”Eläinkoti kriisissä!”

Teksti Kadri Taperson

Räikeistä otsikoista huolimatta rahankeruu eläinsuojelutyössä on arkipäivää.

Olen huolehtinut jo vuosien ajan eläimistä, ja työhön tarvitaan paljon rahaa. Teen usein kampanjoita ja rahankeräyksiä, viime kerralla laitoin yhdistykseni Facebook-sivulle viestin rahantarpeesta ja jo puolen tunnin päästä eräs toimittaja soitti. Sen jälkeen monet nettisivut ja ihmiset tiedottivat kampanjasta. Pyytämäni summa saatiin kasaan kahdeksassa päivässä. Toivon, että seuraavalla kerralla menee yhtä hyvin.

Kampanjatiedottamiseen liittyi myös negatiivinen puoli: se miten lehdet otsikoivat asiasta. Eläinkoti kriisissä! Eläimet hädässä! Ihmiset – apuanne tarvitaan ja niin edelleen. Ja ovathan otsikoijat oikeassa että on kriisi ja hätä kun ei ole jokapäiväistä rahoitusta, mutta se on tavallinen tilanne, ei uutinen. Ei kukaan täällä tiedä, miten jatketaan huomenna.

Tiedän, että useat Viron eläinkodeista keräävät lahjoituksia, sillä usein puolet budjetista puuttuu. Meillä se prosentti on isompi. Niin että ihmisten lahjoituksien tarvitseminen on jokapäiväistä elämää. Miksi siltikin tulee tunne kuin kerjäisimme itsellemme kun todellisuudessa olemme vain välittäjiä niille, jotka eivät löydä paikkaansa ihmisyhteiskunnassa?

Toinen häiritsevä asia on jo klassikko: aina (ja se on tosiaan aina) kun rahoituksia kerätään julkisesti, joku kysyy, miksi ette auta ihmisiä? Lahjoitusten tekeminen onkin hyvä siinä mielessä, että jokainen saa etsiä itse, mitä hän tukee: eläimiä, lapsia, vammaisia tai mitä tahansa muuta. Tahoja, joita yhteiskunta ei tue riittävästi, löytyy kyllä paljon. Eikä apua vaille jää vain eläimet ja sellaiset henkilöt, jotka ovat riippuvaisia valtionavusta.

Eläimet eivät avuntarvitsijoina taatusti ole heikoimmassa asemassa, mutta eläimet ovat väärinymmärrettyjä. Niiden elämän järjestäminen on jätetty välittäjille, edustajille, jotka nielevät taas kerran kerjäämisen häpeän ja kysyvät lahjoituksia uudestaan ja uudestaan. Keräystyötä edustajat tekevät jatkuvalla epävarmuudella, sillä koskaan ei voi tietää, onnistuuko kampanja ja löytyykö keräyslaatikosta jotain.

Hyväntekeväisyys ei ole tänä päivänä vain varakkaiden ihmisten etuoikeus. Parhaita ovat ne keräykset, joissa lahjoittajia on tavallista enemmän ja tarvittava summa kerätään parin kolmen euron summista.

Lahjoittavilla ihmisillä ja vapaaehtoisilla työntekijöillä on kuin oma pieni maailmansa, jota rakennetaan ilman valtion tukea ja johtamista. Tai sitten se maailma on suurempikin kun kukaan ei määrää mitä ja kuinka paljon pitäisi tehdä. Sopiva määrä aikaa tai rahaa on vain se, mitä itse tunnet.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: