Pilapiirtäjiltä & siivoojilta eivät työt lopu

Teksti Satu Taskinen

Kun vuosien lumet sulavat pois, Itävallan maaperään syydetty roska nousee vihdoin esiin.

Meillä kotona vaihdetaan yli sata vuotta vanhoja ikkunoita ja niiden puitteita uusiin. Tätä kirjoittaessani työmiehet uurastavat viereisissä huoneissa, ja koko asunnossa on – sanomattakin selvää – melkoisen kylmä. Tiili- ja muurilaastipölyn siivoaminen ei ota loppuakseen, ja tietynlaiseen siivoamiseen liittyy tämänkertaisen jutun aiheeni.

Kerroin viimeksi ihastuneeseen sävyyn wieniläisistä hienoista tanssiaisista. Lupasin antaa myöhemmin juhla-asiaan vähän toisenlaistakin näkökulmaa.

Kirjoitin, että monilla yhdistyksillä ja ammattikunnilla on kullakin omat tanssiaisensa, joissa hauskanpidon ohessa solmitaan kontakteja ja edistetään omia hankkeita. Joukkoon mahtuu monenmoisen aatteen kannattajaa, niin myös paljon kritisoitu usean opiskelijajärjestön kattojärjestö Wiener Korporations-Ring. WKR on avoimesti saksalaisnationalistinen organisaatio, jolla on näkyviä yhteyksiä Itävallan ja muiden maiden äärioikeistolaisiin poliitikkoihin ja muihin henkilöihin.

WKR:n Hofburgissa järjestämiä tanssiaisia vastustetaan vuosittain, koska niitä pidetään äärioikeistolaisia ja kansallissosialistisia ideaaleja vaalivien tahojen kokoontumispaikkana. Järjestö kutsuu vieraikseen näkyviä äärioikeistolaisia korkean tason poliitikkoja koti- ja ulkomailta.

Tänä vuonna vastustus oli erityisen kovaa, sillä tanssiaisten ajankohta tulkittiin liian pitkälle menneeksi provokaatioksi. Se nimittäin oli sama kuin 67. vuosipäivä Auschwitzista vapautumisen muistoksi. WKR-tanssiaisten järjestäjät sanoivat näiden kahden tapahtuman samanaikaisuuden olleen sattumaan. Heidän tanssiaisensa kun vietetään aina tammikuun viimeisenä perjantaina.

Paikalle kerääntyi äänekkäitä mielenosoittajia, ja juhlijoiden sisäänpääsyä Habsburgien linnaan häirittiin. Siitä FPÖ:n puoluejohtaja otti aiheen verrata tapausta vuoden 1938 väkivaltaiseen niin kutsuttuun kristalliyöhön. Hän sanoi: ”Olemme tämän päivän juutalaisia.” Tämä oli monelle presidenttiä myöten liikaa. Jo aiemmista sanakäänteistä oli tuloksena se, että juhlia vietettiin tänä vuonna Hofburgissa viimeistä kertaa.

Tästä kaikesta kirjoitettiin ja puhuttiin paljon niin maan sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Mutta ei pelkästään kirjoitettu puhuttu.

Samoihin aikoihin, kun wieniläinen kahvilakulttuuri oli juuri otettu Unescon immateriaalisen kulttuuriperinnön listalle, tanssiaiset poistettiin. Niiden joukossa olivat olleet myös WKR:n juhlat. Se oli selvä kannanotto hymistelyn, vaikenemisen, maton alle lakaisemisen ja vastuun kiertämisen sijaan. Itävaltaa on vuosikymmeniä syytetty välttelevästä asenteesta viime vuosisadan sotien aikaisiin tapahtumiin. Viime vuosina välttely on saanut rinnalle ihan oikeaa yksiselitteistä kannanottoa ja vanhojen kaappien siivoamista.

Tällaisia vanhoja asioita täällä siis yhä vain työstetään. Se muistuttaa hieman virtausta, joka Suomessa on menossa vähän lievemmässä muodossa. Kolmas sukupolvi kirjoittaa sodasta ja työstää sitä. Tekee selkärangan ojennusta, ja siinä mielessä kasvaa.

Siivoukseen liittyvät täällä Itävallassa myös käynnissä olevat monimutkaiset korruptiosumien selvittämiset. Päivittäin kuuluu uutisia milloin mistäkin paljastuksesta, yhteydestä, lahjontarahojen ottamisesta ja syytösten kieltämisestä.

Prosessi on pitkä. Epäselvyyksiä sietäviin asenteisiin on kuitenkin tulossa hyvää muutosta. Jotain oleellista roskaa ollaan siivoamassa isolla luudalla.

Toisaalta hirvittää, mitä kaikkea roskakasoista löytyy. Niin paljon moraalisesti tuomittavaa – joskaan ei aina yksiselitteisesti lain mukaan rikollista – toimintaa on ollut mahdollista jatkaa vuosikausia. Mukana on valtavia yhtiöitä ja korkean tason poliitikkoja.

Pilkan ja kauhistelun kohteeksi on joutunut erityisesti vuosituhannen alun musta-sinisen hallituksen valtionvarainministeri Karl-Heinz Grasser, jonka omat lausunnot antavat päänpudistukselle usein aihetta. Grasserin tapa vannoa syyttömyyttään kaikkiin finanssirikosepäilyihin herättää myötähäpeää. Päästäänkö hänen asiassaan koskaan päätökseen, jää nähtäväksi.

Kabaretisteilla ja pilapiirtäjillä ei ole pulaa aiheista. Yksi parhaista ja uskaliaimmista on osumatarkka Gerhard Haderer.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: