Suomen outo politiikka

Teksti Fanny Malinen

Ulkopuolelta ei välttämättä näe paremmin, mutta eri asioita.

Pieni ja syrjäinen maa, paikallaan junnaava poliittinen keskustelu, jossa ei ole todellisia vastakkainasetteluja tai särmää – tai niin olin ainakin tottunut ajattelemaan. Kunnes kauniina huhtikuisena sunnuntaina kolmen suuren puolueen hegemonia särkyi ja koko Eurooppa huolestui euron tulevaisuudesta.

En tietenkään väitä, ettäkö Suomi olisi yhtäkkiä hypähtänyt keskelle Eurooppaa tai että Soinin populismilla olisi paljoakaan tekemistä niiden aiheiden kanssa, joiden toivoisin olevan politiikan keskiössä. Olen viimeksi kuluneen viikon aikana muistuttanut itseäni moneen kertaan, että seuraavan kerran, kun tulen käymään Suomessa, en tee sitä juuri ennen vaaleja: etenkin, jos vaaleissa ei keskustella perusturvasta tai verotuksesta, vaan katukuvassa törmää avoimen rasistisiin kannanottoihin.

Onhan rasismia muuallakin. Helmikuussa kirjoitin äärioikeistolaisesta English Defence Leaguesta: totta kai liikkeeseen assosioituneita henkilöitä on myös puoluepolitiikassa. Äärioikeistolainen BNP (British National Party) on Lontoon viidenneksi suurin puolue, ja sillä on edustajia europarlamentissa. Viime vuoden parlamenttivaaleissa se ei kuitenkaan saanut yhtään paikkaa.

Perussuomalaisten nousu on brittimediassa aiemmin noteerattu osana pohjoismaista maahanmuuttovihamielistä trendiä, jos ollenkaan. The Economist tosin kirjoitti jo viikkoja sitten, että suomalaisen äärioikeistopuolueen erottaa tanskalaisista ja ruotsalaisista vastineistaan nimenomaan EU-kriittisyys.

Vaalien jälkeen brittimedia uutisoikin näkyvimmin Portugalin pelastuspakettiin kohdistuvasta uhasta – se tuntui liioittelulta, kun ottaa huomioon, ettei mitään konkreettista uhkaa ole vielä olemassa. Hallitusta ei ole muodostettu, eikä ole selvää, mikä hallitusneuvotteluissa nousee kynnyskysymykseksi, vain että neuvotteluista tulee vaikeat. Suomen ulkopuolisten tarkkailijoiden tuntuu olevan vaikea hahmottaa, kuinka epäyhtenäisiä perussuomalaiset ovat. Itse en löisi vetoa sen puolesta, että hajanainen puolue täynnä kokemattomia poliitikkoja saa paljoakaan aikaiseksi.

Kommenteissa on siteerattu kauhistuneina BBC:n ennen vaaleja julkaisemaa analyysia, jossa liitetään perussuomalaisten syntyvyyskommentit natsi-ideologiaan. Yksittäisten nostojen sijaan näkisin mieluummin huomioita yhteiskunnasta ja politiikasta yleisemmin: eihän Helsingissä tarvitse kuin käydä, kun jo kiinnittää huomiota siihen, että kaikki näyttävät samalta. Eduskunnassa istuu näidenkin vaalien jälkeen 200 valkoista suomalaista.

Myös Suomessa Suomen politiikkaa seuraavalle voi suositella ulkomaisen median lukemista. Se on vähintään yhtä mielenkiintoista kuin asua maassa, jossa on kaksi vahvaa, vastakkaista puoluetta. Suomen puoluekartta poikkeaa eurooppalaisesta valtavirrasta (mikä näkyy vaikkapa siinä, että kokoomus usein käännetään virheellisesti konservatiivipuolueeksi), kuten poikkeaa myös se käytäntö, että tulevaa hallitusyhteistyötä aletaan suunnitella vasta vaalien jälkeen.

Ja onhan Suomi vähän kummallinen maa Euroopan laidalla, ei siitä mihinkään pääse. Olen viime päivinä miettinyt moneen kertaan, missä määrin maan poliittista tilannetta voi ymmärtää tuntematta vaalirahakohua, 90-luvun laman muistoa tai maaseudun ja kaupunkien välille kasvavaa kuilua. Tai sitä, että hyvät puhujantaidot ja poliittisen retoriikan hallinta eivät välttämättä vetoa ihmisiin. Suomi kääntyy sisäänpäin, koska vajaa viidennes kansasta haluaa niin. Se riittää hetkauttamaan 17 valtion yhteisvaluutan kurssia: järjetöntä, mutta kertoo paljon maailmasta vuonna 2011.

Kommentoi Facebookissa
Lahen Luomu ja Luonto 2018
Helsinki liikkuu