Teksti Oona Juutinen

Lopunajan lauseet: Jäljellä & North End – Niskaan putoava taivas.

Salla Simukan tulevaisuuden Suomessa ihmiset jaotellaan jo varhain erilaisiin ryhmiin heidän taipumustensa perusteella: Dramaatikko, Numeerikko, Sentimentaali, Aktivisti… Jäljellä-kirja kertoo 15-vuotiaasta Emmistä, joka on pelkkä Potentiaali – eksynyt, ulkopuolinen, vähän nolo.

Kotonakin Emmi tuntuu sulautuvan seinäpaperiin. Saadakseen huomiota hän päättää repäistä: hän karkaa kotoa! Yksi leikkimökissä vietetty yö riittää, ja Emmi palaa kotiin suurin odotuksin. Hämmästys onkin suuri, kun ketään ei ole vastassa – missään. Maailma on yön aikana tyhjentynyt ihmisistä.

Onnekseen Emmi törmää pian kahteen muuhun nuoreen, Visualisti-Onervaan ja Aktivisti-Atroon. Yhdessä he lähtevät selvittämään sitä, miksi aikuiset ovat yhtäkkiä kadonneet maailmasta. Mitä on tapahtunut? Ja miksi Emmi saa rakastamiinsa vanhoihin satuihin liittyviä kummallisia vihjeitä?

Jäljellä on sujuva tarina ja ennen kaikkea jännittävä arvoitus. Pahin lässähdys löytyy kirjan viimeisiltä sivuilta: loppuratkaisu ei nimittäin ole loppuratkaisua nähnytkään, vaan tarina jätetään täysin kesken odottamaan sarjan seuraavaa osaa. Se on pettymys. Kirjasarjojen perusolemukseen kuuluu toki seuraavan osan jännittynyt odottaminen, mutta olen myös vakaasti sitä mieltä, että kaikkien osien tulisi toimia ihan itsenäisinä teoksinakin.

Laura Lähteenmäen North End -sarjan aloitusosa toimii tältä osin paremmin. Kirja petaa selvästi tulevia tarinoita, mutta sen lopussa mikään ei jää pahasti kesken eikä lukijalle jää hölmistynyt, huijattu olo. Sarjan päähenkilönä seikkaileva 14-vuotias Tekla on juuri muuttanut pohjoiseen. Hän on joutunut jättämään kaverinsa taakseen ja aloittamaan alusta. Kun eronneet, vuoroviikoin kotona olevat vanhemmat mokaavat ja Tekla tajuaa jääneensä viikoksi yksin kotiin pikkuveljensä kanssa, hän riemastuu. Tässäpä tilaisuus olla iso ja itsenäinen!

Todellisuus on kuitenkin rankempaa kuin Teklan kuvitelmissa. Pohjoisen hyytävä ilma syö talosta äkkiä lämmön, ruokaa pitäisi saada ja veljestäkin huolehtia. Vanhoista ystävistä ei kuulu, eikä uusia löydy. Tiedossa on ehkä surkeimmat syntymäpäiväjuhlat ikinä. Ja kuka iski paikalliselle suklaatehtaalle ja tuhosi kaikki joulusuklaat? Taivas tuntuu totisesti putoavan Teklan niskaan.

Sekä North End että Jäljellä ovat teemoiltaan varsin perinteisiä nuortenkirjoja: ne käsittelevät ystävyyssuhteita, yksinäisyyttä, oman erikoisuuden etsimistä ja kasvamisen hankaluutta. Lähteenmäki lisää kirjansa kiinnostavuutta sivuamalla suklaatehtaan kautta muun muassa kaakaopapujen tuotantoa ja lapsityövoimaa. Simukan tarinoissa taas on seksuaalivähemmistöihin kuuluvia nuoria, joiden suhteita käsitellään ihastuttavan tavanomaisesti. Tärkeiden aiheiden esiintuonnista molemmille kirjailijoille iso papukaijamerkki!

Jäin kuitenkin miettimään, mikä on saanut kirjailijat tarttumaan dystopian leimaan. Kummankaan kirjan maailma kun ei tunnu erityisen dystopiselta. Tarinat ankkuroidaan lähitulevaisuuteen viittaamalla esimerkiksi ilmastossa ja teknologiassa tapahtuneisiin muutoksiin, mutta pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta kirjat voisivat aivan hyvin sijoittua tähän päivään.

Lieneekö kyse vain muoti-ilmiöstä? Haetaanko Suomessakin nyt omaa, Nälkäpeli-sarjan kaltaista menestystä? Sellaista tuskin löytyy, mutta jos yrittämisen tuloksena on mielenkiintoisia, uudenlaisia nuortensarjojen avauksia, en minä ainakaan aio valittaa.

Salla Simukka: Jäljellä. Tammi 2012. 224 s.

Laura Lähteenmäki: North End – Niskaan putoava taivas. WSOY 2012. 258 s.