Kansallinen itsepetos

Teksti Suvi Auvinen

Kansalainen, täytäthän kansalaisvelvollisuutesi, piiri pieni pyörii!

Tasan kahden viikon päästä se taas alkaa. Työnnetään kaikki päämme pensaaseen, sormet korviin ja lauletaan yhteen ääneen ”lalalalalalala”. Juostaan sokeina sopuleina jyrkännettä alas, koska niin kaikki muutkin vierellä tekee. Mennään vaaliuurnille, oikein porukalla! Taputellaan toisiamme selkään, että tulipa taas vaikutettua, myhäillään että nyt voi seuraavan neljä vuotta vetää lonkkaa koska on osallistunut Yhteiseen Päätöksentekoon.

Oltaisko sellaista peliä, jossa kaikki uskotellaan itsellemme ja toisillemme, että äänestämällä voi vaikuttaa? Että tämä systeemi on demokraattinen, ja tapa jolla päätöksentekijät valitaan, reilu? Että puolueet eroavat toisistaan jotenkin, ja on Tärkeä Asia miettiä ketä äänestää?

Ollaanhan me, ja siihen tämä kaikki perustuu. Eduskuntavaalit ovat kansallinen itsepetos. Vähänhän se kaikkia takaraivossa kaivelee, että eihän tässä oikein tunnu mitään järkeä olevan, mutta korttitalo sortuu ja lintukoto tahriintuu jos moisia kerettiläisiä ajatuksia kehtaa ääneen sanoa. On helpompi vain teeskennellä mukana, leikkiä yhdessä sovittua leikkiä jonka säännöistä ei ole muuta varmuutta, kuin ettei leikkiä saa hetkeäkään epäillä.

Itsepetos ulottuu edustuksellisen demokratian kaikille tasoille.

Sitä edustavat yhtä lailla niin ”työväen” asiaa ajava Kokoomus, ydinvoimamyönteisestä hallitusyhteistyöstä ”kieltäytyvät” Vihreät, ”muutoksen” tuovat Perussuomalaiset kuin myös ”ei ehkä näissä vaaleissa niin murskatappion kokeva” Vasemmistoliitto.

Sitä edustavat ehdokkaat, jotka uskottelevat itselleen ja kaikille muille olevansa jollain tapaa erilaisia, kuin ne jo valitut kaksisataa, ja menevänsä eduskuntaan ajamaan kansan etua, muuttamaan systeemiä sisältäkäsin, ja olemaan korruptoitumatta ensimmäisen tilaisuuden tullen.

Sitä edustaa äänestäjä, joka uskoo yhdellä äänellä olevan merkitystä, joka uskoo että tämänkertainen naama olisi jollain tapaa erilainen kuin ne huijarit jotka sinne viimeksi äänesti. Äänestäjä, joka vuodesta toiseen äänestää, joka kerta pettyen, ja silti uudestaan raahustaa piirtämään numeron äänestyslippuun. Sitä edustaa äänestäjä, joka sanoo antavansa nyt ”protestiäänen” ja sillä pilkkaavansa systeemiä sekä äänestäjä, joka kokee tekevänsä vallankumouksen piirtämällä kirkkoveneen äänestyslipukkeeseen.

Vaalit eivät tässä muodossaan toimisi, ellei suurin osa väestöstä osallistuisi itsepetokseen. Mitä tapahtuisi, jos äänestäjät alkaisivat kyseenalaistaa sen, miksi vaaliliittojen ansiosta heidän nuorelle vihreälle naisehdokkaalle antamansa ääni veikin läpi kuusikymppisen kokoomuslaisen äijänkäppyrän? (pliis, ihmiset, pliis, jos aiotte mennä äänestämään ottakaa edes selvää tämän kerran vaaliliitoista!) Tai miksi läpeensäkorruptoitunutta, kaikki lupauksensa ja valansa pettänyttä kansanedustajanlieroa ei mitenkään saa neljän vuoden vaalikauden aikana pois palliltaan? Tai miksi kaikkien puolueiden vaalisloganit ovat tyhjää sanahelinää tyyliä ”vastuu, kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus”, vaikkei mikään niistä aio ajaa näiden asioiden laajempaa toteutumista?

Ärsyttääkö? Voit joko pistää ne sormet korviin, sanoa että tämän kirjoittaja on politiikasta mitään tajuamaton nuori taistolainen nilkki, joka huutelee puskista, ja ettei näitä asioita tarvitse ottaa huomioon jos niistä sanoo joku, joka ei aio äänestää. Tai voit olla seuraamatta sitä sopulilaumaa tällä kertaa ja katsoa, mitä siitä syntyy.

Edustuksellinen demokratia on uskomussysteemi, joka romahtaa, kun siihen kohdistaa epäilyksensä. Se ei ole kestävä, ja sen kannattajat tietävät sen hyvin. Mitä tapahtuu, jos lakkaamme tänä vuonna uskomasta sokeasti ja sen sijaan kyseenalaistamme, epäilemme ja vaadimme vaihtoehtoja?

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: