Made in North Korea

Teksti Salla Kärkkäinen

Koreoiden yhdistyminen tulisi maksamaan noin kolme biljoonaa dollaria.

Koreoiden jakamisesta saakka kummankin osapuolen ensisijaisena tavoitteena on ollut yhdistyminen. Lähes 60 vuoden erimielisyydet ovat jatkuneet lähinnä siksi, etteivät maat ole päässeet yhteisymmärrykseen, kumman ehdoilla yhdistyminen tapahtuisi. Sodan jälkeen pohjoinen oli vahvoilla taloudellisesti, koska teollisuuden tuotantolaitokset jäivät rajan pohjoispuolelle. Samaan aikaan köyhä ja kaoottinen Etelä-Korea otti vastaan ruoka-apua USA:lta.

Sittemmin asiat ovat kääntyneet päälaelleen. Neuvostoliiton hajottua Pohjois-Korea jäi ilman liittolaisia ja vuonna 1995 Kim Jong Il joutui pyytämään ruoka-apua Etelä-Korealta. Pohjois-Korea oli tullut pisteeseen, jossa sen ainoa päämäärä oli selviytyminen. Selviytymisstrategiakseen Pohjois-Korea omaksui ydinasepelottelun, jolla se on voinut kiristää ruoka-apua ja muita myönnytyksiä Etelä-Korealta ja sen liittolaisilta. Nykyisen arvion mukaan Pohjois-Korea ei pysyisi pystyssä ilman Kiinan apua paria kuukautta kauempaa.

Etelä-Korea tekee myönnytyksiä Pohjois-Korealle, koska yhdistymistä ei haluta romahtamisen kautta. Tämä aiheuttaisi kriisin koko Itä-Aasiaan miljoonien pakolaisten purkautuessa naapurimaihin. Asiantuntijat ovat arvioineet yhdistymisen maksavan kolme biljoonaa dollaria. Summa on kolme kertaa se, mitä Etelä-Korean talous tuottaa vuodessa. Yhdistymistä ei haluta edes ajatella ennen kuin pohjoisen elintaso on saatu nousemaan. Tämän vuoksi Etelä-Korean yhdistymispolitiikka on ottanut tavoitteekseen Pohjois-Korean elintason nostamisen taloudellisen yhteistyön kautta.

Jopa pohjoisen nuori presidentti Kim Jong Un ymmärtää, etteivät Pohjois-Korean nykyiset tulonlähteet (ihmiskauppa, huumekauppa, rahan väärentäminen ja ballististen ohjusten myyminen) ole kestävän talouden pohja. Niinpä Koreoiden välinen taloudellinen yhteistyö realisoitui 2004 eteläkorealaisen Hyundai-yhtiön vuokratessa maata Pohjois-Korean puolelta Kaesongin teollisuuskompleksin pystyttämiseksi. Taloudellinen yhteistyö synnytti kehitysmaista tutut hikipajat, joissa esimerkiksi vuonna 2012 yli 50 000 pohjoiskorealaista työskenteli minimipalkalla 123 eteläkorealaisille yhtiöille.

Kaesongin teollisuuskompleksi edustaa Kiinan mallin mukaista talouden kokeilualuetta, joka mahdollistaa pienen markkinatalouden saarekkeen diktatuurin sisällä. Pohjoiskorealainen halpatyövoima on tehnyt jopa kiinalaisesta työvoimasta kallista eteläkorealaisille firmoille. Eteläkorealaiset firmat säästävät pohjoiskorealaisilla työntekijöillä yli 92 prosenttia palkkakuluissa verrattaessa eteläkorealaisen työvoiman palkkakuluihin. Monikansallisen Hyundai-yhtiön tulevaisuuden suunnitelmissa on laajentaa Kaesong 6 000 eekkerin kokoiseksi teollisuusalueeksi. Laajennuksen myötä 1 500 yhtiötä työllistäisi kaiken kaikkiaan 350 000 pohjoiskorealaista.

Ajoittain on vaikea arvioida, kummalla puolella rajaa ollaan kohtuuttomampia. Pohjois-Korean hallitus pitää itsellään puolet pohjoiskorealaisten työläisten noin 25–38 sentin tuntipalkasta. Pienistä virroista kasvaa kuitenkin suuri virta, joka tuotti viime vuonna jo yli 400 miljoonaa dollaria. Pohjois-Korean osuus tästä summasta ei vedä vertoja Etelä-Korean voitoille, mutta epäilemättä ne auttavat askeleen lähemmäs ydinaseiden kehittelyssä. Pohjois-Korean hikityöpajat koskettavat suomalaistakin siinä määrin, että Venäjän, Euroopan ja Kiinan vientiin meni 37 miljoonan dollarin edestä tavaraa. Pohjoiskorealaisten käsien töitä on nyt myös saatavilla Euroopasta, tosin harhaanjohtavasti Made in Korea -tekstin alla.

Eteläkorean kansalaiset hyväksyvät taloudellisen yhteistyön, koska he eivät ole järin halukkaita maksamaan laskua yhdistymisestä. Etelä-Korean presidentti Lee Myung-bak ehdotti yhdistymisveroa vuonna 2010. Progressiivinen yhdistymisvero olisi alle 2 800 euroa kuukaudessa tienaaville 0,8–2,9 euron välillä. Summa ei kuulosta suurelta uhraukselta, mutta kyselyyn vastanneista vain 52,4 prosenttia olisi halukkaita maksamaan yhdistymisveroa. Myöskään pohjoiskorealaiset eivät ole innoissaan Etelä-Korean salajuonesta kerätä sotaveroa.

Korean vanhemmat sukupolvet näkevät yhdistymisen ykkösprioriteettina, mutta nuoret sukupolvet eivät ole halukkaita karsimaan omaa elämänlaatuaan vuosikymmeniksi yhdistymisen vuoksi. Vuonna 2006 tehdyn kyselyn mukaan 67 prosenttia kannattaa yhdistymistä, mutta 56 prosenttia kokee, että Etelä-Korealla on yhdistymisessä enemmän hävittävää kuin voitettavaa. Tänä päivänä Etelä-Korean talous on 40 kertaa Pohjois-Korean taloutta suurempi. Eteläkorealaiset arvostavat rauhallista rinnakkaiseloa enemmän kuin yhdistynyttä Koreaa, koska erot maiden välillä ovat kasvaneet liian suuriksi.

Yksinkertainen ajatusleikki auttaa hahmottamaan erojen dramaattisuutta: kuvittele 24 miljoonaa, useimmiten aliravittua ihmistä, jotka siirretään 1950-luvulta nykypäivään. Pohjoiskorealaiset tulevat eri ajasta ja paikasta. Loikkareiden tarinoissa nousee toistuvasti esiin ahdistus uuteen maailmaan astumisesta, koska heidän täytyy teeskennellä ymmärtävänsä modernin maailman arkea. Edessä olisi eittämättä 24 miljoonan ihmisen identiteettikriisi ja kulttuurisokki molemmin puolin. Etelä-Korean teknologiaviidakko kummastuttaa ajoittain jopa suomalaista vaihto-opiskelijaa, joka ei osaa vetää puhuvaa vessanpönttöä.

Milloin ja miten Koreat yhdistyvät on aikamme mielenkiintoisimpia kysymyksiä. Koreoiden yhdistymistä ei voida ikinä valmistella tarpeeksi, mutta mitä aikaisemmin panostus aloitetaan, sitä paremmat ovat onnistumisen mahdollisuudet. Historian suuret käännekohdat tulevat yleensä aikalaisille täytenä yllätyksenä ja epäilemättä niin käy tälläkin kertaa.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu