YleinenKirjoittanut Oona Juutinen

Kuninkaallinen törsäysraportti

Lukuaika: < 1 minuutti

Kuninkaallinen törsäysraportti

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Oona Juutinen

Hollannin kuningattaren palkka ja muita pieniä lukuja.

Kuninkaallisen perheen rahankäytöstä ja todellisista kustannuksista valtiolle ollaan puhuttu Hollannissa jo useampi vuosi. Kulut ovat olleet usean ministeriön alla, eikä loppusummaa ole tiennyt kukaan. Vuonna 2009 sosialistipuolue SP vaati kruunupäiltä selvitystä siitä, mitä nämä oikein rahojensa eteen tekevät – ja mihin rahat menevät.

Vaatimuksiin vastattiin vihdoin tässä kuussa, kun kuninkaallisen perheen ihka ensimmäinen törsäysraportti julkistettiin. Tai no, virallisesti sitä kutsuttiin kai vuosiraportiksi. Mutta kaikki tietävät, että rahasta tässä on kyse.

mainos

Vastoin kaikkia odotuksia 164-sivuinen raportti on varsin kevyttä luettavaa. Ensimmäiset 150 sivua ovat pelkkiä kuvia kuninkaallisista erilaisissa tilaisuuksissa ja lyhyitä selvityksiä siitä mitä missäkin tapahtui. Kuningatar paljasti patsaan museossa! Kruununprissi kävi Hollannin Googlen pääkonttorissa jubailemassa siitä miten internetti on niinku tulevaisuus ju nou! Prinsessa Maxima koulun vanhempainillassa puhumassa siitä miten opettaa lapsille viikkorahan hallintaa ja rahan arvoa! (Oi ironiaa.) Ja raportin viimeiset kymmenen sivua toistavat samat tapahtumat, mutta listamuodossa ja ilman kuvia.

Oikeasti kiinnostavaa informaatiota raportissa on pari sivua. Niissä ladotaan numeroita pöytään. Ja ne numerot ovat muun muassa tällaisia:

Kuningattaren vuosipalkka: 828 000 euroa.

Taskurahaa henkilökuntaa ja vastaavia kuluja varten: 5 miljoonaa euroa.

Kruununprinssin vuosipalkka: 245 000 euroa.

Kruununprinssin vaimon vuosipalkka: 245 000 euroa.

Taskurahaa henkilökuntaa ja vastaavia kuluja varten: 2 miljoonaa euroa.

Tässä vaiheessa listaa sitä osaa ajatella vain yhtä asiaa: niillä on varmaan aika helvetisti henkilökuntaa.

Mutta lista jatkuu.

Virallisten tehtävien hoitamisesta aiheutuvat kulut: 26 818 miljoonaa.

Kuningashuoneen pyörittämisestä aiheutuvat muut kulut: 5 723 miljoonaa.

Kuninkaalliset kustannukset yhteensä vuonna 2010: noin 39 miljoonaa euroa.

Ja siihen päälle tulevat vielä eri ministeriöiden kattamat kulut. Ulkoministeriö piffaa viralliset ulkomaanvierailut. Asuntoministeriö maksaa palatsien kunnostuksen ja ylläpidon (43 miljoonaa). Ja kuningattaren turvallisuuden kustantaa ulkoministeriö (40 miljoonaa).

Ihan sivuhuomiona: vuonna 2009 Forbes-lehti arvioi kuningattaren omaisuuden olevan noin 300 miljoona dollarin arvoinen.

Ei tähän tee mieli lisätä juuri mitään. Joskus numerot ovat sanoja selvempiä, puhuvat ihan omaa kieltään.