässä rajaa.

Tätä mielikuvaa vahvistaa se, että tarkastukset ovat niin eri luokkaa halpojen bussilinjojen reiteillä kuin siinä kahden tunnin Eurostarissa Pariisiin, jolla matkustin kerran. Niitä, joilla ei ole rahaa, täytyy kontrolloida tarkemmin. Siksi Britannia on tiukentamassa rajavalvontaansa muista Euroopan maista, etenkin eteläeurooppalaisia silmälläpitäen.

Ja onhan aina ihmisiä, jotka eivät ole tarpeeksi onnekkaita omistamaan EU-maan passia ja vastaamaan oikein rajaviranomaisten kysymyksiin. Iloa siitä, että voi huoletta kallistaa selkänojansa sen ääriasentoon ja jatkaa unia bussin penkillä, heikentää kummasti se, että takana on tyhjä paikka.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu