Kauas pilvet karkaavat

Teksti Nina Sarell

Orava juoksee tietysti pyörässä, koska se on mitä on. Ylivilkas ja yksioikoinen luontokappale.

Ihmiselo. Se on ennakoitavissa oleva ja miljoonilla koehenkilöillä testattu kokonaisuus, ja periaatteessa meillä on jo aika hyvä kokonaiskuva siitä, miten homma kannattaa toteuttaa. Järkevintä on yleensä mennä tavalla tai toisella joukon mukana. Jos haluat ottaa varman päälle, opettele lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan, syömään lautaselta ja peseytymään säännöllisesti.

Kun perusopinnot on suoritettu, on järkevintä opiskella jotakin sellaista, millä voi tulevaisuudessa ansaita elantonsa. Opinnot kannattaa saattaa päätökseen Vanhasen Matin taskunauriin lyömässä ajassa, jotta ei tukehtuisi jo alkumetreillä opintovelkoihinsa. Kun valmistut, pääset Työelämään. Työelämä tarkoittaa sitä, että taistellaan ensin kynnet lastuilla työpaikasta muiden superpätevien hakijoiden kanssa, ja kun tärppää, alat lunastaa työhaastattelussa annettuja lupauksia kiitollisena siitä, että olet saanut mahdollisuuden.

Työ on yleensä aika pitkään tosi mukavaa ja motivoivaa. Joka aamu on ihanaa päästä töihin. Alat harrastaa työmatkapyöräilyä. Otat avopuolison kanssa asuntolainan. Sisustatte ja näpräätte asuntonne kanssa kuin jonkin hallusinogeenisen sienen inspiroimina. Alatte puhua naimisiinmenosta. Lapsesta. Elämä tuntuu sievältä, turvatulta ja kivalta.

Vaan niin epäreilua kuin se onkin, vähitellen kaikesta kivasta tulee rutiinia. Sinusta on tullut ammattilainen. Osaat kuitenkin suorittaa työtehtäväsi juuri ja juuri niin hyvin, että kukaan ei huomaa sinun viettävän vähintään puolet päivittäisestä työajastasi Facebookissa. Mutta juuri, kun olet saanut aikaan mukavan harmonian, jossa saat täydet lomat, vanhemmat kollegat tervehtivät käytävillä ja työpaineet eivät enää liikaa kuormita sen enempää työ- kuin vapaa-aikaasikaan, toimitusjohtajan tiedotustilaisuudessa kerrotaan, että nyt menee huonosti. Jos tulos jää vajaaksi, niin tehän tiedättekin jo mitä. Uusi elämänrealiteetti kajahtaa ymmärrykseesi kuin tiiliskivi. Sinä et olekaan nuori, lupaava työntekijä. Sinulla on nyt uusi nimi, jota sinun tulee totteleman seuraavaan puolivuotiskatsaukseen saakka. Sinä olet Kiinteä Kulu.

Laitat Facebookin kiinni. Alat kiihdyttää työtahtia. Yhtäkkiä elämästä on tullut pelottavaa. Ei tee enää mieli suunnitella talvilomamatkaa. Kun nyt selviäisi edes jouluun. Säilytät kuin ihmeen kaupalla työpaikkasi, mutta pelko on tullut jäädäkseen. Olet oppinut oravanpyörän lain. Muistat taas olla kiitollinen siitä, että sinulla on töitä, vaikka töissä ei enää kerrotakaan nokkelia sisäpiirivitsejä eikä pomo sano sinua tuttavallisesti ”junioriksi”. Töissä ei ole edes mukavaa. No, sitä voi onneksi kompensoida vetämällä viikonloppuna kunnon perseet.

Ymmärrät olevasi siellä. Oravanpyörässä.

Se on paha juttu. Ei nimittäin todellakaan ole yhdentekevää, miten oravanpyörästä poistuu. Jos tiput, olet kusessa. Jos ei koskaan edes pääse pyörän sisälle, olet luuseri. Siitä presidentti huolestuu ja laatii sinua varten hyvää tarkoittavan ohjesivuston.

Jos siitä hyppää pois, se on aina vähän arveluttavaa. Sinua kehutaan läksiäisissä rohkeaksi, mutta todennäköisemmin suuri osa maljoja kohottelevista ajattelee, että olet joko tyhmä, luottavaisen sinisilmäinen ääliö tai käpykaartilainen. Paitsi tietysti jos alat lähihoitajaksi. Se on aina hyvä, koska niitä meillä tarvitaan. Arvaa vaan, montako vuotta ehdit käännellä mummoja kyljeltä toiselle, kun huomaat taas, että maisemat alkavat vilistää silmissä.

Ovatko meidän valinnanmahdollisuutemme todella kaventuneet näiden kahden todellisuuden välille? Toisessa todellisuudessa pidät kynsin hampain kiinni kelkasta pysyäksesi kyydissä ja ihmettelet, että tässäkö tämä elämä sitten oli. Toisessa todellisuudessa ihmettelet ihan sitä samaa sillä erotuksella, että nyt presidenttikin jo patistelee, että nousisit kuule sinäkin joskus perseeltäsi ja paistaisit vaikka pullaa. Miksi oravanpyörä pyörii? Mikä sen saa liikkeelle? Miten sitä voisi hallita niin, että kaikki ei olisi aina niin jumalattoman synkkää ja ahdistavaa ja näköalatonta?

No. Minä en voi olla tästä varma, joten jos jostakusta nyt tuntuu, että tämä ei voi mitenkään olla totta, niin antakaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta minä luulen nähneeni sen oravan. Eikä siinä vielä kaikki. Olen melko varma, että sillä on ihmisen mielessä pesä. Kun duunipäivä on ohi ja oravanpyörästä katkaistaan kellokortilla yöksi virta, se makaa sohvalla, juo kaljaa, syö pähkinöitä ja heittelee kuoria lattialle. Se kuuntelee rasittavaa musiikkia, kertaa päivän tapahtumia ja miettii kaiken aikaa joko menneitä tai tulevia mutta ei ikinä sitä, että nyt pitäisi nukkua. Se säksättää taukoamatta ja sammuu vasta, kun tainnutat sen nukahtamislääkkeellä tai parilla lasillisella viiniä.

”Se on kuule aivan turha valittaa. Toi pyörä on polkastava tuosta aamulla taas käyntiin, ymmärrät. Näin on, ja näin on oleva. Säk. On pakko painaa pitkää päivää, tättät-tädät-tädä. Säk. Kuka sen lainan maksaa jos ei lainanottaja ite. Säk. Eihän sulla ole kunnon sohvaakaan täällä. Säk. Tyhmän näkönen kämppä. Säk. Jos alat nyt häärätä elämässäs jotain mikä sua ’kiinnostaa’, hähä, säk, mistä mä tiedän – taidekäsitöitä tai hemmetin kulttuuriantropologiaa tai otat virkavapaan ja meet pelastaan jotain orankeja tai kansanopiston valokuvauslinjalle, säk, niin koko sukus sanoo sua luuseriksi ja oot serkkujes lapsille aina varottava esimerkki. Säk. Kun meet niitten ylioppilasjuhliin, ne nauraa paskasesti sun selän takana kun kuljet polaroidikamera kaulassa hippivaatteissa siellä. Säk. Menetät luottotietos, jumankauta. Säk. Seisot Uffin toppatakki päällä ja mainospipo vinossa EU:n leipäjonossa kun et tajunnu ajoissa. Säk. Sun sukupolves ei sit muuten saa enää eläkettä, jos et sattunu vielä tietään. Kuolet yksin vuodeosastolle viis kiloa paskaa vaipassa eikä lapses tuu takuuvarmasti ikinä kattoon. Säk. Jos haluut jotain uutta virtaa elämään, niin ala eläkesäästäjäks. Säk. Siinä on järkee. Tai ota joku uus vakuutus vaikka. Osta osakkeita. Ota pitkä viikonloppuvapaa ja käy Berliinissä vähän tuulettumassa. Mut jos sä nyt alat jauhaa jostain elämän tarkoituksesta niin mä heitän just enkä melkein sua tällä saksanpähkinällä silmään. Säk.”

Orava juoksee tietysti pyörässä, koska se on mitä on. Ylivilkas ja yksioikoinen luontokappale. Se ei tiedä muuta tapaa olla olemassa. Orava on myös koko ajan äänessä, ja ajan myötä oravan ajatuksista tulee ihmisen ajatuksia. Siksi ihmisen sisällä on jatkuva melu, vaikka siellä pitäisi oikeasti vallita hiljaisuus. Aikojen alussa Jumala vuorasi ihmiselle viisaan sisimmän omista ajatuksistaan. Ja Jumalan ajatukset eivät kuulosta yhtään miltään. Ne vain ovat.

Siitä se syntyy, maanantain metallinen maku. Oravanpyörän kitinä kaikuu korvakäytävissä niin huumaavana, että siitä menee sekä kuulo että näkö; horisontti katoaa näkyvistä, tienhaarat vilistävät ohi, kyydistä ei uskalla hypätä kohdalla. Orava on hyvässä vedossa, se haukkaa juoksuvauhdissa lenkkimakkaravoileipää ja huutaa ohjeita.

”Hei hulinaa, sano piika kun kirnuun pieri. Tässä sitä mennään taas. Onko taas vaihteeks huono aamu? Hei, lopeta toi mököttäminen ja tee jotain tolle elämälles. Hanki lapsi. Osta auto. Käy vaikka Meksikossa. Älä aina oo noin vakava, voisit säkin tehdä joskus vapaa-ajallas muutakin kuin muhia himassa ja tuijottaa seinää. Säk. Käy sarjakuvamessuilla, hei. Leffafestareilla. Säk. Elä vähän. Elämäs valuu hukkaan. Kukaan ei oo täällä ikuisesti.”

Joo, voi olla, että olen mennyt sekaisin. Mutta vannon: minä olen nähnyt sen oravan. Ja nyt minä kerron yhden jutun, jos vannot, ettet kerro oravalle. Jos se koskaan saa tietää tästä, se tulee nimittäin hulluksi.

Pyörässä on kauhea vauhti, mutta vain ulkolaidalla. Jos onnistut jotenkin hivuttamaan itseäsi varovasti, varovasti keskemmäs, huomaat ehkä, että pystyt jo vähän avaamaan silmiä eikä huimaa niin paljon. Kun pääset keskiöön, istu siihen. Pysyttele ihan hiljaa, ja tarkkaile. Älä tee mitään muuta. Ole siinä vain. Siinä kohtaa voi joskus tapahtua jotakin ihmeellistä. Maisemat alkavat venyä, ensin kuin kinuskivanukas, sitten kuin kuminauha, kunnes näet koko maiseman. Katkeamattomana. Näet tienristeykset, horisontin, oman varjosi. Kaikki ympyrän kolmesataakuusikymmentä astetta. Se on sinun elämäsi.

Ja nyt. Katso taivasta, jossa pilvet matavat jäyhinä ja kaikki samaan suuntaan, kuin kamelit aavikolla. Tiedät kyllä jo, millaisia pilvet ovat. Lentokoneesta ne näyttävät aina siltä niinkuin niiden pehmeässä pumpulissa voisi pomppia. Mutta ei niihin voi edes koskea. Niiden alla ei ole miltään suojassa, niiden päälle ei voi rakentaa. Kun tuuli puhaltaa niihin, ne hajoavat; kun tulee yö, ne katoavat. Ne eivät ole totta. Ne ovat oravan ajatuksia.

Sanoma Magazines karsi viime viikolla kiinteitä kuluja. Samalla pysähtyi kuusikymmentäyhdeksän oravanpyörää. Tämä kirjoitus on omistettu irtisanotuille kollegoilleni, joilla on edessään tuntematon tulevaisuus.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: